Päivitetty 18.11.2021

Kotia etsivä koira: KIELO (Tehdaspentue)


Syntymäaika: 10/2020
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa (one Rescue Association, Cosoba)
steriloitu

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
18.11.2021

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Tehdaspentueen kymmenen pentua pelastettiin pentuina Cosoban tarhan lähellä olevan tehtaan pihalta. Kuin ihmeen kaupalla kaikki niistä selvisivät pentuajan vaaroista ja niistä on nyt kasvanut reippaita ja iloisia nuoria aikuisia. Ikävä kyllä korona-ajan aiheuttaman tarhavierailutauon vuoksi ne ovat joutuneet odottamaan adoptio-ohjelmaan pääsyä aivan liian kauan. Vihdoin ne saavat nyt mahdollisuuden etsiä omia kotejaan Kulkurien adoptio-ohjelman kautta.

Kaikki Tehdaspentueen tyypit ovat aivan huikean tasapainoisia, rohkeita ja iloisia koiria. Taustastaan huolimatta Kielo sisaruksineen vaikuttavat kaikki todella mutkattomilta tyypeiltä, jotka varmasti voisivat sopia monenlaiseen kotiin.

Kielo jakaa häkkiä kolmen sisaruksensa kanssa ja porukka tulee hyvin toimeen keskenään. Kaikki nuoret koirat ovat energisiä, iloisia ja höseltävät innosta saadessaan häkkiinsä vieraita. Kielo sisaruksineen eivät arastele vieraita, mutta rauhoittuminen hauskassa ja koirille vähän epätavallisessa tilanteessa on niille haastavaa.

Kielo hurmaa tarhalla vierailevat aktiivit iloisella ja avoimella asenteellaan. Se nauttii saamastaan huomiosta häntä vimmatusti huiskien ja rauhoittuu porukasta parhaiten nauttimaan vieraiden rapsutuksista. Kielo arvostaisi varmasti tulevassa kodissaan menevää ja aktiivista arkea omien ihmistensä kanssa, esimerkiksi jonkun hauskan harrastuksen muodossa. Kielon ei kuulla tarhalla haukkuvan.

Vaikka Tehdaspentueen tyypit ovat tarhalla todella reippaita ja mutkattoman oloisia, on kuitenkin hyvä muistaa, että ne ovat kasvaneet tarhalla, eivätkä ne elämänsä aikana ole nähneet paljoakaan häkin ulkopuolista elämää. Kaikki kotikoiran elämään liittyvät kommervenkit tulevat siis olemaan niille täysin uusia ja totuttelu esimerkiksi sisätiloissa asumiseen ja hihnalenkkeilyyn tulee varmasti viemään oman aikansa.

Kielo on kooltaan noin 47 cm korkea ja painaa noin 18 kiloa. Se ei enää kasva.

Päivitykset

18.11.2021
Kielo aloitti oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Kielo saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Kielo on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Kielon yhteyshenkilönä toimii Stefanie Lindroos

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa