Kodin saanut koira: VOIKUKKA (Tehdaspentue) (nyk. Vala)

Syntymäaika: 10/2020
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
17.5.2022

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Tehdaspentueen kymmenen pentua pelastettiin pentuina Cosoban tarhan lähellä olevan tehtaan pihalta. Kuin ihmeen kaupalla kaikki niistä selvisivät pentuajan vaaroista ja niistä on nyt kasvanut reippaita ja iloisia nuoria aikuisia. Ikävä kyllä korona-ajan aiheuttaman tarhavierailutauon vuoksi ne ovat joutuneet odottamaan adoptio-ohjelmaan pääsyä aivan liian kauan. Vihdoin ne saavat nyt mahdollisuuden etsiä omia kotejaan Kulkurien adoptio-ohjelman kautta.

Kaikki Tehdaspentueen tyypit ovat aivan huikean tasapainoisia, rohkeita ja iloisia koiria. Taustastaan huolimatta Voikukka sisaruksineen vaikuttavat kaikki todella mutkattomilta tyypeiltä, jotka varmasti voisivat sopia monenlaiseen kotiin.

Voikukka jakaa häkkiä kolmen sisaruksensa Flooran, Kielon ja Sinikellon kanssa ja porukka tulee hyvin toimeen keskenään. Kaikki nuoret koirat ovat energisiä, iloisia ja höseltävät innosta saadessaan häkkiinsä vieraita. Voikukka sisaruksineen eivät arastele vieraita, mutta rauhoittuminen hauskassa ja koirille vähän epätavallisessa tilanteessa on niille haastavaa.

Voikukka on iloinen ja karismaattinen koiraneiti, jolla on pilke silmäkulmassa. Voikukan kanssa arki ei varmastikaan olisi enää tylsää ja se puuhailisikin varmasti mielellään oman ihmisensä kanssa niin pitkien lenkkien, koirapuistorallitteluiden, treenien kuin leikkienkin muodossa. Voikukan ei kuulla tarhalla haukkuvan.

Vaikka Tehdaspentueen tyypit ovat tarhalla todella reippaita ja mutkattoman oloisia, on kuitenkin hyvä muistaa, että ne ovat kasvaneet tarhalla, eivätkä ne elämänsä aikana ole nähneet paljoakaan häkin ulkopuolista elämää. Kaikki kotikoiran elämään liittyvät kommervenkit tulevat siis olemaan niille täysin uusia ja totuttelu esimerkiksi sisätiloissa asumiseen ja hihnalenkkeilyyn tulee varmasti viemään oman aikansa.

Voikukka on kooltaan noin 47 cm korkea ja painaa noin 18 kiloa. Se ei enää kasva.

Päivitykset

14.5.2022
Voikukka saapui vihdoin kotiin ja sai nimekseen Vala. Onnea Vala ja perhe!

28.1.2022
Voikukka sai hyviä uutisia! Sitä odottaa Suomessa oma koti. Voikukka on varattu.

10.12.2021
Voikukka aloitti oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Voikukka saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Voikukka on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Voikukan yhteyshenkilönä toimii Stefanie Lindroos

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: