Kodin saanut koira: DINBO (Chion pennut)

Syntymäaika: 6/2018
Sukupuoli: Uros
Ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Roxana Deissima)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

30.9.2018

Dinbo syntyi 7 pennun katraaseen erään ihmisen autotalliin, jonne emo Chio oli hakeutunut synnyttämään. Tämä romanialainen ei kuitenkaan suhtautunut suotuisasti tähän pieneen perheeseen ja koska oli olemassa suuri riski sille, että hän olisi pakannut emon pentuineen autoonsa ja hylännyt nämä metsään, Roxana Deissima päätti puuttua peliin ja ottaa kaikki mukaansa tarhalle jossa hän pitää suojattejaan.

Kaksi pennuista ovat varattu muualle, loput ovat vielä kotia vailla. Dinbo astuu nyt adoptio-ohjelmaan, hakemaan sitä omaa loppuelämänsä kotia ja ikiomaa perhettä. Myös Bonbo etsii kotia Kulkurien adoptio-ohjelman kautta.

Dinbo on noin 3-4kk, ulkomuodoltaan enemmän mäyris kuin vinttari ja arviolta hän tulee aikuisena olemaan myös suht pienikokoinen, noin 40cm, 10-12kg. Dinbolla on hauska, hieman läikikäs turkki.

Luonne-eroja ei vielä ole kovin paljon nähtävissä, kaikki pennut ovat touhukkaita ja iloisia ja tulevat myös itse tervehtimään ihmistä. Muiden koirien kanssa tulevat tällä hetkellä hyvin toimeen ja toistensa kanssa kuluttaa paljon aikaa leikkien. Pentujen lailla nämäkin tekevät mitä muut tekee, eli jos muuta haukkuu, nämäkin haukkuu. Tämä on kuitenkin melko tavallista käytöstä tämän ikäisten pentujen parissa.

25.11.2018
Dinbo sai kodin muusta maasta.


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkistemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Dinbo saapuu Suomeen kastroituna (mikäli fyysisesti on siihen valmis), asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Dinbo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Mikäli Dinbo kotiutuu Suomeen niin nuorena, että sitä ei kastroida ennen kotiutumista, tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu kodin niin halutessa kastrointikustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen kastrointia.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Dinbon yhteyshenkilö on Mia Takolander

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: