Päivitetty 13.10.2018

Kodin saanut koira: BONBO (Chion pennut)


Syntymäaika: 6/2018
Sukupuoli: Uros
Sijainti: Romaniassa (Roxana Deissima)
Ei kastroitu

 

Perustiedot ja tausta

30.9.2018

Bonbo syntyi 7 pennun katraaseen erään ihmisen autotalliin, jonne emo Chio oli hakeutunut synnyttämään. Tämä romanialainen ei kuitenkaan suhtautunut suotuisasti tähän pieneen perheeseen ja koska oli olemassa suuri riski sille, että hän olisi pakannut emon pentuineen autoonsa ja hylännyt nämä metsään, Roxana Deissima päätti puuttua peliin ja ottaa kaikki mukaansa tarhalle jossa hän pitää suojattejaan.

Kaksi pennuista ovat varattu muualle, loput ovat vielä kotia vailla. Bonbo astuu nyt adoptio-ohjelmaan, hakemaan sitä omaa loppuelämänsä kotia ja ikiomaa perhettä. Myös Dinbo etsii kotiaan Kulkurien adoptio-ohjelman kautta.

Bonbo on noin 3-4kk, ulkomuodoltaan enemmän mäyris kuin vinttari ja arviolta hän tulee aikuisena olemaan myös suht pienikokoinen, noin 40cm, 10-12kg.

Luonne-eroja ei vielä ole kovin paljon nähtävissä, kaikki pennut ovat touhukkaita ja iloisia ja tulevat myös itse tervehtimään ihmistä. Muiden koirien kanssa tulevat tällä hetkellä hyvin toimeen ja toistensa kanssa kuluttaa paljon aikaa leikkien. Pentujen lailla nämäkin tekevät mitä muut tekee, eli jos muuta haukkuu, nämäkin haukkuu. Tämä on kuitenkin melko tavallista käytöstä tämän ikäisten pentujen parissa.

Päivitykset

13.10.2018
Bonbo on löytänyt kotinsa Belgiasta. Kaikkea hyvää pienokaiselle uuteen elämään.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkistemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Bonbo saapuu Suomeen kastroituna (mikäli fyysisesti on siihen valmis), asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Bonbo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Mikäli Bonbo kotiutuu Suomeen niin nuorena, että sitä ei kastroida ennen kotiutumista, tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu kodin niin halutessa kastrointikustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen kastrointia.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Bonbon yhteyshenkilö on Mia Takolander

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa