Kodin saanut koira: VULPITEA (nyk. Vuppe)

Syntymäaika: 2011
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Glina)
Kokoarvio:

 

26.3.2016
A Doua Sansa on romanialainen eläinsuojeluyhdistys, joka ylläpitää tarhaa kodittomille koirille pienessä Glinan kylässä. Tarhalla asuu parisataa koiraa, joista hyvin moni on omistajansa kadulle hylkäämä. Vulpitean tarinasta ei tiedetä paljon muuta, kuin että se on aikaisemmin viettänyt aikaa bukarestilaisten kodittomien ihmisten kanssa. Nämä ovat vähästään antaneet koirille ruokaa ja vastalahjaksi koirat ovat toimineet kodittomien ihmisten suojana ja hälytysjärjestelmänä.

Vulpitea hiukan ujostelee, kun sen häkkiin tulee vieraita ihmisiä. Se asuttaa häkkiään ärhäkkään ja omanarvontuntoisen Costica- nimisen saksanpaimenkoiran ja Blonden kanssa ja väistellessään pahantuulista saksanpaimenkoiraa, Vulpitea tekee sen nopein kintuin. Kun Vulpitea ehättää koppinsa suojaan, se antaa jo rapsutellakin itseään. Tavallisessa arjessaan se on reippaampi ja rohkeampi, joten kärsivällisyydellä ja rakkaudella siitä saa aivan varmasti uskollisen ja iloisen ystävän.

Vulpitea on noin viisikymmentäsenttinen ja 18-20-kiloinen.

29.5.2016
Aktiivimme tapasivat Vulpitean toukokuun alussa. Vulpitea on edelleen aavistuksen ujo ja tarkkailee vierailijoita mieluummin koppinsa turvasta, mutta se antaa enemmänkin harkitsevan, kuin aran vaikutelman. Se antaa vieraan rapsutella sitä, kun se on kopissaan, eikä säiky tai ole millään muotoa aggressiivinen. Vulpitea kaipaa jo omaan kotiin, jossa sille annetaan aikaa, turvaa ja rakkautta.

12.7.2016
Saapuessaan Vulpitean ja Costican häkkiin heinäkuiset aktiivivieraamme yllättyivät iloisesti saadessaan vastaansa sosiaalisen ja leikkisän Vulpitean. Se saa ilohepulin ja touhuaa innokkaan tavatessaan Romaniassa asuvan Veeran, jota se näkee säännöllisesti. Voisikin hyvin kuvitella, että Vulpitea avautuu paljonkin päästessään kotiin. Se osaa hienosti väistää dominoivaa häkkikumppaniaan, mutta pitää kuitenkin sen verran puoliaan, ettei ahne häkkikaveri vie kaikkia ruokia. Niiden kanssa aiemmin asunut Blonde asuu nykyään eri häkissä, mikä on ilmeisesti tehnyt hyvää Vulpitealle. Se viihdyttää itseään pyydystelemällä sen ympärillä lentäviä ötököitä. Vulpitealla on takakannukset. Lisätty pari kuvaa.

17.11.2016
Vulpitea asuttaa Glinan tarhan yhden nurkan viimeistä häkkiä äksyn saksanpaimenkoiravanhuksen Costican kanssa. Se tulee toimeen Costican kanssa, sillä se osaa käyttäytyä äksyn ukkelin kanssa ja tietää, kuinka sen kanssa ollaan. Vulpitean kauneus ja lempeä katse eivät tahdo millään välittyä valokuviin, mutta sen kiltteys, kärsivällisyys ja lempeys ovat vertaansa vailla. Se nauttii ihmisten antamista herkuista ja huomiosta ja Vulpitean, jos jonkun kohdalla miettii, että sen, jos jonkun, kuuluisi olla siellä, mihin se ehdotomasti kuuluukin: kotonaan.

Lisätty marraskuulta video ja valokuvia.

28.1.2017
Vulpitean asuinkumppani, marraskuun videollakin esiintyvä Costica, on matkannut saateenkaarisillalle. Vulpitea on saanut uudeksi asuintoverikseen Mariuksen. Hyvää matkaa, Costica, kulje rauhassa.

21.3.2017
Vulpitea ottaa maaliskuun yhdistysreissulla olevat Kulkurien aktiivit vastaan tosi reippaasti. Se tulee heti moikkaamaan ja hakemaan rapsutuksia ja nameja. Vulpitea on todella leikkisä, sen häntä vispaa ja se koikkelehtii suloisesti. Ihmisiä kohtaan se on todella kiltti ja selvästi rakastaa huomiota ja rapsutuksia. Se asui ennen dominoivan uroksen kaverina ja on nyt ilman tämän läsnäoloa rohkaistunut selkeästi. Huolimatta siitä, ettei se saa juuri koskaan jyrsittävää, sen hampaat ovat hyvässä kunnossa. Tapaamisen aikana Vulpitea menee koppiinsa ja kun sinne menee tyttöä rapsuttelemaan, se kellahtaa kyljelleen ja alkaa hupsutella. Se huitoo käsiä tassuillaan ja möyrii puoliksi ulos. Vulpitea on todella hellyttävä tyttö, jonka paikka ei todellakaan ole tarhalla, vaan kotona oman perheensä luona.

Lisätty kuvia.

5.5.2017
Sielukas kaunotar on varattu omaan kotiin.

23.7.2017
Vulpitea on tänään saapunut omaan kotiinsa. Onnea matkaasi.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Vulpitea saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Vulpitea on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Vulpitean yhteyshenkilö: Maarit Auranen.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: