Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Perustiedot ja tausta
30.11.2024
Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa. Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten auttamiseen ja perheellä on oma pieni tarha, jonka viimeistely on vielä kesken. Tämän uuden tarhan Ioana haluaa pitää turvapaikkana niille koirille, joille isompien tarhojen olot ovat liian stressaavia. Ioana on toiminut jo pitkään vapaaehtoisena Cosobassa sijaitsevalla One Rescue Associationin koiratarhalla ja järjestänyt koirien sterilointeja jo 90-luvulta lähtien ja tekee työtä tällä saralla aina resurssiensa riittäessä. Ioanalla on Cosoban tarhalla lukuisia koiria, joista hän huolehtii. Kaiken kaikkiaan Ioanalla on tällä hetkellä noin 150 koiraa yhtä aikaa huolehdittavanaan.
Hazelnut ja muut Team Ice Cream – pentueen jäsenet Pehmis, Rocky Road ja Cookie Dough ovat löytyneet bensa-asemalta lokakuussa 2023 ihan pieninä yhdessä Lucky Duken ja Oskun kanssa. Ioana löysi pennut hylättyinä ja toi ne turvaan Cosoban tarhalle, koska ei voinut kääntää niille selkäänsä. Miten ja miksi pennut päätyivät bensa-asemalle, emme koskaan saa tietää. Todennäköistä on, että ne ovat syntyneet hylättyinä kadulle. Team Ice Cream -pentueessa oli alunperin viisi pentua, mutta valitettavasti yksi menehtyi sairastuessaan koronaan. Todennäköisesti myös muut pennut ovat sairastaneet koronan.
Aktiivimme tapasivat pennut sisätiloissa liukkaalla ja kapealla kaakelikäytävällä, joka ei ollut pennuille tuttu ympäristö minkä vuoksi uusien ihmisten tapaaminen oli ymmärrettävästi entistä jännittävämpää. Romaniassa asuva aktiivimme Taru kertoo, että pennut ovat reippaita ja kiipeilevät päälle omissa tiloissaan.
Aktiiviemme tavatessa pennut, olivat ne hyvin energisiä ja juoksivat edestakaisin niin sisällä kuin ulkona. Jäätelön tapaan, pennut sulavat nopeasti vierailijoille ja antavat vieraiden koskea vaikka tilanne onkin heistä jännittävä. Aktiivimme kuvailevat pentuja reippaiksi ja vieraista kiinnostuneiksi. Pennut ovat kuitenkin tottumattomia tarhapentuja, joille esimerkiksi koskettaminen on vielä hieman jännää. Pennut tulevatkin tarvitsemaan paljon positiivisia kokemuksia ihmisistä ja ympäröivästä maailmasta. Uuteen kotiin muuttaminen ja tarhalta pois pääseminen tulee olemaan niille valtava muutos ja kotikoiran arkeen tottuminen voi viedä aikaa.
Hazelnut vaikuttaa iloiselta, uteliaalta ja reippaalta pojalta, joka tulee tervehtimään ihmisiä häntä heiluen. Syliin nostaminen on kuitenkin Hazelnutista hieman jännää, eihän sitä joka päivä syliin pääsekään, mutta siitäkin pikkuinen palautuu nopeasti. Hazelnut asustaa tällä hetkellä siskonsa Cookie Doughn kanssa samassa tilassa. Toinen sisaruksista pomottaa toista, mutta Ioana ei ole saanut tietoa kumpi.
Hazelnutilla on ollut ruoansulatusvaivoja tarhalla, johtuen mahdollisesta sairastetusta koronasta. Tulevan kodin tulee olla sitoutunut tarjoamaan pojalle vatsaystävällistä ruokaa sekä tarkkailla tilannetta kotioloissa ja olla varautunut, kuten minkä tahansa muun tarhakoiran kohdalla, tutkimaan Hazelnutin terveydentila kattavasti Suomessa.
Hazelnutilla ei ole kokemusta kotikoiran elämästä, joten tulevan perheen on valmistauduttava antamaan hänelle paljon aikaa, rauhaa ja tukea uuteen elämään tutustumiseen. Tulevalta kodin toivotaan omaavan jonkinlaista koirakokemusta, koska Hazelnut on kokematon tarhapentu, joka vaatii osaavaa, lempeää ja koiralähtöistä koulutusta sekä ymmärrystä tarhapennun kotiuttamiseen. Tämä leikkisä poika toivoo kotia rauhallisesta ympäristöstä, eikä reippaasta sekä tasapainoisesta koirakaveristakaan olisi haittaa.
Hazelnutin tunnistaa hänen upeasta karkeasta karvastaan sekä vaaleasta värityksestä. Pennut olivat huhtikuussa noin 40 cm korkeita ja painoivat noin 10-12 kg. Pentujen arvioidaan olevan keskikokoisia aikuisina ja olemaan alle 50cm säkäkorkeudeltaan.
Päivitykset
30.11.2024
Ihana höpsö Hazelnut tavattii aktiivireissulla Romaniassa marraskuussa 2024. Nykyisin herra asuu tarhalla sisäpihalla koiralaumassa, joka koostuu eri ikäisistä ja kokoisista koirista. Hazelnut uskaltautui vähän nuuhkimaan vieraita, mutta namit eivät oikein kelpaa – mahdollisesti johtuen siitä että aktiiveille sattui mukaan huonoja kuivia nappuloita 😀 Hazelnut steppailee lähellä vieraita ja yrittää tulla tekemään tuttavuutta. Tutut ihmiset on pojasta ihania ja antaa heidän rapsuttaa itseään. Hazelnut tauottaa välillä kauemmas ja käy merkkaamassa roskiksen 🙂 Hazelnut on kovin sosiaalinen kaveri muiden koirien kanssa eli koirakaveri olisi varmasti pojan toiveissa tulevassa kodissa! Pojan sisarukset ovat jo matkustaneet koteihin ja Hazelnut odottaa sisaruksista ainoana oikein perheen löytymista – voisiko se löytyä juuri sinun luotasi?
4.6.2024
Hazelnut tepastelee häntä heiluen Kulkureiden adoptio-ohjelmaan etsimään omaa kotia