Kodin saanut koira: TIMY (nyk. Timppa)

Syntymäaika: Noin 9/2018
Sukupuoli: Uros
Ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Ioana Bodea/Cosoba)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

9.3.2019
Romanian valtavan kulkukoira-ongelman johdosta päätyy myös pentuja milloin minnekin, ja niiden selviytyminen kaduilla, pelloilla, kylillä omin nokkinensa on aina ihme. Timy on löydetty hylättynä yhdessä niin ikään Kulkurien adoptio-ohjelmaan tulevan Donyn kanssa, Ioana Bodean kodin läheltä erään talon portaalta.

Löytöhetkellä Dony on ollut huomattavasti pienempi kuin Timy, jonka vuoksi heidän välilleen on arvioitu tuolloin noin kahden kuukauden ikäeroa. Aktiivimme tavatessaan pojat nämä olivat kuitenkin samoissa mitoissa ja suuri todennäköisyys on, että kaksikko kuitenkin ovat veljiä keskenään, sen verran paljon muistuttavat toisiaan. Mitään varmuutta tästä ei kuitenkaan ole. Timy on hieman Donya rohkeampi, ja on kovin kiinnostunut muista koirista. Timy olisikin vierailun aikana kovasti halunnut päästä häkin ulkopuolella makoilevan Lyyti koiran luokse tekemään tuttavuutta ja leikkimään. Tällä hetkellä Timy haukkuu halutessaan jotain ja joka kohkaa menemään niinkuin pennun kuuluukin ja tulee mielellään ihmisen luokse.

Kooltaan Timy on nyt hieman vajaat 30cm ja painaa siinä 6kg tienoilla. Arvion mukaan poika kasvaa vielä korkeutta hieman ja kiloja tulee myös varmasti lisää, aikuisena paino tulee mahdollisesti olemaan siinä 10-12kg paikkeilla.

Päivitetty

16.6.2019
Eilen 15.6.2019 Timy pääsi lentämään Romaniasta Suomeen ja Clarionin hotellilta matka jatkui oman perheen kanssa kotia kohti. Onnellista kotielämää!

26.5.2019
Suloinen vipeltäjä Timy pääsee seuraamaan veljensä Donyn jalanjälkiä. Timy varattiin tänään omaan kotiin <3


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran käytös saattaa muuttua kotiutumisen aikana.

Urospennut kastroidaan tapauskohtaisesti, noin 7-9 kuukauden ikäisinä. Mikäli Timy tulee Suomeen kastroimattomana, tuleva koti sitoutuu kastroimaan Timyn kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (yhteyshenkilöösi) ennen kastrointia.

Timy saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, kastroituna (mikäli fyysisesti on siihen valmis) ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Timy on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Timyn yhteyshenkilö on Mia Takolander

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: