Kodin saanut koira: LIGIA nyk. LYYLI

Syntymäaika: 7/2017
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Luiza Mandru) 
Kokoarvio:

 

Perustiedot 
Romaniassa, Gradistean kylässä asuva hyväsydäminen ja loputtoman ahkera tahtonainen, Luiza Mandru on Rescueyhdistys Kulkurit ry:n pitkäaikainen yksityinen yhteistyötaho. Luiza ja hänen aviomiehensä pitävät omistamassaan omakotitalossa noin 50 koiraa ja 20 kissaa kerrallaan, joista noin puolet ovat yleensä pentuja ja puolet aikuisia. Ligia on löytynyt tien varresta hylättynä Mandrujen ollessa ajamassa kotiin ja he ovat poimineet pienen pienen heikossa kunnossa olleen pennun mukaansa turvaan. Näin alkoi Ligian matka kohti parempaa huomista.

23.9.2017
Pikkuruinen Ligia on varattu omaan rakastavaan kotiinsa johon se päsee matkaamaan kasvettuaan vielä hieman.

5.11.2017
Ligia nykyisin Lyyli saapui ikiomaan loppuelämän kotiinsa eilen 4.11.17. Onnea koko perheelle ja touhun täyteisiä vuosia yhdessä.

 

 

Ligian yhteyshenkilönä toimi Tanja Björninen.7/2017

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: