Kodin saanut koira: FERONIA

Syntymäaika: 2020
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
5.11.2021
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Feronia on päätynyt tarhalle viime vuoden syksynä, kun tarhan portille hylättiin päivittäin ei-toivottuja pentuja. Valitettavasti Feronian taustasta emme tiedä tämän enempää. Talven Feronia asui isossa porukassa tarhan sisäpihalla muiden pentujen kanssa, mutta koirien kasvettua isommiksi heidät eroteltiin häkkeihin pienempiin porukoihin kärhämien välttämiseksi. Tällä hetkellä Feronia asustelee samassa häkissä kahden uroksen, Gideonin ja Kostin, kanssa ja kolmikko tulee hyvin toimeen keskenään.

Feronia on tällä hetkellä arviolta n. 1-1,5-vuotias ja kaikinpuolin reipas ja iloinen nuori koira. Feroniaa kuvaillaan häkin ilopilleriksi, joka on hurjan innoissaan vieraista. Feronia tuntuukin rakastavan ihmisiä yli kaiken, sillä vaikka vierailun aikana häkissä on meneillään ruoka-aika ja muut koirat keskittyvät odottamaan ruokaansa, Feronia pomppii mieluummin ihmisten luona pyytämässä huomiota. Feronia pyytääkin rohkeasti rapsutuksia myös vierailta ihmisiltä. Feronia vaikuttaa tasapainoiselta, leikkisältä ja touhukkaalta nuorelta koiralta. Feronia sopisikin varmasti monenlaiseen kotiin ja ympäristöön. Tulevan kodin tulee kuitenkin sitoutua etenemään kotiutumisessa koiran ehdoilla ja pienin askelin. Kaikki tulevassa kodissa tulee olemaan koiralle aivan uutta, joten Feroniaa tulee ohjata kotikoiran elämään lempeästi ja positiivisin koulutusmetodein. Feronia tulee tarvitsemaan myös paljon aktiviteetteja ja virikkeitä.

Feronia on arviolta kooltaan n. 50cm ja painaa n. 20kg.

Päivitykset

16.12.2021
Feronia saapui Suomeen ja pääsi matkaamaan ikiomaan loppuelämän kotiinsa.

19.11.2021
Feronia sai tänään ilouutisia! Hänet on varattu ja oma koti Suomessa odottaa.

5.11.2021
Aktiivimme tapasivat Feronian lokakuussa. Feronia asuu edelleen samassa häkissä Gideonin ja Kostin kanssa. Kaikkia kolmea jännittää, kun vierailijat menevät häkkiin. Feronia on kolmikosta häslin pieni jännääjä. Hän tulee kuitenkin lähelle ja syö kädestä nameja, mutta alkuun väistää hieman, kun vieras yrittää rapsuttaa. Feronia pysyy kuitenkin ihmisen lähellä häntä heiluen. Hetken päästä Feronia antaakin jo koskea ja rapsuttaa itseään ja menee makaamaan, kun häntä rapsutetaan. Feronia nauttii ihmisen huomiosta ja pomppii iloisesti ihmisiä vasten. Feronia vaikuttaakin kovin ketterältä ja aktiiviselta, mutta pystyy myös rauhoittumaan vähän ajan päästä. Feronia on selkeästi häkin pomo, sillä häkkikaverit pysyvät hieman kauempana Feronian häslätessä ihmisten luona. Feronia tuleekin varmasti kaipaamaan aktiivista tekemistä ja ihmisen huomiota tulevassa kodissaan.

15.10.2021
Feronia on lisätty Kulkureiden adoptio-ohjelmaan.

_______________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Feronia saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Feronia on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Nancy Tahlfeldt

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: