Kodin saanut koira: VEETU (Vinttaripentue)

Syntymäaika: 11/2016
Sukupuoli: uros
Ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

Perustiedot ja taustat

Onevet on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut Onevetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Toinen klinikan perustajista, Dr. Adina, on erityisen kunnostautunut kodittomien koirien auttajana ja OneVetin hoitolan tiloissa asuukin pari sataa koiraa. Suuri osa koirista, varsinkin pennuista, tulee Onevetin lähiympäristöstä, joka on yleinen koirien hylkäyspaikka, sillä ihmiset tietävät Onevetin työntekijöiden poimivan ne sieltä turvaan.

Kevät on rankkaa aikaa eläinsuojelijoille. Pentuja tulvii ovista ja ikkunoista ja autettavia on paljon enemmän kuin auttajia. Jonkin aikaa sitten Onevetin tarhan ulkopuolelle oli jätetty kaksi suljettua muovilaatikkoa. Näiden kahden laatikon sisältä paljastui 11 todella huonokuntoista pentua, joilla oli muun muassa kapia. Pennut otettiin tarhalle ja ne pääsivät hoitoon. Huonosta kunnostaan huolimatta jokainen niistä sinnitteli ja piti elämänlangasta kiinni. Kaksi niistä sairastui vielä kaiken lisäksi penikkatautiin, mutta tämäkään ei saanut näitä elämäniloisia pentusia nujertumaan. Nyt näiden 11 onnekkaan viikarin on aika aloittaa kodin etsintä adoptio-ohjelmassamme.

Vinttaria pentue on kunnon hulivili pentue. Voimme siis luvata tuleville perheille aimo annoksen pentuenergiaa! Pennut ovat reippaita, sosiaalisia, leikkisiä ja äärettömän kauniita. Jokaisesta niistä alkaa pikkuhiljaa kuoriutua se oma persoona esiin ja niistä kasvaa hitaasti ja varmasti jokaisesta omanlaisensa persoona. Niinkuin tiimi nimestä voi päätellä, näissä pennuissa on rotuperimässä vinttikoiraa. Harkitessasi Veetun adoptiota, on hyvä tutustua vinttikoirien luoteeseen sekä käyttäytymiseen, sillä siitä voi saada paljon informaatiota siitä, millainen koira tästä pennusta on kasvamassa. Huolellisien ja rakastavan kasvatuksen pennut tulevat jokatapauksessa tarvitsemaan.

Veetu on valloittava koira. Se on pentueestaan sieltä hieman ujommasta/epävarmemmasta päästä, mutta osoittanut tässä puolentoista vuoden aikana omaavansa hurjasti potentiaalia. Jännäilystään huolimatta Veetu on aina tervehtimässä vieraita ja rentoutuukin uusien ihmisten seurassa aivan yllättävän nopeasti. Veetu on koira, joka tulee luultavasti tarvitsemaan vain hiukan aikaa, jotta suojakuori sulaa pois.

Saalisviettinsä vuoksi Veetua ei luovuteta kotiin, jossa on kissoja.

Vinttari pennut tulevat aikuisena olemaan noin 50-60cm korkeita.

Veetu ei hauku ollenkaan.

Päivitykset uusimmasta vanhimpaan

27.12.2018
Veetu lensi omaan kotiinsa 19.12.2018

06.12.2018
Pentueen herkkä ja ujo Veetu-poika tulee pian jättämään Cosoban tarhan taakseen ja suuntaamaan omaan kotiinsa nauttimaan kotikoiran elämästä <3 Veetu on varattu!

27.08.2018
Veetu sai heinäkuussa odotettuja vieraita, kun kolme aktiiviamme vierailivat Romaniassa. Veetu jakselee samalla tavalla kuin aina ennenkin. Aktiiviemme saapuessa Veetun luokse, se kävi nopeasti tervehtimässä kaikki vieraat. Veetulla on edelleen tapana hakea välillä omasta kopista turvaa, mutta tapa on ehkä hieman vähenemään päin ja tällä kertaa Veetu ei kovinkaan montaa kertaa koppiinsa syöksynyt. Veetu vaikuttaa oikein vauhdikkaalta kaverilta ja tarvitsisi sitä, että pääsee juoksemaan ja leikkimään.

Veetu oli aiempaa tarkempi ruuastaan toisen koira kanssa, mutta tämä voi toki johtua ihan tilanteessa olleesta ylinmääräisestä stressistä.

08.07.2018
Veetu asusteli päivitys hetkellä vielä adoptio-ohjelmastamme löytyvän Uzin kanssa, mutta myöhemmin päivälle Veetu siirrettiin toiseen häkkiin ja sai kaverikseen myöskin ohjelmastamme löytyvän Lyytin.

Veetu oli iloisena häkin ovella aktiiveitamme vastassa, mutta heidän tultuaan häkkiin Veetu perääntyi koppiin. Tuli kuitenkin houkuttelemalla sieltä ulos ja kiinnostui nopeasti vieraista. Veetu tulee hakemaan nameja suoraan kädestä ja tämän jälkeen rohkaistui entisestään vieraiden suhteen. Huomattuaan, että aktiiveillamme on vieläkin enemmän nameja tarjolla Veetu jätti koppiin vetäytymiset kokonaan pois ja hengaili iloisen aktiiviporukkamme kanssa. Veetu vaikuttaa edelleen todella tasapainoiselta ja hyvätapaiselta nuorelta mieheltä. Aktiiviemme tapaamisesta huomaakin, että Veetu rohkaistuu ja sopeutuu tilanteisiin todella nopeasti, joten poika tulee varmasti myös kotonaan reipastumaan todella nopealla tahdilla.

29.04.2018
Aktiivimme tapasivat ujopiimä- Veetun jälleen maaliskuussa. Veetulla on tällä hetkellä häkkikaverinaan Uzi, joka on luonteeltaan myöskin aika ujo. Tämä on selvästi vaikuttanut Veetuun, joka todellakin hyötyisi reippaasta häkkikaverista. Kun aktiivimme menivät häkkiin, niin alkuun Veetu ei meinannut tulla ulos häkistään. Maahan laitetun paidan poika kävi kyllä hakemassa nuuskittavaksi ja maisteltavaksi 😀 Namit vasta saivatkin pojan loppujen lopuksi käyntiin ja Veetukin uskalsi pikkuhiljaa rentoutua. Itselleen tutun ihmisen kanssa Veetu ei ujoile ollenkaan. Veetu on todella leikkisän oloinen koira, joka selvästi hyötyy lempeästä kannustuksesta. Kaiken kaikkiaan erittäin suloinen ja joka tavalla kaunis koira.

04.01.2018
Marraskuussa aktiivimme tapasivat jälleen ihanan Vinttaripentueen. Pentueen jäsenet ovat varttuneet jo aikuisikään ja jatkavat kodin etsintää aikuisten koirien kategoriasta.

Ujo ja suloinen Veetu odotti taas kärsivällisesti aktiiveitamme. Aluksi poikaa ujostutti kovasti ja makaili häkkinsä takaseinälle. Kun pojalle juttelee kauempaa, alkaa sen häntä heilua vienosti ja se kuuntelee puhujaa pää kallellaan. Tämän jälkeen Veetu uskaltaakin jo varovasti lähestyä ja tulla haistelemaan vieraita. Saapa poikaa tällöin hieman rapsutellakkin. Odotettavissa onkin siis nopeaa reipastumista pojan kotiin päästyä. Aktiiviltamme saadun hanskan kansssa Veetulla oli aivan super hauskaa! Veetu oletettavasti onkin todella leikkisiä ja arvostaisi sitä, jos tulevassa kodissa olisi tarjolla monia kivoja leluja.

15.10.2017
Tapasimme Veetun syyskuun reissullamme. Poika oli siirtynyt asuttamaan yhtä ulkohäkeistä veljensä Velmun kanssa. Veetu oli ottanut ison harppauksen parempaan menneen puolen vuoden aikana. Siirtyminen ulkohäkkiin omaan rauhaan ja reipas veli ovat varmasti edesauttaneet tätä. Veetu otti meidät vastaan edelleen ehkä hieman ujoillen, mutta todella reippaasti ja avoimesti. Pojat pääsivät vierailumme aikana leikkimään huivilla ja se jos mikä oli mahtava juttu. Tarha on äärimmäisen virikkeetön ympäristö ja pojat selvästi kaipaavat jotain puuhastelua. Monet vinttaripentueen jäsenet olivat hyvin stressaantuneita, mutta Veetu näytti voivan yllättävän hyvin. Sisaruksilla stressin aiheuttamaa painonlaskua ei ollut havaittavissa Veetun kohdalla oikeastaan ollenkaan. Veetu yllätti meidät äärimmäisen positiivisella tavalla.

02.08.2017
Heinäkuisella reissulla Veetun tapaaminen jäi valitettavasti äärimmäisen lyhyeksi. Heti tutustelun alkuun Veetun kyljessä huomattiin isohko haava. Veetu vaikutti edelleen ujohkolta ja hieman vetäytyvältä, mutta haavan kipuilu varmasti vaikutti pojan koko olemukseen. Veetu vietiin hoidettavaksi ja toivomme tapaavamme Veetun paremmassa kunnossa syyskuisella reissullamme.

11.06.2017
Toukokuisella matkallaan aktiivimme tapasivat myös suloisen Veetun. Veetu odottelee edelleen malttamattomana kotiaan 9 muun sisaruksensa kanssa. Veetu tulee hyvin toimeen sisarustensa kuin myös muiden koirien kanssa. Veetu vaikuttaa edelleen rauhalliselta ja tasapainoiselta pojalta, jolla olisi paljon annettavaa ja opittavaa. Vieraita ihmisiä Veetu edelleen hieman ujostelee. Jos Veetua yrittää lähestyä suoraan ja oma-aloitteisesti, niin poika väistää. Veetu kuitenkin tulee ihmisen luokse, kunhan saa tehdä sen omalla tavallaan ja omaan tahtiinsa. Ujon ulkokuoren alla on kuitenkin mitä ystävällisin poika, joka varmasti tulee kiintymään tiukasti omaan perheeseensä.

——————————————————————————-

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Veetu saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Veetu on mikrosiru sekä EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Nora Anttila

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: