Kodin saanut koira: GERALT

Syntymäaika: 2010-2011
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association/Cosoba)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
18.11.2020

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017, yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Se on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa. Kaikki kauttamme Suomeen saapuvat koirat kulkevat tämän tarhan kautta, jossa niille tehdään kaikki tarvittavat valmistelut lentoa varten. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Geraltilla on ollut aikaisemmin oma koti. Hänet tuotiin tarhalle toisen samanikäisen uroksen, Eeliksen kanssa, kun koirien omistaja kuoli. Geralt on asunut tämän uroksen kanssa todennäköisesti koko elämänsä ja voisi tulevassa kodissakin hyötyä kivasta koirakaverista. Geralt on joulukuussa 2019 aktiivien vieraillessa Cosobassa asunut tarhalla parisen kuukautta.

Geralt on reippaan ja rauhallisen oloinen koira, joka on kiinnostunut ihmisistä. Geralt tulee oma-aloitteisesti hakemaan herkkuja ja tervehtimään hänelle vieraita ihmisiä. Vieraiden kosketus aluksi hieman jännittää, mutta komistus antaa kuitenkin koskea ja rapsutella. Geralt on hieman kaveriaan ujompi ja tarkkailee tilannetta rauhassa. Ei ole ihme, että ujostuttaa, kun elämä on niin muuttunut, kun omasta kodista on seniori-iässä joutunut muuttamaan tarhalle. Geralt ei kuitenkaan vaikuta aralta, vaan on slkeästi tottunut ihmisiin ja on utelias. Geralt varmasti nauttisi rauhallisista kävelylenkeistä perheensä kanssa ja käpertyisi sitten mielellän sohvalle katsomaan yhdessä telkkarista illan elokuvaa.

Geralt on noin 55 cm ja 30 kg ja voisi hyötyä pienestä painonpudotuksesta.

Päivitykset

16.1.2021

Geralt saapui kotiin.


18.11.2020
Geralt on varattu, oma koti odottaa Suomessa! Jouluksi kotiin!

19.10.2020

Saimme Geraltin kuulumisia tarhalta. Geralt on tarhalla rentoutunut ja suhtautuu ihmisiin ystävällisesti. Geralt tulee hyvin toimeen häkkikaverinsa Eeliksen kanssa. Geraltilla ei ole ollut kontaktia tarhalla muihin koiriin, joten ei ole tietoa miten hän yleisesti tulee toisten koirien kanssa toimeen. Sitä niin toivoisi, että Geralt löytäisi vielä kodin, jotta pappkoiran ei tarvitsisi viettää kylmää talvea tarhalla. Lisätty videoita Geraltista.

22.12.2019
Komea seniori Geralt tulee mukaan Kulkureiden adoptio-ohjelmaan.

__________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan?

Jos tiedät mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä.

Huomioithan että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Geralt saapuu Suomeen  kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Gerlat on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Jenni Ankelo

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: