Kodin saanut koira: BIG DADDY

Syntymäaika: 2013
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Ioana Bodea, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
15.4.2020

Ioana Bodea on romanialainen, eläinrakas nainen, joka  on omistanut elämänsä eläimille, niiden suojeluun ja elämänlaadun parantamiseen. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen, mutta kaiken sen ajan mikä ei mene palkkatyöhön hän käyttää eläinten parissa. Hän auttaa niin koiria, kissoja, hevosia kuin luonnonvaraisia eläimiäkin ja uneksii voivansa antaa suojan esimerkiksi linnuille, jotka tarvitsevat sitä turvallista lepopaikkaa missä kerätä voimansa ennen palautusta luontoon. Osa Ioanan pelastamista koirista asustaa One Rescue Associationin tarhalla Cosobassa, niin myös Big Daddy.

Big Daddy nimi saattaa kuulostaa katu-uskottavalta ja hiukan pelottavaltakin, mutta todellisuudessa Big Daddy on oikea nallukka. Tämä liikuttava herrasmies jätti maaliskuussa Bragadirun pahamaineisen kunnallisen koiratarhan taaksensa ja sai pienen lottovoiton päästessään muuttamaan Ioanan hoiviin Cosoban tarhalle. Se jakaa nyt häkkinsä nuoremman uroksen ja nartun kanssa ja tulee niiden kanssa hienosti toimeen.

Tälle barokkijalkaiselle isolle nallukalle on tarhavuosien aikana kertynyt useampi liikakilo ja olisikin ensisijaisen tärkeää, että Big Daddy pääsisi kotimiljöössä pudottamaan painoa, jotta jalkojen nivelet eivät kuormittuisi entisestään. Tulevan kodin on myös tärkeää tiedostaa, että barokkijalat saattavat alkaa vaivata isokokoista koiraa ja se saattaa tulevaisuudessa tarvita fysioterapiaa tai kipulääkitystä vaikka paino saataisiinkin nopeasti kuriin.

Big Daddylta otettiin tarhalle tullessaan tautitestit, jotka palasivat positiivisina sydänmadon osalta. Se saa tällä hetkellä loishäätönä Advocate-lääkettä ja sydänmato tullaan testaamaan uudestaan ja tarpeen vaatiessa hoitamaan vielä erikseen ennen mahdollista Suomeen saapumista.

Vaikka elämä ei tähän asti ole kohdellut Big Daddya parhaalla mahdollisella tavalla, ansaitsisi tämä sosiaalinen, elämäniloinen ja hellyyttäävä herra päästä viettämään loppuelämäänsä rakastavaan kotiin. Big Daddy tulee hienosti toimeen paitsi muiden koirien myös kaikkien ihmisten kanssa ja on päässyt tarhalla jo harjoittelemaan myös hihnassa kävelyä. Se sujuu Big Daddyltä todella hienosti! Big Daddy ei katu-uskottavasta nimestään huolimatta myöskään ole mikään räyhäroope, vaan haukkuu tarhalla vain kun sillä on jotakin todellista asiaa.

Big Daddy on nyt arviolta noin 7-vuotias herra, joka on kooltaan noin 50 cm korkea ja painaa reilu 20 kiloa.

Päivitykset

16.1.20201

Viimein koitti tämän nallekarhun vuoro jättää tarhaelämä taakseen. Vanha herra matkusti Suomeen omaan kotiinsa ja aloitti lokoisat eläkepäivät, jotka hän on toden totta ansainnut.

7.10.2020

Big Daddyn ensi talvi tulee olemaan erilainen, kuin aiemmat talvet. Ensi talven se saa nimittäin viettää kotona, lämpimässä ja turvassa, omistettuna koirana Suomessa. Big Daddy on nimittäin tänään varattu omaan kotiinsa, jossa häntä jo kovasti odotetaan.

15.4.2020
Big Daddy aloitti kodinetsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

_________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Big Daddy saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Big Daddy on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Nina Ehrström

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: