Kodin saanut koira: TOFY

Syntymäaika: 3/2017
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Happy Dogs Moreni)
Kokoarvio:

Perustiedot ja tausta
Päivitetty 24.1.2020

Anda Popescu on romanialainen eläinsuojelija, eläinoikeuksien aktiivinen puolesta puhuja sekä Happy Dogs Moreni – koiratarhan ylläpitäjä. Koiratarhalla on noin 120 koiraa, joista jokainen on steriloitu tai kastroitu, jos niiden ikä sen vain sallii ja rokotuksin suojattu. Anda itse sanoo, että se on vähintä, mitä he voivat tehdä. Koiramäärä on romanialaisittain varsin maltillinen ja tarha hyvin hoidettu, mutta Anda itse kertoo toivovansa, että koiria olisi ainakin puolet vähemmän. Hän tuskailee, että he tekevät paljon töitä pitääkseen tarhan koiramärän mahdollisimman alhaisena, mutta heille hylättyjen koirien määrä on älytön. Niitä heitetään aitojen yli ja jätetään kassissa porttien ulkoupuolelle.

Tofy löydettiin emonsa ja sisarustensa Nenan ja Amadeuksen kanssa hylättynä sillan alta keväällä 2017. Tofy on siitä lähtien asunut sisarustensa kanssa tarhaolosuhteissa. Sisko Nena adoptoitiin Suomeen alkuvuodesta 2019 ja tämä oli varmasti iso muutos Tofylle. Tofy on nuori ja vasta vähän elämässä maailmaa nähnyt koira, se on äärettömän utelias ja innokas tutustumaan kaikkeen uuteen, mutta se tulee varmasti vaatimaan siinä vielä paljon tukea, aikaa ja ymmärrystä. Herkän ujostelijan pinnan alla on selvästi nähtävissä energinen ja leikkisä koira, joka pääseekin toisten koirien kanssa valloilleen. Kivan, reippaan ja tasapainoisen koirakaverin seura voisikin olla Tofylle todella hyvä juttu uudessa kodissa. Vieraita ihmisiä kohtaan Tofy on varovainen ja nöyrä, se haluaa hirveästi tutustua, mutta jännittää tilannetta ja tarvitsee ehdottomasti aikaa rauhalliseen ja luotettavaan tutustumiseen. Huomioitavaa on, että syystä tai toisesta Tofy pelkää tarhan miespuolista työntekijää. Tämä on asia, joka varmasti vaatii rauhallista totuttelua ja positiivisia kokemuksia tulevaisuudessa, ettei asiasta tule elämän mittaista mörköä.

Tofylla on potentiaalia kehittyä iloiseksi, avoimeksi ja reippaaksi kotikoiraksi. Se tulee varmasti tarvitsemaan ujosteluvaiheen jälkeen paljon kivaa yhteistä tekemistä ja monipuolista liikuntaa. Tofy etsiikin motivoitunutta ja sitoutunutta kotia, jossa olisi jo entuudestaan kokemusta aroista koirista ja jossa Tofya ollaan valmiita ohjaamaan ja tukemaan positiivisin ja kannustavin menetelmin.

Tofy ei hauku tarhaoloissa juuri lainkaan. Se on rakenteltaan hyvin hoikka ja muutenkin tällä hetkellä hieman liian laiha. Kooltaan Tofy on noin 55 cm korkea ja painaa noin 20-25 kiloa.

 

Päivitykset uusimmasta vanhimpaan

29.8.2020

Saimme iloisia uutisia, Tofy on saanut kodin Hollannista.

24.1.2020

Tapasimme Tofyn Morenin tarhalla tammikuussa. Tarhalla on melko äänekäs ja jatkuvasti steressaantunut tunnelma, ja Tofyn kohfalla huomaa heti, että se todella kärsii levottomasta ja äänekkäästä ympäristöstä, kolahduksista, haukkumisesta ja naapurihäkin koirien tappelusta. Tutustuaksemme Tofyyn aktiivimme istuu sen häkissä, ja alkuun Tofy välttelee aktiivia. Kuitenkin kun viereisessä häkissä kolahtaa kovasti jokin, valitsee Tofy pelottavista asioista vieraan häkissään istuvan ihmisen vähiten pelottavaksi ja parkkeeraa hänen viereensä istumaan. Tofy antaa myös koskettaa itseään kaulasta ja rinnasta häkissä ollessaan. Haluamme nähdä miten Tofy käyttäytyy ulkona ja tarhan tyäntekijät avaavat sen häkin ja se juoksee suoraan ulkoaitaukseen. Voi sitä riemua ja konkreettista muutosta mikä Tofyssa näkyy kun se pääsee rauhallisemmalle alueelle vapaana liikkumaan! Tofy juoksee, nauraa, kiemurtelee ihmisten lähelle, juoksee taas ja pyörii ihmisten lähellä onnellisena. Se ei suoraan anna koskea itseään heti, mutta hetken juostuaan se asettuu makaamaan aktiivimme lähelle syömään herkkuja ja sitä saa myös rapsuttaa tässä tilanteessa, vaikka sillä olisi kaikki mahdollisuudet poistua tilanteesta.

Tofy on pehmeä, nuori ja herkkä koira, joka lukee eleitä tarkkaavaisesti. Siinä on selkeää miellyttämishalua ja se haluaa olla ihmisten lähellä, vaikka se onkin valtavan jännittävää. Tofyn käytöksessä on paljon nuoren paimenkoiran piirteitä ja sen ulkonäkö puhuu myös puolestaan.

Tofy jatkaa odottamistaan, josko se oikea, rauhallisessa ympäristössä sijaitseva koti, mahdollisesti koiraseuralla, tulisi pian vastaan.

Lisätty uusia kuvia ja videoita.

10.10.2019

Tofyn elämä on ennallaan. Se on tarhaolosuhteissa valitettavan stressaantunut ja reagoi siihen arkuudella. Päästessään vapaana leikkialueelle se reipastuu ja ilostuu silmin nähden, kuten oheisilla uusilla videoilla. Tofyssa on edelleen kaikki potentiaali kehittyä vaikka miksi, mutta se tarvitsee ehdottomasti johdonmukaisen ja suht rauhallisen kodin ja omistajan jolla on ymmärrystä aran koiran sielunelämää kohtaan, kehittyäkseen tasapainoiseksi ja onnelliseksi nuoreksi koiraksi.

18.1.2019
Tofy aloitti kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

 


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Tofy saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Tofylla on Suomeen tullessaan mikrosiru ja EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Yhteyshenkilö: Salla Honkapää

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: