Kodin saanut koira: FLOORA (Tehdaspentue)

Syntymäaika: 10/2020
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
14.5.2022

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Tehdaspentueen kymmenen pentua pelastettiin pentuina Cosoban tarhan lähellä olevan tehtaan pihalta. Kuin ihmeen kaupalla kaikki niistä selvisivät pentuajan vaaroista ja niistä on nyt kasvanut reippaita ja iloisia nuoria aikuisia. Ikävä kyllä korona-ajan aiheuttaman tarhavierailutauon vuoksi ne ovat joutuneet odottamaan adoptio-ohjelmaan pääsyä aivan liian kauan. Vihdoin ne saavat nyt mahdollisuuden etsiä omia kotejaan Kulkurien adoptio-ohjelman kautta.

Kaikki Tehdaspentueen tyypit ovat aivan huikean tasapainoisia, rohkeita ja iloisia koiria. Taustastaan huolimatta Floora sisaruksineen vaikuttavat kaikki todella mutkattomilta tyypeiltä, jotka varmasti voisivat sopia monenlaiseen kotiin.

Floora jakaa häkkiä kolmen sisaruksensa Voikukan, Kielon ja Sinikellon kanssa ja porukka tulee hyvin toimeen keskenään. Kaikki nuoret koirat ovat energisiä, iloisia ja höseltävät innosta saadessaan häkkiinsä vieraita. Floora sisaruksineen eivät arastele vieraita, mutta rauhoittuminen hauskassa ja koirille vähän epätavallisessa tilanteessa on niille haastavaa.

Floora varmasti arvostaisi kotia, jossa pääsisi rallittelemaan koirapuistossa, tekemään hauskoja nuuskuttelulenkkejä oman perheen kanssa ja ilakoimaan leikkien ja vaikka jonkun hauskan harrastuksen muodossa. Flooran ei kuulla tarhalla haukkuvan.

Vaikka Tehdaspentueen tyypit ovat tarhalla todella reippaita ja mutkattoman oloisia, on kuitenkin hyvä muistaa, että ne ovat kasvaneet tarhalla, eivätkä ne elämänsä aikana ole nähneet paljoakaan häkin ulkopuolista elämää. Kaikki kotikoiran elämään liittyvät kommervenkit tulevat siis olemaan niille täysin uusia ja totuttelu esimerkiksi sisätiloissa asumiseen ja hihnalenkkeilyyn tulee varmasti viemään oman aikansa.

Floora on kooltaan noin 47 cm korkea ja painaa noin 18 kiloa. Se ei enää kasva.

Päivitykset

14.5.2022
Tasan kuukausi varauksen jälkeen Floora saapui kotiin Suomeen. Onnea Floora!

14.4.2022
Floorakin on vihdoin varattu omaan kotiin!

11.2.2022
Kulkurien aktiivit tapasivat Tehdaspentueen nelikon joulukuussa vieraillessaan Cosoban tarhalla. Floora oli oma, iloinen itsensä ja otti aktiivit vastaan häntä heiluen. Kaikki muut häkkinelikosta on jo varattu omiin koteihinsa, mutta Floora odottaa edelleen.

Floorasta ja sisaruksista lisättiin uusi video.

18.11.2021
Floora aloitti oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Floora saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Floora on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Flooran yhteyshenkilönä toimii Stefanie Lindroos

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: