Kodin saanut kissa: UNNA (ent. Katu)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

image_2KATU

* n.1 v

* naaras (steriloitu)

* Rakvere, Viro.

Katu on todella ihana kissa! Se on erittäin ihmisrakas ja lempeä nuori tyttö. Katu elää tällä hetkellä Rakveren tarhalla häkissä, mikä ei tälle sosiaaliselle ja ihmisrakkaalle tytölle sovi alkuunkaan. Kun Katu pääsee pois häkistä, se painautuu ihmistä vasten ja nauttii kovasti läheisyydestä. Toisten kissojen suhteen Katu on myös sosiaalinen, joten kissakaveri voi olla tulevassa kodissa odottamassa. Koiriin suhtautumisesta ei ole tietoa, mutta se voidaan testata tarvittaessa tarhalla.

Katu on tullut tarhalle 14.2.2014 Amblan kylästä ja se on tulossa Suomeen kotihoitoon maaliskuun lopulla.

Kotihoidossa 1.4.2014:
Katu on aivan ihastuttava energiapakkaus, joka tykkää kaikenlaisista leikeistä ja leikkikavereista. Katun hoitopaikassa pääkaupunkiseudulla on kaksi kissaa, joiden kanssa Katu jakaa pedin sulassa sovussa ja juoksee rallia ympäri asuntoa. Erään koirakaverinkin on Katu jo ehtinyt tavata ja kaikki meni oikein hyvin. Katun tulevassa kodissa voisi siis olla leikkikaveri odottamassa tai sitten on varattava riittävästi aikaa puuhastella tämän hyvin leikkisän ja aktiivisen pennun kanssa. Katu tykkää silittämisestä ja saakin usein hellyyspuuskia. Sylissä Katu viihtyy hetken aikaa, mutta mukavampaa on kuitenkin juoksennella vapaana tyttönä pitkin lattiaa! Tästä ihastuttavasta kissasta saa tuleva koti sosiaalisen, kauniin ja rohkean ystävän.

Katu sai oman kodin 11.4.2014.

26.6.2014 Kuulumisia kodista
”Nimesimme Katu-kissan uudelle nimelle “Unna”. Aiempi kissamme on Romaniasta ja nimeltään Ina, ja Unna kuulosti siihen sopivalta nimeltä, ja tarpeeksi virolaiselta tytön nimeltä. Unna untamo onkin muodostunut lempinimeksi, aika hölmöläinenhän tuo uusi tulokas on yhdessä entisen hölmöläisemme kanssa.

Unna on löytänyt sydänystävän Ina-kissastamme, he syövät yhdessä, leikkivät yhdessä ja maukuvat kaivaten toisiaan jos toinen on johonkin ehtinyt huomaamatta livahtamaan. Edelleenkään Unna ei viihdy sylissä, mutta hänellä on hetkensä jolloin silittely sallitaan, ja on hetkeksi eksynyt yöllä nukkumaan jalkojeni päälle kerran Inan viereen.”

Lisätty kuvia uudesta kodista

4.11.2015                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Unna palasi etsimään uutta kotia, jossa hänen on mahdollisuus ulkoilla. Unna mouruaa, jos ei pääse ulos, mutta ulkona on tyytyväinen ja viihtyykin siellä säällä, kun säällä. Unna tulee hyvin toimeen toisten kissojen kanssa sekä tykkää kovasti myös koirista. Unna ei vieläkään tykkää, että nostellaan syliin.

Lisätty uusia kuvia Unnasta.

3.12.2015                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                       Unna ei enää etsi uutta kotia vaan jää vanhan omistajan luo asumaan.

8.8.2016

Unna palaa etsimään uutta rauhallista loppu elämän kotia. Unna on nyt n.kolme vuotias neitokainen. Omistaja kuvaa Unnaa seuraavasti: Unna on erittäin aktiivinen ja leikkisä kissa, joka kaipaa kyllä myös silityksiä. Ei viihdy sylissä mutta kun tulee itse rapsutettavaksi, nauttii silityksistä ja rapsutuksista kovasti. Pitää koirista ja muista kissoista, mutta ihmis- tai lapsirakkaaksi ei voi sanoa – valitsee itse kissamaisesti seuransa ja on oman tiensä yksinäinen kulkija. Ei pelkää ihmisiä tai lapsia, mutta kaipaisi varmasti enemmän sellaiseen kotiin jossa ei ole lapsia. Tarvitsee sisäkissana paljon leikitystä ja aktiviteetteja ja mielellään aidatun alueen pihalla, jossa voi ulkoilla rauhassa. Rivitalossa asuessaan Unna on keväästä syksyyn saanut ulkoilla aidatulla pihalla.

27.9.2016                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                 Unna muutti uuteen kotiinsa Espooseen.

Varaajana toimi Leila

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: