Kodin saanut koira: EMMARIA (Suomessa)

Syntymäaika: 06/2021
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Suomessa (Vantaa)
Kokoarvio:

 

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
26.9.2021
Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Kulkurit on tehnyt yhteistyötä Mihain kanssa useiden vuosien ajan. Tarhalla asuu kerrallaan noin 50-60 koiraa ja niistä huolehtii päivittäin Mihain lisäksi yksi työntekijä. Tarhaa on rakennettu vuosien ajan ja sitä parannetaan edelleen jatkuvasti. Mihai haaveilee myös saavansa tarhan yhteyteen tilat sterilointien tekemiseen, jotta hän pystyisi jatkossa keskittymään entistä enemmän kodittomien koirien tilanteen ennaltaehkäisyyn kestävän eläinsuojelutyön keinoin.  Tarhalla elää kodittomien koirien lisäksi myös muita rescue-eläimiä, kuten kissoja, lehmiä, lintueläimiä, vuohia ja hevosia.

Mihai pelastaa tarhalle koiria lunastamalla niitä pahamaineisilta kunnallisilta tarhoilta ja ottamalla huomiinsa löytämiään, hylättyjä koiria. Lisäksi Mihain tutut ja paikalliset pyytävät usein Mihain apua löytäessään itse kodittomia koiria kuljeksimasta alueella. Sisarukset Emmaria ja Fratilda löytyivät tarhan lähellä kulkevan joen rannan varresta jonkin aikaa sitten. He asuivat tarhalla yhdessä kolmen muun pennun (Cimmo, Claara, Claus) kanssa samassa häkissä ja tulivat hyvin toimeen keskenään.

Molemmat tytöt olivat jo tarhalla reippaita ja uteliaita, tulivat vieraiden luokse ja antoivat koskea ja silittää. Luonteeltaan ne vaikuttivat olevan avoimia ja sosiaalisia, leikkivät pihalla ja kävivät välillä vieraiden luona. Emmaria haukkui jos muut haukkuivat, niin kuin koirilla on tapana.

Emmaria saapui kotihoitoon 27.11.2021 ja muutti omaan kotiin 28.12.2021. Kahden viikon kotona elämisen jälkeen Emmaria kuitenkin palasi etsimään uutta kotia itsestään riippumattomista syistä. Emmarialle etsitään nyt aktiivista, rakastavaa ja kärsivällistä kotia. Kodin tulisi ymmärtää myös Emmarian taipumusta haukahdella silloin tällöin. Nyt ollaan siis tosi tarkoituksella liikkeellä – mistä löytyisi tälle suloiselle tytölle se ihan oikea ikioma loppuelämän koti?

Emmarialla on kaunis sileä turkki ja kokoa tällä hetkellä  8,6 kg, mutta tyttö kasvaa todennäköisesti keskikokoiseksi.

Päivitykset

14.2.2022

Ystävänpäivästä tuli Emmarialle erityinen, hän pääsi omaan kotiin.

8.2.2022

Hurmaava Emmaria varattiin tänään omaan kotiin.

13.1.2022

Emmaria palaa etsimään omaa loppuelämän kotiaan itsestään riippumattomista syistä. Emmaria on normaali, mainio koiranpentu eli aktiivinen ja touhukas luonne. Ulkoilu sujuu hyvin ja Emmaria tulee toimeen hyvin ihmisten kanssa. Emmaria ehti olla kodissa kaksi viikkoa, jonka aikana haukahteli ympäristönsä äänille. Reaktiot ovat varsin ymmärrettäviä, koska ympäristö oli tytölle uusi ja nuoren koiran elämään oli mahtunut isoja muutoksia lyhyessä ajassa. Tulevan kodin täytyy kuitenkin varautua siihen, että Emmaria saattaa haukkua.

28.12.2021

Suloinen Emmaria muutti vuoden vaihteessa omaan kotiin. Lämmin kiitos kotihoitajalle ja onnea Emmarian uudelle perheelle! <3

14.12.2021

Ihana Emmaria varattiin tänään omaan loppuelämän kotiin.

7.12.2021

Kotihoitokoirista opitaan joka päivä lisää ja niin myös Emmariasta. Äänekäs yksinolo olikin turhautumista, kun hänet eristettiin omaan tilaan muiden ollessa kotona. Kotihoitajan laittamasta videovalvonnasta huomattiin, että Emmaria on pärjännyt ilman ihmistä ihan hyvin työpäivän ajan – toki seuranaan hällä on ollut kotihoitajan oma koira. Emmaria antaa käsitellä itseään hyvin ja sisäsiisteydenkin opettelu on jo aika hyvällä mallilla. Emmaria on ollut myös kotihoitajan töissä mukana ja pärjännyt mainiosti. Emmariasta vaikuttaa kuorituvan siis aika reipas ja sosiaalinen tyyppi.

3.12.2021

Emmaria saapui kotihoitoon 27.11. Kotihoitopaikassa Emmarian seurana on kotihoitajan lisäksi 2,5 vuotias labradorinnoutaja. Emmaria on osoittautunut reippaaksi pennuksi, joka mm. tykkää kovasti rapsutuksista ja leluista. Emmaria on toisinaan myös aika äänekäs: jos harmittaa hän vinkuu ja yksin jäädessään jopa ulvoo. Yksin jäämistä pitää treenata siis vielä reilusti. Emmaria myös murisee ja haukkuu monille asioille, esim. peilikuville. Yöllä pidetäänkin pientä valoa päällä, jotta kaikki ei olisi pikkuiselle niin pelottavaa. Erilaiset pelot ovat kuitenkin ihan ymmärrettäviä, kun Emmaria on ollut vasta niin vähän aikaa uudessa ympäristössään, jossa kaikki ovat hänelle vierasta ja jännittävää.

13.11.2021

Emmariaa lykästi – hänelle on varattu paikka 27.11. saapuvaan kuormaan, minkä jälkeen hän jatkaa kodin etsimistä kotihoitopaikasta käsin.

30.9.2021
Emmaria aloitti oman loppuelmän kodin etsinnän Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

______________________________________________________________________________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Pyydämme erityisesti alle viiden kuukauden ikäisten pentujen kotiehdokkaita huomioimaan, että pienten pentujen riski sairastua adoptioprosessin aikana esimerkiksi parvoon tai penikkatautiin on mahdollinen. Heikon alun elämässään saaneet pennut omaavat usein alhaisen vastustuskyvyn ja varsinkin emottomat pennut ovat vaarassa sairastua hengenvaarallisestikin. Pennuille aloitetaan rokotusohjelma heti madotuksen jälkeen niiden löydyttyä/saavuttua tarhalle/iän salliessa ja siihen mennessä kun vaatimamme kattava rokotusohjelma on täydellinen ja pentu valmis matkustamaan kotiin (5 kk iässä), ovat riskit näiden pentutautien suhteen ohitettu.

Mikäli Emmaria tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen ennen sterilointia.

Emmaria saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi  Emmaria on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Emmarian yhteyshenkilönä toimii Laura Arala.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: