Kodin saanut koira: BANETTE (Team Pokémon)

Syntymäaika: 9-10/2020
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
11.4.2021
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Se on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Kaikki kauttamme Suomeen saapuvat koirat kulkevat tämän tarhan kautta, jossa niille tehdään kaikki tarvittavat valmistelut lentoa varten. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Cosoban tarhalla käy taas kerran melkoinen kuhina. Vuodenvaihteen 2020-2021 tienoilla tarhalle on päätynyt aivan uskomattomat määrät pentuja, joiden tulevaisuus olisi voinut näyttää todella paljon kurjemmalta, mikäli heidän tiensä ei olisi vienyt Adinan hoteisiin. Team Pokémon tuli tarhalle helmikuussa 2021, kun paikallinen tyttö oli löytänyt huiman yhdeksän pennun pentueen kylän laidalta oman onnensa nojasta. Emoa tai emoja ei näkynyt, eikä niistä ole mitään tietoa. Yksi yhdeksästä pennusta oli joutunut auton töytäisemäksi, minkä vuoksi se on vaatinut erityistä hoitoa ja voi päästä Kulkurien adoptio-ohjelmaan vasta kun onnettomuuden seurauksia kyetään kunnolla arvioimaan. Tämä pentu voi hyvin ja asuu Onevetin klinikalla. Muut pennut sen sijaan asuttavat yhteistä paddockia Cosoban tarhalla.

Kaikki Team Pokémonin pennut ovat normaaleja ja reippaita peruspentuja – ainakin tarhaoloissa arvioituna. Pennut tulevat hyvin toimeen paitsi keskenään, myös muiden koirien kanssa. Ne suhtautuvat ihmisiin avoimesti ja pelottomasti, jopa haukkuvat saadakseen ihmisen huomiota osakseen. Tarhalla kynnys haukkua on matalahko, joten pennut eivät ainakaan tämänhetkisen arvion perusteella vaikuta erityisen haukkuherkiltä, mutta toki on hyvä ottaa huomioon, että tarhaympäristössä haukkuminen on päässyt hieman vahvistumaan.

Banette on pääväritykseltään musta ja sillä on valkoinen rinta sekä valkoiset “sukat”.  Syötävän söpö tyttö on tällä hetkellä noin 35 cm korkea ja noin 7 kiloa painava. Banettesta kasvaa arvion mukaan alle 50 cm korkuinen, pienehkö keskikokoinen koira.

Banette etsii ymmärtäväistä ja lempeää omistajaa, jolle koiralähtöisiin koirankäsittelytapoihin sitoutuminen ei tuota ongelmaa. Koska Banette on pentu joka on elänyt tähänastisen elämänsä hyvin erilaisissa olosuhteissa kuin mitä tulevassa kodissa todennäköisesti tulee olemaan, se tulee vaatimaan paljon tukea ja kannustusta uudelta perheeltään. Banetten kokemukset maailmasta ovat suppeat ja se tulee tarvitsemaan positiivisia kokemuksia  kasvaakseen tasapainoiseksi ja onnelliseksi kotikoiraksi. On hyvä muistaa, että normaalin pennun tapaan myös Banettella on todennäköisesti takataskussaan pentumainen kuje jos toinenkin uuden perheensä pään menoksi.

Päivitykset

12.6.2021

Banette saapui tänään Suomeen ja pääsi uuteen ikiomaan kotiinsa!

1.5.2021

Iloisia uutisia – Banette on varattu ja odottaa nyt kyytiä tulevaan kotiinsa Suomeen!

11.4.2021

Banette etsii nyt kotia Kulkurien adoptio-ohjelmassa!

______________________________________________________________________________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Banette tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen/yhteyshenkilöösi ennen sterilointia.

Banette saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Banette on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Yhteyshenkilö: Sanja Martikainen

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: