Kodin saanut koira: ANI (Stellinan pennut) (nyk. Salmi)

Syntymäaika: 6/2019
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Luiza Mandru)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
11.1.2020

Romaniassa, kylässä nimeltä Grădiştea, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana, laittaen apua tarvitsevat eläimet omien tarpeidensa edelle. Luiza ja hänen aviomiehensä Stefan pitävät omistamassaan omakotitalossa noin 40 kerrallaan, joista noin puolet ovat yleensä pentuja ja puolet aikuisia. Osa koirista asuu sisätiloissa ja osa melko tilavilla, aidatuilla alueilla talon pihalla. Kulkurien adoptio-ohjelmaan tulevat kaikki Luizan koirat, jotka todennäköisimmin sopeutuvat kotikoiriksi Suomeen.

Hylätyt koirat ovat valitettavasti arkipäivää Romaniassa ja myös Luiza kohtaa näitä koiria päivittäin. Joskus hänelle myös tulee soittoja, joissa kyläläiset ilmoittavat löytämästään koirasta ja toivovat Luizan auttavan tätä. Niin tapahtui myös Stellina-nartun ja sen pentujen kohdalla. Stellina oli viimeisillään tiineenä ja todennäköisesti siitä johtuen hylätty edellisen perheensä toimesta kadulle. Onnekseen se eksyi hyväsydämisen perheen pihamalle synnyttämään ja perhe ei ajanut koiraa pois vaan auttoi pentuja ja emoa selviämään. Yhteensä pentuja syntyi viisi ja jotenkin ihmeen kaupalla ne selvisivät hengissä ja ovat nyt reippaita, energisiä koiran alkuja, jotka ovat päässeet Luiza Mandrun luokse opettelemaan kotikoiran elämää. Kaikki pennut, eli Anin lisäksi Tinos, Alicia, Eno ja Darz tulevat nyt etsimään omia kotejaan Kulkurien adoptio-ohjelmaan.

Ani on sisarustensa tapaan iloinen ja touhukas pentu, jonka persoonalliset jättikorvat sojottavat hellyyttävästi eri suuntiin mielentilojen vaihdellessa. Ani on sosiaalinen ja suhtautuu toistaiseksi positiivisesti ja avoimesti toisiin koiriin ja ihmisiin. Uusia ihmisiä kohtaan Ani saattaa aluksi hiukan ujostella, mutta toteaa vieraan nopeasti kivaksi ja alkaa touhuta tavalliseen malliin. Anin ei kuulla erityisemmin haukkuvan, vaikka muut sisarukset haukahtelevatkin leikkiessään. Ani on myös tottunut kissoihin.

Pentujen emo Stellina painaa noin 9 kiloa eli Anistakaan tuskin kasvaa kovin isoa koiraa. Ani sisaruksineen syntyivät kesä-heinäkuun vaihteessa eli Ani on adoptio-ohjelmaan saapuessaan noin viisikuinen. Ani on rokotuksiltaan valmis lentämään Suomeen joulukuun lopulla.

Päivitykset

11.1.2020
Suloinen Ani lensi tänään Suomeen ja aloitti uuden elämänsä oman perheensä silmäteränä. Ani sai myös uuden nimen ja on nykyään Salmi. Onnea Salmille ja perheelle!

8.12.2019
Pikkuinen Ani varattiin tänään omaan kotiin!

20.11.2019
Ani-pentu aloitti kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

____________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Ani tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen/yhteyshenkilöösi ennen sterilointia.

Ani saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Ani on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Anin yhteyshenkilönä toimii Stefanie Lindroos.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: