Kodin saanut koira: ILONA (ent. Elona)

Syntymäaika: 20.2.2018
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Suomessa (Rovaniemi)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
25.4.2021

Carpen tarha lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, jonka rahoittaminen rahoitettiin pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on tällä hetkellä noin sadan kodittoman koiran tarha, jossa koirista pidetään huolta ja mahdollisuuksien mukaan ne pääsevät Kulkurien adoptio-ohjelmaan. Tarhalla asuu koirien lisäksi suomalainen eläinsuojelija Veera, jonka ansiosta tarhan koirat saavat ihmisistä positiivisia kokemuksia ja joka huolehtii niiden tarpeista mahdollisimman hyvin.

Elona päätyi Carpen tarhalle elokuussa 2019. Eräs paikallinen nainen toi Elonan Carpen järjestämään sterilointipäivään, jossa vähävaraiset ihmiset saavat steriloida ja kastoida lemmikkinsä Kulkurien sposoroimana. Nainen kertoi, että Elona oli elänyt hänen pihallaan ja että hän ei halua koiraa takaisin steriloinnin jälkeen. Elona siis muutti Carpen tarhalle.

Elona oli tarhalla lempeän ja iloisen oloinen, parivuotias koiraneiti. Se otti tutut ja vieraat vastaan häkkiinsä häntä rennosti heiluen ja tutkaili tulijoita kiinnostuneesti. Elona jakoi häkkinsä muutaman muun koiran kanssa ja tuli niiden kanssa tarhalla erinomaisesti juttuun. Jo tarhalla Elona vaikutti sopuisalta koiralta, joka oli vähään tyytyväinen ja pienestä onnellinen.

Elona matkasi Suomeen omaan kotiinsa heinäkuussa 2020 ja sai uudeksi nimekseen Ilona. Ilona sopeutui kotikoiran elämään todella nopeasti ja kerrostalo, hihnassa kävely ja omat ihmiset olivat sille helppoja ja hauskoja juttuja heti alusta lähtien. Ilona on sisätiloissa rauhallinen, eikä se ole koskaan tehnyt mitään tuhoja kodissaan. Ilonan kodissa asui myös kissoja, joiden kanssa elämisessä oli jonkin verran haasteita. Ilonalla on vahva saalisvietti ja sen kierrokset lähtivät helposti nousuun kissojen liikkuessa tai leikkiessä pienehkössä asunnossa. Perhe teki paljon töitä eläinten totuttamiseksi toisiinsa ja yhteiselo sujuikin hitaasti, mutta varmasti kokoajan paremmin. Maaliskuussa 2021 Ilonan perhe kuitenkin päätyi Ilonasta täysin riippumattomista syistä luopumaan tytöstä ja Ilona siirtyi 27.3.2021 kotihoitoon Rovaniemelle kahden koiran ja kahden aikuisen luokse rivitaloon ja palasi Kulkurien adoptio-ohjelmaan etsimään uutta kotia.

Ilona on ehtinyt asua kotikoirana kahdeksan kuukautta ja kotikoiran elämään liittyvät, arkiset jutut sujuvat siltä ongelmitta. Hoitotoimenpiteet, eläinlääkärikäynnit, hihnalenkkeily, sisäsiisteys ja yksinolo ovat kaikki sujuneet hyvin Ilonan entisessä kodissa, mutta totta kai voi olla, että kodinvaihdon mukana tullut stressi aiheuttaa jonkin verran takapakkeja jo opittuihin käytösmalleihin. Ilona saattaa joskus lenkillä kierrosten noustessa haukkua hihnassa, mutta suurimmilta osin lenkit sujuvat todella hienosti. Saalis- ja metsästysviettiä Ilonalta tosiaan löytyy, eikä Ilona ole entisessä kodissaan tottunut olemaan vapaana. Entisen kodin mukaan vieraat ihmiset ja varsinkin lapset jännittävät Ilonaa vielä jonkin verran ja se saattaa haukkua ja murista kotiin saapuville vieraille alkuun. Se kuitenkin tutustuu uusiin ihmisiin nopeasti.

Ilonan kotihoitopaikassa asuu kaksi nuorehkoa uroskoiraa, joiden kanssa Ilona tuli heti ensimmäisestä hoitopäivästä lähtien erinomaisesti juttuun. Ilona on ollut todella innoissaan kotihoitopaikan aidatusta takapihasta ja juossut siellä onnessaan ympyrää uusien koirakavereiden kanssa. Vaikka kerrostaloasuminenkaan ei ole ollut Ilonalle mikään ongelma, nauttisi se varmasti omasta aidatusta pihasta, jossa pääsisi juoksemaan päivittäin vapaana. Ilona arvostaisi varmasti myös tulevasta kodista tai kodin lähipiiristä löytyviä leikkisiä koirakavereita.

Kotihoitopaikan ihmisiin Ilona myös luotti heti ensimmäisestä tapaamisesta asti, eikä Ilona kotihoitopaikassa ole arastellut ihmeemmin mitään. Kotihoitajan mukaan Ilona vaikuttaa melko mutkattomalta ja rennolta koiralta. Autoilua Ilona stressaa edelleen, vaikka entisessä kodissa on yritetty työstää autoon liittyvää ahdistusta Ilonan omaan tahtiin. Stressi ilmenee haluttomuutena mennä autoon, läähätyksenä ja levottomuutena.

Ilonan tulevan kodin on hyvä ottaa huomioon, että Ilonan elämässä on ollut useita suuria muutoksia lyhyessä ajassa ja kotihoidon kautta uuteen kotiin muuttaminen on sille varmasti stressaava kokemus. Vaikka monet arjen asiat sujuvat Ilonalta nyt helposti, voi niissäkin kotiutuessa ilmetä uusia haasteita. Ilonan tulee saada aikaa ja ymmärrystä ottaa uudet asiat vastaan omaan tahtiinsa.

Ilonalle etsitään kotia, jossa ei asu pieniä lapsia, kissoja tai muita pieneläimiä.

Ilona on vähän yli 45 cm korkea ja painaa noin 17 kiloa. Se on hiukan tukevassa kunnossa ja sille tekisi hyvää laihtua muutama kilo. Ilona todettiin Romaniassa ennen Suomeen saapumistaan kesällä 2020 sydänmatopositiiviseksi. Tauti hoidettiin Romaniassa ja Ilonan entinen perhe hoiti jatkohoidot Suomessa yhdessä osaavan eläinlääkärin kanssa. Sydänmato uudelleentestattiin vuodenvaihteen tienoilla ja tulos oli negatiivinen, Ilona on siis parantunut ja sai muutenkin täysin terveen paperit.

Ilona on tällä hetkellä kotihoidossa Rovaniemellä, minne sitä pääsee tapaamaan sovitusti adoptiohaastattelujen jälkeen.

Päivitykset

25.4.2021
Tänään Ilona matkasi omaan kotiinsa uuden perheensä kanssa. Ihanaa loppuelämää Ilona!

24.4.2021
Ilonan elämässä kääntyi tänään uusi sivu, kun sen profiiliin voitiin taas merkitä sana varattu. Ilonaa odottaa rakastava koti ja ihan ikioma rescuesisko. Onnea Ilona ja perhe!

28.3.2021
Joskus elämässä tulee vastaan yllättäviä käänteitä, niin ikävä kyllä myös hurmaavalle Ilonalle. Ilona joutuu vaihtamaan kotia itsestään riippumattomista syistä ja palaa Kulkurien adoptio-ohjelmaan etsimään uutta kotia. Ilona muutti lauantaina 27.3. kotihoitoon Rovaniemelle kahden koiran ja kahden aikuisen seuraan.

18.7.2020
Viiden kuukauden pitkä odotus tuli vihdoin päätökseen. Tänään Elona ja oma perhe vihdoin tapasivat ensimmäistä kertaa ja Elonan elämä muuttui lopullisesti. Elonasta, nyt Ilonasta, tuli rakastettu perheenjäsen. Onnea Ilona ja perhe!

1.3.2020
Ihania uutisia! Elona-neitokainen varattiin tänään omaan kotiin.

19.12.2019
Pieni kettutyttö Elona aloitti kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Ilona saapui Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Ilona on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Ilonan yhteyshenkilönä toimii Stefanie Lindroos

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: