Päivitetty 30.06.2021

Kodin saanut koira: CHARMANDER (nyk. Kiri)(Team Pokémon)


Syntymäaika: 9-10/2020
Sukupuoli: Narttu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
ei sterilioitu

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
5.4.2021
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Se on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Kaikki kauttamme Suomeen saapuvat koirat kulkevat tämän tarhan kautta, jossa niille tehdään kaikki tarvittavat valmistelut lentoa varten. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Cosoban tarhalla käy taas kerran melkoinen kuhina. Vuodenvaihteen 2020-2021 tienoilla tarhalle on päätynyt aivan uskomattomat määrät pentuja, joiden tulevaisuus olisi voinut näyttää todella paljon kurjemmalta, mikäli heidän tiensä ei olisi vienyt Adinan hoteisiin. Team Pokémon tuli tarhalle helmikuussa 2021, kun paikallinen tyttö oli löytänyt huiman yhdeksän pennun pentueen kylän laidalta oman onnensa nojasta. Emoa tai emoja ei näkynyt, eikä niistä ole mitään tietoa. Yksi yhdeksästä pennusta oli joutunut auton töytäisemäksi, minkä vuoksi se on vaatinut erityistä hoitoa ja voi päästä Kulkurien adoptio-ohjelmaan vasta kun onnettomuuden seurauksia kyetään kunnolla arvioimaan. Tämä pentu voi hyvin ja asuu Onevetin klinikalla. Muut pennut sen sijaan asuttavat yhteistä paddockia Cosoban tarhalla.

Kaikki Team Pokémonin pennut ovat normaaleja ja reippaita peruspentuja – ainakin tarhaoloissa arvioituna. Pennut tulevat hyvin toimeen paitsi keskenään, myös muiden koirien kanssa. Ne suhtautuvat ihmisiin avoimesti ja pelottomasti, jopa haukkuvat saadakseen ihmisen huomiota osakseen. Tarhalla kynnys haukkua on matalahko, joten pennut eivät ainakaan tämänhetkisen arvion perusteella vaikuta erityisen haukkuherkiltä, mutta toki on hyvä ottaa huomioon, että tarhaympäristössä haukkuminen on päässyt hieman vahvistumaan.

Charmander kasvaa varmasti isona aika isoksi tytöksi ja hänelle sopisikin todennäköisesti parhaiten aktiivinen koti. Tytölle etsitään perhettä, joka kärsivällisesti ja positiivisilla koulutusmenetelmillä voisi opastaa Charmander kotikoiran tavoille. Tyttönen on todella kaunis ja hurmaava koira, jolla voisi oikealla opastuksella olla valoisa tulevaisuus kotikoirana. Hänestä voisi saada kivan harrastuskaverin tai hyvää seuraa pitkille lenkeille.  On kuitenkin hyvä huomioida että monet arjen asiat ovat Charmanderille täysin uusia ja ihmeellisiä ja niihin tutustuminen voi siten vaatia aikaa.

Charmander on nyt noin 40cm ja painaa 13kg. Hänestä kasvaa aikuisena todennäköisesti isoksi koiraksi, arviolta 50-55cm.

Päivitykset

12.6.2021

Charmander saapui  Suomeen ja sai uudeksi nimekseen Kiri. Onnea Kiri tulevaan elämääsi!

12.5.2021

Ihastuttava Charmander varattiin omaan kotiin! <3

6.4.2021
Charmander on mukana Kulkurien adoptio-ohjelmassa ja etsii omaa kotiaan Suomesta.

______________________________________________________________________________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Charmander tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen/yhteyshenkilöösi ennen sterilointia.

Charmander saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Charmander on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:Elina Ruuhinen

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa