Kodin saanut koira: LANA (ent. CANDLE)

Syntymäaika: 11/2021
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
5.5.2022

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikottain.

Cosoban tarhan sisäpiha vilisee pentuja, loputtomasti pentuja. Juuri heitä, ketkä ovat syntyneet epätoivottuina maailmaan ja jotka ovat valtavan ihania, mutta heitä on aivan liikaa. Valitsemme osan pennuista adoptio-ohjelmaan ja yksi heistä on Candle. Candle häärää autuaan tietämättömänä siitä mitä sen varalle toivotaan ja että sen elämä toivon mukaan tulee muuttumaan ihan totaalisesti, jos sillä käy tuuri ja se löytää oman kodin. Tuurilta se ei kuitenkaan Candlesta alkuun varmasti tunnu, sillä vaikka tarhalla on stressaavaa ja resursseja liian vähän, se on kuitenkin tuttua ja turvallista. Muutos tulee olemaan Candlelle pelottava, vaikka se tarkoittaakin hyvää.

Candle on tutussa ympäristössä melko reipas ja innoissaan vieraista ihmisistä, joilta saa herkkuja ja huomiota. Candle tutkii, hyppii ja nuuskii kuten suurin osa muistakin pennuista. Pentujen välinen kommunikointi isossa porukassa on myös jatkuvaa ja välillä jokaisen pitää väistää, välillä puolustautua ja välillä leikkiä. Videoilla pennut vaikuttavat keskivertoa jännittyneimmiltä, koska syliinottaminen on niille vierasta ja jännittävää ja maahan päästessään pennut yleensä ottivat hetken hengähdystauon, mutta ne palasivat nopeasti takaisin ihmisten luokse iloisesti. Pentujen kanssa tulee kuitenkin aina varautua siihen, että kotiutuminen voi olla niillä joko nopeaa tai hidasta ja edetä tulee koiran valmiuden mukaan.

Candle ei vaikuta olevan kova haukkumaan tarhaoloissa. Candle etsii sitoutunutta ja motivoitunutta kotia, jossa ollaan valmiita ohjaamaan ja tukemaan pentua sen uuteen elämään positiivisen vahvistamisen kautta. Candle tullaan steriloimaan ennen Suomeen saapumistaan ja se kasvaa pieneksi keskikokoiseksi, aikuiskoon arvioidaan olevan noin 45 cm / kymmenisen kiloa.

Päivitykset

12.9.2022
Candle saapui omaan kotiin 10.9.2022 ja sai uudeksi nimekseen Lana.

8.6.2022

Candle on varattu omaan kotiin Suomeen.

5.5.2022

Candle aloitti kodin etsinnän adoptio-ohjelmassamme.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Candle saapuu Suomeen asianmukaisesti steriloituna, rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Candle on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Candlen yhteyshenkilönä toimii Salla Honkapää (adoptioasioissa ensiyhteydentto sähköpostitse)

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: