Varattu koira: UNIKKO, ERITYISADOPTIO

Iloisesti kolmella jalalla pomppiva kaunotar etsii itselleen kotia, joka ymmärtää erityistarpeisen koiran sielunelämää <3
Syntymäaika: ~2018
Sukupuoli: Narttu
Steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio: 32 cm/ 6 kg

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

18.6.2024

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 450 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain.

Cosoban tarhan kissojenhoitaja löysi Unikon kadulta ja toi mukanaan tarhalle. Unikko Asuu klinikan sisäpihalla isossa porukassa jossa se tulee hyvin toimeen, mutta on resursseistaan tarkka. Unikko on ollut omistettu koira vuosia, mutta siitä miten se on kadulle joutunut, ei ole tietoa. Unikon oikea etujalka on amputoitu auton alle jäämisen vuoksi. Unikon vartalosta ei ole amputoidun jalan lisäksi otettu röntgenkuvia, joten muista vammoista tai murtumista ei ole tietoa. Aktiivimme testasi Unikon selkää painelemalla sitä, eikä Unikko antanut merkkejä kivusta, vaikkakin lihasjumeja selkeästi löytyykin. Unikko pystyy juoksemaan ja leikkimään kolmella jalalla sekä hyppäämään ihmistä vasten kevyesti.

Unikko ilahtuu huomiosta ja hakee sitä myös vierailta, on iloinen ja pyrkii syliin, häntä heiluen. Sylissä olosta nauttii selkeästä ja olisi siinä niin kauan kuin vaan mahdolista <3 Unikko on lisäksi leikkisä, ihana, hellyyttävä ja kultainen minityyppi, joka mielellään rallittelee muiden kanssa <3

Unikolle haetaan kotia, jolla olisi mielellään koirakokemusta. Kokemus erityistarpeisen koiran kanssa elämisestä on plussaa. Unikko voisi elää perheen ainoana koirana, mutta reippaasta ja tasapainoisesta koirakaverista olisi varmasti paljon hyötyä. Unikko ei luultavasti voi kulkea portaita, joten huomioithan tämän arvioidessasi, olisiko sinulla sopiva koti Unikolle.

Tulevan kodin tulee tiedostaa, että amputoitu jalka tulee mahdollisesti aiheuttamaan koiralle haasteita tulevaisuudessa. Unikko tulee tarvitsemaan Suomessa fysioterapiaa, hierontaa ja säännöllistä ortopedin tai muun osaavan eläinlääkärin arviota, tarvittaessa myös kipulääkettä. On hyvin mahdollista, että Unikolla on vielä hyviä vuosia elettävänä kolmijalkaisena, mutta kodin tulee myös osata arvioida Unikon elämänlaatua realistisesti tulevaisuudessa, jos liikkuminen muuttuu hankalaksi.

Unikko on noin 6- vuotias ja kooltaan noin 32 cm korkea ja 6 kg painava.

Päivitykset 

Unikko on varattu Saksaan heinäkuussa ja hän matkustaa pian omaan perheeseen!

18.6.2024

Ihana Unikko aloittaa oman kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa <3

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Linda Nirkkonen

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: