Kodin saanut koira: SAMPOO (nyk. Miki)

Syntymäaika: 3/2018
Sukupuoli: uros
ei kastroitu
Sijainti: Suomessa
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta:
9.11.2018
Carpen tarha on Kulkureiden pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Carmen Mandescun ylläpitämä tarha, joka sijaitsee maaseudulla noin tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Tarhaa rakennetaan vielä, mutta siellä asuu jo kymmeniä kotiaan etsiviä koiria. Yksi tarhalla asuvista koirista on Hemi, joka päätyi Carpen tarhalle yhdessä kolmen pentunsa kanssa. Hemin edellinen omistaja asuu läheisessä kylässä ja koska hänellä ei ollut varaa hoitaa koiria, hän toi koiraperheen tarhalle. Hemillä oli tullessaan ketju kaulassa ja pennut, Sampo mukaan lukien, olivat muovikassissa.

Sampoo on reipas ja touhukas poitsu kuten pentueen muutkin koirat Sylvii ja Siruu. Kaikki kolme pentua ovat sosiaalisia, iloisia ja leikkisiä ja viettäisivät mieluusti nykyistä enemmän aikaa ihmisen seurassa. Touhukkuudestaan huolimatta, ne osaavat rauhoittua, kunhan pahimmat riekkumiset on saatu purettua. Pennut ovat sympaattisia ja jos ovat yhtään tulleet äitiinsä, niin niistä kasvaa oikein tasapainoisia koiria, kunhan vain pääsevät näkemään maailmaa turvallisesti oman ihmisen kanssa häkkinsä ulkopuoleltakin. Sampoo on näistä kolmesta se, joka hörheltää ja viihtyy eniten ihmisen seurassa. Se rakastaa pyöriä ihmisten jaloissa ja sylissäkin viihtyy tyytyväisenä.

Sampoo tunnetaan Suomessa nimellä Miki. Se majailee kotihoitopaikassaan kerrostalossa kissojen ja koirien kanssa. Kissat kiinnostavat Mikiä, mutta se ei näytä olevan vaaraksi niille, vaan päinvastoin; se nuolee niitä korvia myöten. Mikiä ei ole vielä kastroitu, ja se pörhistelee jonkin verran muille uroksille, joten se luovutetaan ensisijaisesti ainoaksi koiraksi tai tasapainoisen nartun kaveriksi. Koirakokeneessa kodissa urosseurakin kyllä on harkittavissa, sillä kotihoitopaikassa Miki on hyvää pataa niin uroksen kuin nartunkin kanssa. Koirakaveri olisikin varmasti Mikin mieleen ja samalla hyvä malli arjessa. Miki on kotihoitajan kertoman mukaan utelias, ystävällinen ja hieman vieraiden ihmisten puuhia tarkkaileva. Mikin kokemien muutosten jälkeen, sitä on hyvä tutustuttaa uusiin asioihin pikku hiljaa siedättäen. Miki on leikkisä ja läheisyyden kipeä koira, joka painautuu ihmistä vasten päästessään syliin. Osaavassa, rauhallisessa ja johdonmukaisesti toimivassa kodissa Miki pärjää myös kerrostalossa. Mikin tulevassa kodissa on syytä jatkaa yksinolotreeniä, sillä Miki vinkuu hetken ihmisen poistuessa sen näköpiiristä. Miki on sisäsiisti ja sen kynsien leikkaaminen sujuu ilman ongelmia.

Mikin arvioidaan kasvavan jonkin verran emoaan (40cm ja 10kg) suuremmaksi, ehkä keskikokoiseksi koiraksi.

 

Päivitykset:
16.11.2018
Miki on haettu tänään kotihoitajalta omaan kotiinsa. Iloa ja onnea Mikin arkeen!


15.11.2018
Miki on varattu tänään ikiomaan kotiinsa.

 

3.11.2018
Miki on nyt elänyt muutaman viikon kotihoitajan luona varsin sopuisasti niin koirien, kissojen kuin ihmistenkin kanssa. Se ei ole enää niin epäluuloinen kuin aluksi, vaan se haluaisi tutustua jokaiseen vastaantulijaan. Miki näyttääkin tykkäävän ihmisistä tosi paljon. Miki oli käynyt koirapuistossa pyörähtämässä ja se oli käyttäytynyt siellä tosi nätisti kaikkien kanssa. Miki innostuu haukkumaan vain, jos kaverikin möykkää, muuten se vinkuu hetken ihmisen perään. Mikin pötköttelytaidot ovat vertaansa vailla kuten kuvista näkyy.

 

21.10.2018
Pienelle hurmurille on lisätty kuvia kotihoitopaikastaan.

 

17.10.2018
Miki palaa etsimään kotia, sillä elämä lapsiperheen arjessa stressasi sitä liikaa. Miki näyttäisi siis soveltuvan paremmin perheeseen, jossa ei ole koululaisia tai sitä nuorempia lapsia. Miki tykkää nukkua kainalossa ja se rauhoittuu hienosti aloilleen, kun ihminenkin asettuu paikoilleen. Miki on kotihoidossa pääkaupunkiseudulla.


15.9.2018
Sampoo otti tänään ensimmäiset reippaat ja vähän vallattomat askeleet Suomen maan kamaralla ja pääsi sitten nukkumaan oman perheensä kainaloon. Tämä hulivili on saanut nyt nimekseen Miki. Kaikkea hyvää Mikin perheelle!

 

27.7.2018

Sampoo on tänään varattu, koska sitä odottaa perhe Suomessa.

 

10.7.2018
Sampoo aloitti kodin etsimisen Suomesta.

 

_____________________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteyttä ja hihnakäytöstä on ehkä syytä harjoitella jonkin aikaa ja muihin koiriin tutustumiseenkin voi mennä tovi. Yksinolo ei välttämättä suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkistemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua. Sampoo saapui Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Sampoolla on mikrosiru ja EU-lemmikkipassi. Sampoo kotiutui Suomeen niin nuorena, että sitä ei kastroitu ennen kotiutumista, joten tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa uuteen kotiin muutosta. Yhdistys osallistuu kodin niin halutessa kastrointikustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasti sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Sampoon yhteyshenkilö on Maikku Wikberg.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: