Kodin saanut koira: CANDELA (nyk. Helga)

Syntymäaika: 2019
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Perustiedot ja tausta

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain.

Loppusyksystä 2021 Adinalle ilmoitettiin Bukarestin kunnantalolta vedenpuhdistamolla pyörivästä vaaleasta koirasta. Adina kävi noutamassa varsin ihmisrakkaaksi osoittautuneen koiran Cosoban tarhalle.

Candela ottaa vieraat vastaan avoimesti hännäntöpö heiluen. Kun tyttö innostuu, töpö vaikuttaa heiluttavan koiraa eikä päinvastoin! Candela on nimensä mukaisesti valovoimainen persoona, joka rakastaa huomiota ja pyörii tohkeissaan vieraiden ympärillä antaen heidän rapsutella itseään jopa siitä kalleimmasta paikasta eli massusta. Candela on avoin, ihmisistä kiinnostunut sekä iloinen koira. Sillä lienee ollut ainakin yksi pentue joskus aiemmin, mutta nyt steriloinnin myötä ne huolet ovat takanapäin.

Candela jakaa häkkinsä kahden koiran, uroksen ja nartun, kanssa ilman ongelmia. Tyttö ei vaikuta olevan resurssien suhteen kovin tarkka, sillä toiset koirat saavat tulla vieraiden luo ja herkkujakin syödään sulassa sovussa.

Candelan avoimuuden ja mutkattomuuden vuoksi hän voisi soveltua monenlaiseen kotiin. Hän pärjäisi varmasti hyvin koirakaverin tai useammankin kanssa, mutta todennäköisesti nauttisi olostaan myös omistajansa ainoana silmäteränä. Candela saattaisi myös sopia ensimmäiseksi koiraksi, jos koti on valmis kärsivällisesti ja lempeästi mutta päättäväisesti opettamaan tyttöä kotikoirana elämisen saloihin.

Candela haukkuu tarhalla jonkin verran muiden koirien mukana. Vieraista innostuneella tytöllä on paljon virtaa, joten kodin on hyvä varautua rauhoittumisharjoituksiin ja kierrosten laskemiseen. Vaikka Candela onkin sosiaalinen ja ihmisläheinen koira, kotielämä on sille vielä vieras asia, ja se tulee tarvitsemaan paljon positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa tukea, johdonmukaista ja rauhallista opastusta ja lempeää koulutusta.

Candela on korkeudeltaan noin 50 cm ja painoa on noin 25 kg. Tytölle on kertynyt jonkin verran ylipainoa. Kodin on siis hyvä varautua pieneen painonpudotusprojektiin ja toisaalta lihasten kasvattamiseen – ensi kesäksi rantakuntoon!

 

Päivitykset uusimmasta vanhimpaan

29.7.2023

Candela tassutteli tänään uuden kotimaansa Suomen kamaralle, ja tapasi loppuelämän perheensä. Onnea ja iloa elämäänne, Candela & omat ihmiset!

21.6.2023

Tänään on Candelan onnenpäivä! Sen ikioma perhe odottaa jo kovin tyttöä kotiin <3

2.3.2023

Candela oli helmikuun aktiivireissulla oma innokas itsensä. Se pyöri ja häsläsi, hepuloi ja intoili häkkiin saapuneista vieraista. Se käy niin ylikierroksilla ihanista ihmisistä, että tulevan kodin täytyy todellakin varautua tekemään töitä rauhoittumisen ja yksinolon harjoittelun kanssa. Candela kuitenkin rauhoittui suhteellisen nopeasti, ja kaikki jalatkin pysyivät maassa. Valkoista kaunotarta saa koskettaa ja pyöritellä miten vain, ihmisen kosketus on parasta! Häkin ulkopuolella kävellyt vieras koira sai tytön rähisemään karvat pystyssä, mikä voi johtua yksinkertaisesti kiihtyneestä mielentilasta, tai sitten tottumattomuudesta vieraisiin koiriin – voi olla, että stressaava häkkiympäristö  lisää Candelan provosoitumista, mutta kodin on hyvä alkaa pian kotiutumisen jälkeen harjoitella vieraiden koirien kohtaamista turvallisesti. Häkkikavereihinsa Bedeliaan ja kahteen muuhun arempaan koiraan neito sen sijaan suhtautuu hyvin kaverillisesti. Candela on kertakaikkisen ihana tyttö!

Lisätty pari videota.

13.10.2022

Aktiivimme kävivät syyskuisella tarhareissullaan tervehtimässä myös ihanan aurinkoista Candelaa. Tyttö oli niin iloinen ja rohkea, kerrassaan valloittava persoona! Hän otti vieraat vastaan avosylin, nousi vasten, tuli syliin ja söi herkut hännäntöpö vinhasti heiluen. Candela olisi aivan valmis kotikoira, mutta missä ihmeessä se koti luuraa?

Lisätty kuvia & videoita.

11.6.2022

Candela aloitti kodin etsinnän adoptio-ohjelmassamme.

________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Candela saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Candela on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Harkitut yhteydenotot: Maiju Lanki

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: