Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Perustiedot ja tausta
16.03.2023
Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys, joka on perustettu vuonna 2012 auttamaan köyhän Morenin kaupungin kodittomia koiria. Moreni sijaitsee noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Anda Popescu on nuorehko, hyvin länsimaalaisesti eläinsuojeluasiosta ajatteleva nainen. Hänelle on erittäin tärkeää, ettei koiramäärä tarhalla nouse, koirat voivat siellä kokonaisvaltaisesti niin hyvin kuin mahdollista, ja että kaikki koirat ovat steriloituja tai kastroituja sekä säännöllisesti rokotettuja. Happy Dogs Morenin koiratarha on romanialaisittain siisti ja hyvin hoidettu. Kaupungin pormestari on käytännössä siirtänyt vastuun Morenin katukoirapopulaation hallinnasta Andan yhdistykselle, jonka vastuulla on myös kustantaa sterilointikampanjat sekä tarhan koirien ylläpito. Anda on säännöllinen yhteistyökumppanimme myös sterilointien saralla ja Anda tekeekin merkittävää ja jatkuvaa työtä erityisesti sterilointien parissa, jotta jonain päivänä niin Morenin kuin muunkin Romanian kodittomien koirien tilanne olisi parempi.
Nylon Beat-pennut Jonna ja Erin ovat eläviä esimerkkejä siitä, miksi steriloinnit Romaniassa ovat niin äärettömän tärkeitä. Jonna ja Erin ovat syntyneet epätoivottuina pentuina ja ihan pieninä ne kaiken kukkuraksi sairastuivat pentujen yleiseen sairauteen parvoon. Viisi Jonnan ja Erinin sisarusta kuolivat tautiin mutta Jonna ja Erin selvisivät. Parvosta ei ole mitään jälkiä heissä. Toivuttuaan tytöt pääsivät turvaan Happy Dogs Morenin tarhalle, missä ne asuttivat yhteistä häkkiä, kunnes Erin sai oman kodin Suomesta marraskuussa 2022.
Jonna jakaa nykyisin häkkinsä Eric Northmanin kanssa ja he tulevat hyvin toimeen keskenään. Aktiivimme tapasivat Ericin ja Jonnan jälleen helmikuussa 2023. Jonna kurkkii aluksi Ericin kanssa kopistaan harvinaisia ja jännitäviä häkkiin saapuvia vieraita, mutta uteliaisuus voittaa pian ja kaksikko tulee iloisena moikkaamaan uusia tulijoita, Jonna etunenässä. Jonna vapautuu nopeasti ja rakastaa herkkuja ja huomiota lopulta vain muutamassa minuutissa. Jonna ja Eric tuntuvat ottavan toisistaan turvaavaa välillä vaihdellen ja kyllä kaverin seura tuntuukin antavan lisäbuustia Jonnalle. Koirakaveri tulevassa kodissa olisikin ehdoton etu Jonnalle.
Jonna on aktiivinen ja energinen nuori paimenkoirasekoitus, joka tulee kotona tarvitsemaan paljon liikuntaa ja muuta lajityypillistä toimintaa. On myös hyvä muistaa että Jonna on varttunut varsin rajallisessa tarhaympäristössä eikä tunne juurikaan maailmaa sen ulkopuolella. Jonna tuleekin tarvitsemaan paljon tukea, kannustusta ja positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa koulutusta kasvaakseen suomalaiseksi kotikoiraksi.
Jonna on kooltaan noin 55 cm / 30 kg. Jonna on steriloitu.
Päivitykset
24.11.2023
Jonna ei toistaiseksi etsi aktiivisesti kotia huomattavan arkuuden vuoksi. Seuraamme Jonnan kehittymistä ja pyrimme edistämään toimenpiteitä joilla saisimme Jonnalle lisää positiivisia, sosiaalisia kokemuksia ja mahdollisesti mallioppimista reippaammilta koirilta ja aktivoimme Jonnan kodin etsinnän jos kehitys-suunta muuttuu parempaa kohti.
16.07.2023
Kaunis Jonna neiti tavattiin toimijoidemme toimesta kesäkuussa. Yksi toimijoistamme meni tervehtimään Jonnaa ja hänen häkkitoveria Ericiä häkin sisälle. Jonna pysytteli alkuun kokonaan turvakopin perällä ja jännitti kovasti vaikka Eric tuli kopista ulos hakemaan vieraalta ihmiseltä nameja. Kuitenkin, kun ihminen istui häkissä hetken ja alkoi heitellä nameja kopin sisälle, innostui Jonna heti ihan kuin hänen päässä olisi syttynyt “ahaa, tää onkin kiva tyyppi”. Ei mennytkään Jonnalla enää montaa minuuttia ja hänellä olikin jo pää sekä etujalat kopista ulkona herkuttelemassa. Mistä löytyisi herttaisen ja herkän Jonna tytön ikioma koti?
16.03.2023
Jonna tavattiin helmikuussa toimijoidemme toimesta Romaniassa. Alkuun Jonna hämmentyi häkkiin tulevista vieraista ihmisistä ja kurkki kopista tulijoita, mutta varsin nopeasti uteliaisuus ja herkkujen huumaavat tuoksut saivat Jonnan vapautumaan ja tulemaan tutustumaan ihmisiin eikä mene kauaakaan kun Jonna reipastuu jo lempeästi haistelemaan ja tutkimaan ihmisiä, antamaan pikkuisen suukkoja ja syömään reippaasti herkut kädestä. Jonna vaikuttaa aika pehmeän ja lempeän oloiselta nuorelta koiralta, jolla olisi kaikki edellytyksen kasvaa mitä upeimmaksi koiraystäväksi. Jonnasta on kasvanut todella kaunis nuori koira ja hän olisi jo ihan valmis omaan kotiin.
Jonnan tulevalta kodilta toivotaan aiempaa koirakokemusta ja mieluiten Jonna asuisi muualla kuin vilkkaassa kaupunkiympäristössä. Koirakaverista olisi paljon etua Jonnan kotiutumisen tukena, mutta ainoaksi koiraksi adoptointikaan ei ole poissuljettua.
Lisätty uusia kuvia ja videoita.
03.08.2022
Jonna aloitti kodin etsinnän adoptio-ohjelmassamme.
Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.
Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.
Jonna saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Jonna on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Jonnan yhteyshenkilönä toimii Ilona Lahti-Nuuttila