Kodin saanut koira: RONA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

RONA

* noin 1,5-2v

* narttu

* steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

 

2.1.2015
Rona on elänyt parivuotisen elämänsä ketjussa. Sillä on ollut omistaja, mutta se ei ole saanut olla koira ja sen maailmankatsomus perustuu lyhyen ketjun päässä elettyyn elämään ilman minkäänlaista suojaa sateelta, pakkaselta tai auringonpaahteelta. Se sai syödäkseen mitä sattuu silloin kun omistajaa huvitti sitä ruokkia. Tyttö onkin melkoisen laihassa kunnossa.

Onneksi onni voi kääntyä ja Rona sai mahdollisuuden uuteen elämään Glinan tarhalla ja myöhemmin kotihoidossa. Nyt Rona on päässyt adoptio-ohjelmaan etsimään sitä oikeaa, omaa, loppuelämän kotia.

Rona on romanialainen laumanvartija Bukovinankoira-mix ja kooltaan siis suuri, noin 75cm / 50kg (nyt laihana). Luonteeltaan Rona ei ehkä ole se kaikista voimakasviettisin laumanvartija, tarhaolosuhteissa sitä hoitaneet kuvaavatkin tätä jättiläistä lempeäksi ja lauhkeaksi, kaikkia rakastavaksi koiraksi. Tulee siis erinomaisesti juttuun ihmisten, koirien ja kissojen kanssa eikä välitä turhista. Koiralapsena se tykkää leikkiä eikä ole haukkuvaisuuteen taipuvainen.

Koska Rona on laumanvartija(mix) ja kooltaan suuri, sille etsitään kotia pääasiassa haja-asutusalueelta. Kodilla tulee myös olla kokemusta laumanvartijoista tai vähintäänkin kiinnostusta ja ymmärrystä näitä rotuominaisuuksia kohtaan. On tiedettävä ja ymmärrettävä miksi haluaa adoptoida juuri tämän tyyppisen koiran ja oltava valmis tarjoamaan sille elämä ja olosuhteet, joissa se saa elää arvoistaan elämää. Laumanvartijat ovat onnellisimmillaan, kun niillä on tilaa, saavat olla vapaana aidatulla alueella ja tehdä sitä mihin ne on jalostuneet sen lisäksi, että saavat olla perhekoiria. Ronalle etsitään siis kotia, jolla on motivaatiota ja ymmärrystä laumanvartijoita kohtaan ja sille oikeanlainen ympäristö.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Rona saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Rona on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

3.1.2018
Saimme mukavia terveisiä kun Ronan perhe kertoi kuulumisistaan vuodenvaihteen alla:

“Hei,

Kohta kolme vuotta yhteistä laatuaikaa Ronan kanssa. Hienosti on meillä mennyt ja Rona on nykyään meidän ainokainen. Meillä tuli mieleen että on aika lähettää sinulle pieni tervehdys ja toivottaa RAUHALLISTA JOULUA ja HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

–Kiitokset kuuluvat sinulle ja kulkureille että me saimme mahdollisuuden antaa Ronalle oman kodin, jossa Rona saa olla koira omine luonteenpiirteineen. Kyllä Rona on todella rakas ja upea tyttö. Epun voimat loppuivat viime syyskuussa vähän ennen 13 v. synttäreitä. Menetys on aina tiukka paikka mutta Eppu sai elää kuitenkin aika terveenä loppuun saakka. Epun poismenon jälkeen meitä Katriinan kanssa hieman huvittaa “every now and then” kun Rona tietää hyvin että hän on nyt kuningatar ja ainoa “lapsi”. Tosin Rona otti päävartijan roolin jo noin vuosi sitten kun Epun voimat alkoivat hiipua. Rona herätti Epun kun vieraita tuli pihaan ja Eppukin yhtyi haukuntaan maaten kyljellään lattialla.

Edellisessä viestissä se toinen kuva Ronasta kertoo siitä että kun Rona haluaa ottaa elämän tosi rennosti niin hän laittaa toisen tassun korvan taakse niin kuin ihminen laittaa toisen käden päänsä alle. Lähetän ohessa vielä yhden kuvan kaveruksista, Rona ja Eppu.”

Ihanat terveiskuvat lisätty Ronan galleriaan 🙂


8.3.2015
Saimme terveisiä Ronan kotijoukoilta:


“Hiihtolomaterveiset Jokioisilta. Ronakin tuntuu pitävän lumesta ja ulkonaolosta silloin kun ulkona on leikkikavereita. Muuten on kiire sisälle ja sisällä omat pehmeät nukkumapeitot ovat rakkaita.

Viime viikon torstaina olimme Ronan kanssa lääkärissä. Rona sai vähän rauhoittavaa ja liikavarpaan kynsi leikattiin ja poistettiin sisäänkasvanut kynnen pää. Nyt on jo antibioottikuurikin takanapäin ja Rona on täysin kunnossa ja vauhti senkuin vaan kasvaa. Kyllä Rona on aivan upea tyttö ja oikea ilopilleri. Hän on oppinut Suomen kieltäkin parissa viikossa, ja Eppu on opettanut millaisia laumanvartijan taitoja Jokioisilla ja Sastamalassa tarvitaan. Olemme myös huomanneet, että Ronan reviiri ja siitä huolehtiminen on nousemassa vahvemmin esiin. Aika hyvännäköinen on tämä pariskunta (Rona + Eppu) kun ollaan iltalenkillä; taitavat olla pikkusen rehvakkaita kun tuota näköä ja kokoa alkaa olemaan jonkin verran toistasataa kiloa. Rona painoi 43 kg ja Epulla vaaka näytti viimeksi 84 kg. Tosin Epulla on nyt menossa pieni kuntokuuri kun kesä lähestyy ja keho pitäisi saada rantakuntoon.

Laumanvartijaterveisin,

Veli ja Katriina”

14.2.2015
Ystävänpäivänä Rona lensi Suomeen ja omaan kotiin.

14.1.2015
Ronan korviin kantautui tänään iloisia uutisia! Se on varattu Suomeen ja pääsee pian nauttimaan oman kodin lämmöstä 🙂

 

 

Ronan varaajana toimi Lilli.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: