Kodin saanut koira: MINTAKA (Tähtöset) (nyk. Minta)

Syntymäaika: 12/2021
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Happy Dogs Moreni)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen,  oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
6.8.2023

Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys, joka on perustettu vuonna 2012 auttamaan köyhän Morenin kaupungin kodittomia koiria. Moreni sijaitsee noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Anda Popescu on nuorehko, hyvin länsimaalaisesti eläinsuojeluasiosta ajatteleva nainen. Hänelle on erittäin tärkeää, ettei koiramäärä tarhalla nouse, koirat voivat siellä kokonaisvaltaisesti niin hyvin kuin mahdollista, ja että kaikki koirat ovat steriloituja tai kastroituja sekä säännöllisesti rokotettuja. Happy Dogs Morenin koiratarha on romanialaisittain siisti ja hyvin hoidettu. Kaupungin pormestari on käytännössä siirtänyt vastuun Morenin katukoirapopulaation hallinnasta Andan yhdistykselle, jonka vastuulla on myös kustantaa sterilointikampanjat sekä tarhan koirien ylläpito. Anda on säännöllinen yhteistyökumppanimme myös sterilointien saralla ja Anda tekeekin merkittävää ja jatkuvaa työtä erityisesti sterilointien parissa, jotta jonain päivänä niin Morenin kuin muunkin Romanian kodittomien koirien tilanne olisi parempi.

Tähtöset löydettiin pentuina Morenin kylästä joulukuussa 2021 heidän emon Shyanne ja hänen siskon Lilyanan kanssa. Tähtösten emo Shyanne oli pitänyt pennuistaan hyvää huolta ja hän olikin oikea supermamma. Shyanne etsi pennuilleen ruokaa ja muun muassa oksensi pennuilleen ravintoa, jotta niiden ei tarvinnut nähdä nälkää. Tähtöset olivat onnekkaita päästessään Happy Dogs Morenin koiratarhalle, sillä he olivat löytö hetkellä vain alle 1 viikon ikäisiä. Pennuilla on Romanian kaduilla huonot mahdollisuudet selviytyä ilman apua ja vain harva heistä pääsee turvaan esimerkiksi Happy Dogs Morenin koiratarhalle. Nyt jo aikuisiksi kasvaneet Tähtöset: Denebin, Sirrah ja Mintaka aloittavat oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Mintaka tavattiin tarhalla helmikuussa 2023. Sitä kuvailtiin super kauniiksi ja upeaksi koiraksi. Tämä tähtönen asustelee erillään siskoistaan aremman koiran kanssa, joka ei tule vierailun aikana ulos kopistaan lainkaan. Aktiivien saapuessa häkkiin, menee myös Mintaka ensin piiloon koppiinsa. Tyttö reipastuu kuitenkin siskojensa tapaan hyvin nopeasti. Aluksi ihmisten liikehdintä jännittää, ja Mintaka meneekin usein koppiin tauottamaan, tulee kuitenkin nopeasti takaisin hakemaan nameja kädestä ja etsii niitä maasta myös hyvin tarkasti. Palautuu tauoista nopeasti.

Tapaamisen aikana Mintakalla ei ole tukikoiraa mihin turvautua, joten se hakee rohkeutta itse ja onkin hyvin utelias ihmisten suhteen, vaikka on tottumaton. Mintaka uskaltaa haistella vierailijoiden kasvot ja tekeekin sen todella tarkasti. Vierailun edetessä, tauotkin kopissa on koko ajan lyhyempiä. Tytöstä kuoriutuukin tapaamisen aikana varsinainen ilopilleri ja pusuttelija, jonka propelli häntä pyörii vimmatusti.

Mintaka ei hauku muiden koirien mukana, vaan keskittyy vieraisiinsa ja nameihin. Loppua kohden Tyttö antaa jo rapsutella ja jää ihmisen viereen sekä pyytää lisää rapsutuksia. Mintaka on iloisen, uteliaan ja aktiivisen oloinen nuori neito, joka kaipaa omaa kotia ja aktiivista elämää.

Mintakalle etsitään sitoutunutta perhettä, jossa Mintakalle tarjotaan aikaa ja tukea uuden elämän alkutaipaleella. Mintaka tulee kotona tarvitsemaan paljon liikuntaa ja muuta lajityypillistä toimintaa, mutta myös rauhassa ja yhdessä oloa. Mintakalla ei ole kokemusta kotikoirana olemisesta ja kaikki kotikoiralle normaalit asiat ovat hänelle uusia sekä jännittäviä. Mintaka tuleekin tarvitsemaan kodilta paljon aikaa sekä kärsivällisyyttä, ehkä myös hitusen huumorintajua. Tulevan kodin tulee olla myös sitoutunut positiivisiin ja koiralähtöisiin koulutusmenetelmiin.

Mintaka on kooltaan noin 52 cm ja 18-20 kg.

Päivitykset:

6.8.2023
Suloinen Minta saapui omaan kotiinsa 29.7. Onnea uusiin seikkailuihin!

17.6.2023
Ihana Mintaka on varattu <3

7.4.2023
Upea Mintaka tepsutteli Kulkurien adoptio-ohjelmaan etsimään omaa kotiaan.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Mintaka saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi mintaka on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme,  luovutussopimukseen,  oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Pauliina Mustonen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: