Kodin saanut koira: ARVIID (nyk. Arvi)

Syntymäaika: 2018-2019
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:


Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
17.1.2022
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan, joka hoitaa kaikki Kulkurien kautta Suomeen tulevat koirat. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Vuonna 2015 pariskunta vuokrasi ja osittain osti vanhan maatilan Cosobasta, joka sijaitsee puolen tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Tälle maatilalle kunnostettiin tarha kodittomille koirille ja kissoille, sekä tila eläinlääkärin toimintaa varten. Vuonna 2017 syntyi One Rescue Association -yhdistys. Koiria tarhalla on joitain satoja.

One Rescuen tarhalla elelee satoja koiria, joista Adina työntekijöineen pitää vähäisillä resursseilla mahdollisimman hyvää huolta. Koiria päätyy tarhalle monenmoisin tavoin, ihmiset tuovat tarhalle löytämiään koiria, koiria joita eivät tahdo enää pitää, tai sitten koiria hylätään tarhan läheisyyteen. Arviidin on tarhalle tuonut nainen, joka löysi tämän kadulta ja jätti tarhalle kastroitavaksi.

Arviid on osoittautunut oikein ihanaksi ja sympaattiseksi, hassuksi kultapojaksi! Arviid saattaa vieraita alkuun hieman ihmetellä tottumattomuuttaan, mutta reipastuu pian ja muuttuukin sitten kovin leikikkääksi. Pienen alkuihmettelyn jälkeen Arviid on tosi sosiaalinen ihmisiä kohtaan, pyytää rapsutuksia ja nuolee naamaa, oikea kullanmuru. Eikä siinä vielä kaikki, tämä kultainen koira tulee hyvin toimeen myös lajitovereidensa kanssa ainakin tarhaympäristössä. Arviid asuu kahden aran koiran kanssa ja on näitä kohtaan oikein kohtelias ja huomaavainen. Melkoinen kultakimpale siis kaiken kaikkiaan. Arviid on kovasti ahne, joten herkkujen avulla motivoiminen onnistuu hienosti.

Arviid on mutkaton ja kiva koira, joka sopisi monenlaiseen kotiin, kunhan kodissa ollaan valmiita sitoutumaan koiralähtöisyyteen. Alussa kaikki uusi on Arviidillekin ihmeellistä ja varmasti Arviid on hämmentynyt ja stressaantunut alkuun uudessa ympäristössä, mutta tarhakäytöksen perusteella voisi arvioida, että Arviidista kuoriutuu reipas koira kun saa tukea ja kivoja kokemuksia kotiutumisen edetessä. Arviid sopinee myös lapsiperheeseen, ensimmäiseksi koiraksi, sekä ainoaksi koiraksi. Toki koirakaverin olemassaolo tuskin olisi lainkaan huono juttu Arviidin mielestä. Arviidilla on hammaskiveä, joten  omistajan on hyvä varautua hoidattamaan se Suomessa.

Arviid on 45 cm korkea ja painaa noin 20 kg. Arviidilla on vatsassa tyrä, jonka Adina on aikeissa operoida lähiaikoina pois. Joka tapauksessa tyrä on operoitu ennen kuin Arviid matkustaa Suomeen.

Päivitykset

10.4.2022

Kultaisen Arviidin matka omaan kotiin ei ollut helppo, sillä oli jos jonkinlaista terveyshaastetta. Arviidin onneksi sen oli huomannut oma ihminen, joka ei luovuttanut vastoinkäymisten edessä. Viimein Arviid pääsi matkustamaan Suomeen ja se tassutteli luottavaisin askelin autosta oman ihmisensä luokse. Arviid otti oman perheensä vastaan rajattomalla rakkaudella ja sai uudeksi nimekseen Arvi. Onnea uuteen elämään Arvi ja perhe. <3

17.1.2022
Arviidia odottaa oma koti Suomessa!

9.12.2021
Arviid tavattiin aktiivimatkalla lokakuussa ja Arviid oli oma upea ja tasapainoinen itsensä. Herkut maistuivat ja pusuja jaettiin. Arviid asuu edelleen kahden koiran kanssa kolmistaan yhteisessä paddockissa ja joukko tulee oikein hyvin toimeen keskenään. Arviidin tausta tarkentui hieman aiemmasta ja reissulla huomattiin myös, että Arviidin hampaissa on hieman hammaskiveä, jonka hoitaminen on edessä viimeistään Suomessa.

Lisätty video ja kuvia.

13.10.2021
Tänään on tärkeä päivä, sillä Arviid pääsi Kulkurien sivuille etsimään omaa kotiaan Suomesta.

______________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Arviid saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Arviid on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot: Jenni Ankelo

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: