Kodin saanut koira: NANTO (Road Puppies)

Syntymäaika: 04/2017
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet/Ioana Bodea)
Kokoarvio:

Perustiedot ja taustat

Onevetin klinikka ja heidän ylläpitämänsä Cosoban tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka odottavat oman kodin löytymistä. Koska tarha on romanialaisittain hyvin edistyksellinen ja siellä koirista pidetään hyvää huolta, vievät muut eläinsuojelijat sinne usein turvaan erityisesti pentuja. Ioana Bodea on yksi näistä eläinsuojelijoista, jotka ovat omistaneet elämänsä hylättyjen koirien auttamiselle. Ioana Bodea oli törmännyt matkallaan Cosoban tarhalle Nantoon ja sen sisaruksiin, ja tuonut ne mukanaan tarhalle suojaan. Neljä pentueeseen kuulunutta pentua kuoli parvovirukseen ja siitä selvinneet 7 pentua; NachoNiaNeridaNandaNeelaNeassa ja Neville tulivat jo viime syyskuussa Kulkurien adoptio-ohjelmaan etsimään ihkaomia kotejaan. Tarhalla kuitenkin odotti vielä kaksi samaan pentueeseen kuuluvaa urosta, jotka olivat viime vuoden puolella vielä aivan liian arkoja, jotta niille olisi voitu etsiä koteja. Nyt Nantoksi ja Neriksi ristityt pojat reipastuttuaan seuraavat sisarustensa tassunjälkiä ja alkavat myös etsimään omia kotejaan adoptio-ohjelmastamme käsin.

Pojat ovat tarhalla ollessaan reipastuneet ja menneet eteenpäin todella paljon. Aktiiviemme saapuessa häkkiin molemmat pojat tulevat haistelemaan ja tutkimaan vieraita. Hännät heiluvat tällä kaksikolla taukoamatta ja pojat näyttävät suoraan sanottuna todella otetuilta saadessaan näinkin paljon huomiota osakseen. Nanto ja Neri molemmat vaikuttavat todella leikkisiltä ja jos ovat yhtään tulleet sisaruksiinsa, niin ovat myös todella koirasosiaalisia. Kahdestaan pojat pärjäävät hienosti ja tunnelma häkissä on hyvin rauhallinen. Osalla jo kotiutuneista siaruksista on ollut epävarmuutta vieraita kohtaan ja joitakin tavaroita on saattanut joutua näiden yksilöiden hampaisiin. Kaikesta huolimatta täytyy tietenkin varautua myös siis siihen, että töitä voi olla edessä. Kumpikaan pojista ei hauku. Nanto on hieman veljeään rohkeampi ja meneekin lähemmäs vieraita.

Nanto on kooltaan noin 55cm korkea ja painaa arviolta noin 25kg.

Videolla Nanto esiintyy numerolla 68.

Päivitykset uusimmasta vanhimpaan

27.12.2018
Nanto lensi omaan kotiinsa 19.12.

07.11.2018
 Tänään on Nanton onnenpäivä. Kun tämä suloinen nallekarhu laittaa tänään omassa häkissään nukkumaan, tuuli kuiskaa sen korvaa hyvän yön toivotuksen lisäksi tiedon siitä, että ihan kohta tuo kylmä betonilattia vaihtuu omaan lämpöiseen petiin. Nanto on varattu omaan kotiinsa Suomeen <3

15.09.2018
Lisätty Nantolle video!

23.08.2018
Aktiivimme tapasivat Nanton heinäkuisella reissullaan ja poika sai osakseen vain pelkkiä kehuja! Nantoa kuvailtiin todella ihmisrakkaaksi ja luottavaiseksi. Nanto kipusi iloisena ihan aktiiviemme syliin saakka (koostaan huolimatta). Mutta missäpä sitä olisikaan parempi kuin ihmisen lähellä. Nanto antoi itsestään todella tasapainoisen kuvan ja poika oli täynnä iloa, positiivisuutta ja varustettu juuri sopivalla määrällä hauskuutta ja hömelyyttä. Jos siis kaipaat arkeesi piristysruiskeen, niin Nanto on oikea valinta.

08.07.2018
Nanto asuttaa häkkiään veljensä Nerin ja kolmannen koiran kanssa. Aktiiviemme astuessa häkkiin Nanto vaikuttaa epävarmalta. Tilanne on sille selvästi hieman jännittävä. Kun ihminen menee kyykkyyn, Nanto rentoutuu enemmän ja menee haistelemaan tulokkaita. Nanto on enemmänkin varovainen kuin ujo. Houkuteltaessa Nanto tulee kyllä luokse, vaikka vielä hieman väistääkin kosketusta. Pientä pilkettä silmäkulmassa tällä koiralla kuitenkin on, sillä hetken kuluttua se oli mennyt omatoimisesti hakemaan yhden aktiivimme laukusta huivin ja lippiksen.

Nanto ja Neri olivat myös päässeet esiintymään eräässä tapahtumassa Adinan kolleegan kanssa. Pojat olivat kävelleet hihnassa ja pärjänneet erinommaisesti, vaikka paikalla oli paljon vieraita ihmisiä.

Nanton ei olla kuultu haukkuvan.

05.04.2018
Nanto aloitti kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa veljensä Nerin kanssa.

——————————————————————————-
Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Nanto saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Nanto on mikrosiru sekä EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Nanton yhteyshenkilönä toimii Nora Anttila.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: