Kodin saanut koira: BALU

Syntymäaika: 8/2014
Sukupuoli: uros
Kastroidaan ennen Suomeen tuloa
Sijainti: Romania (Rosiorin kunnallinen tarha)
Kokoarvio:

 

29.7.2016
Rosiorin kunnallinen tarha koostuu katoksista, katoksen alla olevista häkeistä ja niiden ulkopuolella sijaitsevista kopeista. Jokaisessa häkissä asuu koiria ja jokaisessa kopissa asuu koira ketjun päässä. Vaikka osasta puuttuu katto, osasta seinät ja lattia, on niihin jatkuva jono. Kunnallisen tarhan työntekijät myyvät yön pimeydessä koiria tappelukoiriksi sellaiseksi katsomiaan ja toisesta päästä rankkurit tuovat uusia. Virta on loputon. 

Tässä joukossa elelee Balu. Sillä on käynyt tuuri, sillä se on saanut paikan ulkokopista. Kesällä kopin suoja tosin on kovin vähäistä, sillä neljänkymmenen asteen lämpö on ollut tänäkin kesänä monelle koiralle kohtalokas. Balu on pitänyt majaansa Rosiorissa nyt parin kuukauden ajan. Ihmisen huomio arveluttaa sitä vielä arvatenkin sen menneisyden takia, jossa se on mahdollisesti kokenut kaikenlaista. Jos sitä lähestyy turhan reippaasti, sitä alkaa jännittämään, joten ihan pienten lasten lemmikki Balu ei ole. Se on kyllä kiinnostunut ihmisistä ja se niin kovin mielellään tulisi luokse ja pienen kiertelyn ja kaartelun jälkeen se jo tuleekin nauttimaan ystävällisestä ihmiskosketuksesta. Sillä on naapurikopissa kaverina narttukoira Salama ja sen kanssa se tulee moitteetta toimeen. Muista koirista ei ole tietoa.

10.8.2016
Lisätty hiljakkoin kuvattu video, jossa Balukin vilahtaa.

28.9.2016
Syyskuisella vierailullaan Romaniaan ja Rosiorin tarhalle aktiivimme tapasivat myös upean Balun.  Aluksi se tulee kyllä tervehtimään, muttei vaikuttaisi olevan erityisen kiinnostunut vieraistaan. Se haistelee ihmiset ensin huolellisesti ja jää sitten varovasti rapsuteltavaksi. Se on edelleen hieman epäileväinen ihmisen aikeiden suhteen, mutta on kuitenkin rauhallisesti vierellä. Muiden koirien haukuessa se haukahtaa pari kertaa, muttei lähde konserttiin mukaan, vaan puuhailee omiaan. Kun tovi on kulunut, se yhtäkkiä päättääkin heittää jännittämiset sikseen ja suorastaan riehaantuu. Se saa kunnon ilohepulit ja kierii onnellisena betonialustalla. Vieraiden tuomat herkut se jättää syömättä, sen sijaan se kieriskelee niiden päällä. Hauska tyyppi, kuten aktiivimme sanovat.

Lisätty kuvia komeasta pojasta.

10.2.2017
Vuosi vaihtui ja aktiivimme palasivat jälleen Romaniaan. Tällä kertaa matkaohjelmaan kuului myös Rosiorin kunnallinen tarha. Tarhalla aktiivit tapasivat uskomattoman sydämellisen ja sinnikkään eläinsuojelijan Cornelia Stanin ja tarhan kotiaan odottavat koirat. Balu on reipastunut hurjasti ja kiipeää nyt reippaasti suoraan ihmissyliin sellaisen ollessa tarjolla. Siihen se sitten rauhoittuu ja painautuu lujasti ihmistä vasten kuin koettaen imeä voimaa tästä. Jyrsimisen puutteesta johtuen sille on kertynyt hammaskiveä, josta osa ainakin on hoidettavissa kotona antamalla sille säännöllisesti jyrsittävää. Koirillä ei tarhalla ole myöskään leluja, joten kun Balu saa näpistettyä hansikkaan, se aloittaa sen kanssa iloisen leikin. Upea ja sympaattinen Balu olisikin erityisen ihana nähdä leikkimässä omassa kodissa omien lelujensa kanssa.

16.3.2017
Maaliskuu toi Balulle sen, mikä sille on maailmassa tärkeintä: ihmisen. Vaikkakin vain hetkeksi. Balu on edelleen oma mieletön itsensä, kiltti ja lempeä kaikille. Kun se näkee, että ihmiset ovat jo lähellä, se alkaa vaimeasti itkeskellä, jotta tulisi huomatuksi. Kun se saa ihmiset luokseen, kaikki muu lakkaa olemasta, niin paljon se ihmistä rakastaaa. Kaikesta ympärillä olevasta hälinästä huolimatta Balu on pysäyttävän suloinen koira, josta iloisesta ulkomuodosta huolimatta huokuu rauha ja tyyneys. Balu ei lähde muiden koirien haukkuihin mukaan eikä vastaa, vaikka muut urokset rähisevät. Se käy myös kohteliaasti haistelemassa vapaana kulkevia uroksia, jotka tulevat Balun kopille kylään. Balu on äärettömän herttainen poika, joka tuntuu olevan aivan kaikille kohtelias ja herttainen ja sen, jos jonkun paikka on kotona oman perheensä luona.

Lisätty kuvia upeasta Balusta.

31.3.2017
Upea Balu on varattu omaan kotiin Suomeen.

5.5.2017
29.4.17 Kulkurilento toi Balun kotiin. Onnea matkaanne, Balu ja perhe.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Balu saapuu Suomeen asianmukaisesti kastroituna, rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Balu on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Balun yhteyshenkilö: Maarit Auranen

Maaliskuu 2016

Elokuu 2016

 

Heinäkuu 2016

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: