Kodin saanut koira: CHIQA

Syntymäaika: 9/2019
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
Päivitetty 15.2.2020

Romaniassa on yli kaksi miljoonaa koditonta koiraa eli ongelma on käsittämättömän suuri. Se on tulosta kaupungistumista edistäneistä poliittisista päätöksistä yhdistyneenä muun muassa suuriin yhteiskunnallisiin eroihin ja köyhyyteen sekä tästä kumpuaviin asenteisiin, joiden mukaan lemmikkieläimillä ei ole sellaista arvoa, johon me nykyisessä suomalaisessa yhteiskunnassa olemme tottuneet. Romaniassa on yhä enemmän ihmisiä, jotka haluavat muuttaa asioita ja tekevät paljon työtä muutoksen hyväksi, mutta asenteet muuttuvat hitaasti. Eläinsuojelijat työskentelevät väsymättä auttaakseen kodittomia eläimiä. Heidän joukossaan ovat Adina ja Dragos Vladut, jotka omistavat Onevetin eläinlääkäriaseman. Eläinlääkärin työnsä ohella Adinalla riittää työsarkaa hänen perustamansa yhdistyksen One Rescue Associationin ylläpitämällä Cosoban tarhalla, missä asuu ja etsii omaa kotiaan yli 200 koiraa. Tarhalla järjestetään myös sterilointipäiviä, jolloin ihmiset voivat tuoda lemmikkinsä tarhan klinikalle steriloitavaksi maksutta.

Eräs paikallinen nainen pyysi marraskuussa tarhan omistajaa Adinaa ottamaan vastaan kaksi pentua, jotka hän muuten olisi jättänyt kadulle. Adina ei tietenkään pystynyt sanomaan ei, vaan otti vastaan pikkuisen Chiqan ja tämän siskon. Sisarukset ovat nyt noin 3,5 kuukautta vanhoja.

Chiqa on sosiaalinen, reipas ja tykkää paljon muista koirista ja niiden kanssa leikkimisestä. Chiqa on vielä hiukan tottumaton ihmisen käsittelyyn, mutta on kyllä innoissaan ihmisseurasta, hyppii ihmistä vasten ja heiluttaa vimmatusti häntää.

Chiqa on nyt noin 25 cm korkea ja painaa nelisen kiloa. Se jääkin todennäköisesti pieneksi koiraksi.

Päivitykset

15.2.2020
Tänään oli Chiqan onnenpäivä! Se pääsi vihdoin lentämään Suomeen ja tapasi oman perheensä ensimmäistä kertaa. Onnea Chiqa ja perhe!

22.12.2019
Pikkuinen Chiqa löysi oma perheensä jo ennen kuin sitä edes ehdittiin lisätä sivuilla kotia etsiväksi ja se varattiin suoraan omaan kotiin. Mikä ihana joululahja pienelle pennulle ja perheelle!

_______________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Pyydämme erityisesti alle viiden kuukauden ikäisten pentujen kotiehdokkaita huomioimaan, että pienten pentujen riski sairastua adoptioprosessin aikana esimerkiksi parvoon tai penikkatautiin on mahdollinen. Heikon alun elämässään saaneet pennut omaavat usein alhaisen vastustuskyvyn ja varsinkin emottomat pennut ovat vaarassa sairastua hengenvaarallisestikin. Pennuille aloitetaan rokotusohjelma heti madotuksen jälkeen niiden löydyttyä/saavuttua tarhalle/iän salliessa ja siihen mennessä kun vaatimamme kattava rokotusohjelma on täydellinen ja pentu valmis matkustamaan kotiin (5 kk iässä), ovat riskit näiden pentutautien suhteen ohitettu.

Mikäli pentu tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida/kastroida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu leikkauttamaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin/kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhteyshenkilöösi ennen toimenpidettä.

Chiqa saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Chiqa on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Chiqan yhteyshenkilönä toimii Stefanie Lindroos.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: