Kodin saanut koira: BORA (B- team)

Syntymäaika: 2/2015
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Glina)
Kokoarvio:

 

15.7.2015
Romanian kodittomien koiranpentujen määrä kasvoi kuudella, kun B- teamin Bora, BitiBooBerryBiri ja Bibi näkivät päivänvalon. Glinassa, romanialaisessa kylässä asuva mies oli tuonut tarhalle yhteensä kaksitoista pentua eri pentueista ja niin B- team päätyi Glinan tarhalle. Tarina ei kerro, kuinka pennut miehelle olivat päätyneet. Glinan tarhaa ylläpitää Asociata A Doua Sansa, joka on Kulkurien toinen pääyhteistyökumppaneista Romaniassa.

Bora on rohkea, iloinen ja sosiaalinen pentu. Se on myös leikkisä ja energinen, joten siitä saanee aktiivisen ja reippaan kumppanin. Boralla on pieni haava niskassa, jota hoidetaan.

Bora on kooltaan noin 50-55 senttiä ja 20 kiloa.

23.9.2015
Sisarensa Bibin tavoin Bora on kasvanut ja saanut lisää rohkeutta. B- teamin pennuista Bora ja Bibi ovat rohkeimmat. Ne tulevat suoraan ihmisen luokse ja reippaasti hakevat huomiota. Niiden sosiaalistaminen on luonnollisesti jäänyt vähäiseksi, sillä tarhalla ne näkevät ainoastaan muutaman ihmisen, eivätkä ne pääse säännöllisesti pois häkistään. Perusluonteensa ansiosta niistä kuitenkin saanee ajan, kärsivällisyyden ja sitoutuneisuuden avulla hienoja lemmikkejä.

9.12.2015
Marraskuun alussa aktiivimme matkasivat jälleen Romaniaan ja vierailullaan Glinan tarhalle he tapasivat myös rohkean ja reippaan Boran. Bora asuttaa häkkiään tällä hetkellä monen samanikäisen pennun kanssa ja pentujen aikuistuessa ja aktiviteettien puutteessa alkaa kierrokset välillä nousemaan liiankin korkealle, jolloin yhteenottojen määrä ja riski kasvaa. Olisikin hyvä, että reipas Bora pääsisi pian kotiin, jossa olisi paljon rakkautta ja rajoja.

24.11.2015
Lisätty Boralle kuvia marraskuulta.

29.1.2016
Bora asuttaa edelleen Glinan tarhaa monien muiden samanikäisten pentujen tavoin, mutta koska pentuja on nyt hajautettu muihin häkkeihin, on Borankin tilanne tällä hetkellä jonkun verran parempi. Rauhallinen se ei kuitenkaan vielä ole, sillä nuori ja aktiivinen koira tarvitsee paljon enemmän toimintaympäristöä kuin muutama mutainen neliö, jossa ei virikkeitä ole. Bora on sydämellinen ja hyyväntuulinen tyttö, jolla on upea brindleturkki ja josta saa aivan varmasti upean kumppanin paitsi aktiviteetteihin, myös kainaloon.

23.2.2016
Päivät kuluvat ja herttainen Bibi kasvaa. Se siirtyy nyt etsimään kotia aikuisten koirien kategoriasta käsin. Toivottavasti sitä onnistaa pian ja se pääsee omaan kotiinsa Suomeen.

19.5.2016
Toukokuun alussa Romaniassa vierailleet aktiivimme tapasivat myös jo hieman aikuistuneen Boran. Bora on ilmeisesti häärännyt häkissään siinä määrin, että se on kolauttanut päänsä johonkin ja nyt sillä on melkoinen kuhmu päässä. Bora on todella huomionkipea koira, joka pyörii innoissaan ihmisen lähellä ja pyytää kovasti rapsutuksia. Se ei jännitä ihmisseuraa laisinkaan ja on todella tasapainoisen ja kiltin oloinen tyttö. Voi kunpa vain sen koti löytäisi sen jo.

Lisätty kuvia.

12.7.2016
Bora odottelee vielä löytäjäänsä. Se on säilyttänyt aavistuksen rauhallisemman luonteensa, mutta on edelleen sosiaalinen, ystävällinen ja iloinen. Se ei häsellä eikä ryntäile, vaan tulee lähelle ja pussailee vieraita onnellisena. Bora on utelias perusteini, jonka ei kuultu haukkuvan. Lisätty pari kuvaa.

17.11.2016
Sisarustensa Bibin ja Berryn tavoin Bora on aikuistumisen myötä myös rauhoittunut. Samoin sisarustensa tavoin sille ei ole mikään likikään niin tärkeää, kuin ihmisen läheisyys ja huomio. Rapsutuksilla ja kehusanoilla Boran saakin varmasti nopeasti oppimaan kotikoiran taitoja. Borasta on kasvanut rohkea, välitön ja tasapainoinen neito, jolla on kaikki edellytykset hyväksi lemmikiksi ja perheenjäseneksi, mutta jolta puuttuu koti, joka näkisi Boran sellaisena kuin se.

Lisätty marrakuulta video ja kuvia.

20.3.2017
Aktiivimme tapasivat maaliskuisella reissullaan Romaniaan myös B-teamin Boran. Bora on yhtä täydellinen kuin aina ennenkin. Se on karuistta ja stressaavista elinolosuhteista edelleen tasapainoinen, iloinen, sosiaalinen, ystävällinen ja reipas. Se yrittää kiinnittää ihmisen huomion kaikin mahdollisin tavoin ja tunkee päänsä häkin verkkoseinän läpi ja yrittää pusutella ohikulkijoita. Bora haluaa ainoastaan olla ihmisen lähellä, rakastaa ja olla rakastettuna. Se pusuttelee ja halaa paljon. Se on ihan oikeasti täydellinen koira, jonka kuuluisi olla pusuttelemassa omaa ihmistään omassa kodissaan. Bora ei hauku juuri lainkaan.

Lisätty uusia hurmaavia kuvia.

19.5.2017
Bora on edelleen todellinen unelmien koira. Se on kohtelias ja hillitty, eikä lähde muiden haukkukonsertteihin mukaan. Se tulee rohkeasti luokse, mutta ei hösellä yhtään. Sen kanssa voisi vain istuskella ja muu maailma katoaisi. Boralla on kiinnostunut ja keskittynyt ote uusiin asioihin, joten voisi kuvitella, että sille on helppo opettaa kotikoiran tapoja. Bora vain on täydellisen hieno koira, jonka tuleva omistaja on todella onnekas. Sen sisar Bibi varattiin hiljakkoin omaan kotiin, joten koko kuusihenkisestä sisaruskatraasta Bora on ainut, joka on edelleen tarhalla. Ehkäpä sen koti pian löytää sen. 

Lisätty pari kuvaa toukokuulta.

19.8.2017
Romaniassa asuva aktiivimme Veera tapaa Boraa miltei päivittäin ja kertoo tästä kultaisesta tytöstä näin: “Bora on ennallaan, paitsi ehkä vielä vähän ihanampi. Tarhalla se on vähään tyytyvä ja rauhallinen. Bora tulee kutsuttaessa aidalle ja suurinpiirtein halaa siitä läpi ja olisi siinä ikuisuuden rapsutettavana, niin ihmisrakas se on. Bora antaa tosi kauniisti käsitellä itseään ja kuskata itseään eläinlääkäriin. Se ei jännitä mitenkään ihan mahdottomasti autossa ja eläinklinikalla olemista. Bora on herttainen kuin mikä, kertakaikkisen suloinen ja rauhallinen. Se komentaa välillä häkkikaveriaan Strullia, mutta lopettaa samantien kun Strull siirtyy. Pääosin ovat ihan sovussa”.

Lisätty kuvia.

13.11.2017
Koko elämänsä Glinan tarhalla viettänyt Bora saapuu vihdoin 25.11.2017 Suomeen kotihoitoon. Tai ehkäpä se saakin kodin juuri sinun luotasi ja saapuukin suoraan oman ihmisensä luo.

25.11.2017
Reipas Bora käveli tänään lentokentältä kotihoitajan kanssa ulos ja nyt se nukkuu ensimmäistä kertaa elämässään yön sisätiloissa. Se on kotihoitajan kissan kanssa vaihtanut katseita ja nuuskutellut ja ollut rauhallinen. Vielä, kun Bora tästä pääsee omaan kotiin, niin on kohtalon kortit kohdillaan.

8.12.2o17
Bora varattiin omaan kotiin 2.12. ja eilen se matkusti omien  ihmistensä suojissa omaan loppuelämän kotiin. Onnea rakas Bora ja perhe.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Bora saapuu Suomeen asianmukaisesti steriloituna, rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Bora on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Maarit Auranen

Toukokuu 2017:

Marraskuu 2016:

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: