Kodin saanut koira: KETTUTYTTÖ, ERITYISADOPTIO

Syntymäaika: 11/2021
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
26.9.2023

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain.

Kettutyttö on tuotu tarhalle vuonna 2022 poliisin toimesta eläinsuojelullisen asian puitteissa, tämän tarkempaa tietoa taustoista ei ole. Kettutytön vasen etujalka oli murtunut, mutta paranemisprosessi oli Adinan mukaan jo niin pitkällä käynnissä, että jalkaa ei operoitu mitenkään vaan annettiin luutua. Röntgenkuvat otettu reissun jälkeen ja suomalainen ortopedi antoi niistä seuraavan lasusunnon: ”Siellä on sekä olkavarressa että sitten radius-ulna alueella vanhoja, jo parantuneita murtumia. Kyynärnivel on erikoisen mallinen ja myös ranne on kiertynyt murtumien seurauksena. Selkeästi videolla kannattelee jalkaa seistessä, astuu kyllä, virheasento nähtävissä ulkoisestikin. Tulee varmasti olemaan jatkossakin nivelongelmia eli vaatinee jossain vaiheessa lääkityksiä enemmän vähemmän jatkuvana. Muuten varmasti pärjäilee, kirurgia tuskin tuo helpotusta tilanteeseen.” Eli tulevan omistajan pitää  sitoutua hoitamaan koiraa tarpeen mukaan, joka tarkoittaa eläinlääkärin ja fysioterapeutin/hierojan säännöllistä seurantaa. Kettutyttö saattaa myöhemmässä vaiheessa tarvita myös kipulääkitystä, nivelvalmisteita yms. Todennäköisesti siis yllättäviä kuluja on tiedossa jatkossakin, joihin kodin tulee olla varautunut.

Kettutyttö vaikuttaa on mitä kultaisimmalta! Tarhalla hänen olemuksensa on ystävällinen, rohkea ja tasapainoinen. Kettutyttö tulee syliin ja rapsutettavaksi, hännän heiluessa koko ajan. Kettutyttö haukkuu ohimenevälle tielle päin olevalla aidalla, jos tieltä kuuluu jotain, mutta ilmeisesti myös muutenkin (aidasta ei näy läpi). Muuten Kettutytön ei kuulla juurikaan haukkuvan. Kettutyttö liikkuu ongelmitta, ei onnu tms. Kettutyttö tulee toimeen muiden koirien kanssa ja asuu neljän muun koiran (mm. True Princess, Springer ja Wilhelmina) kanssa Cosobassa erillisellä pienellä sisäpihalla, jossa ei ole muita koiria.

Kettutyttö on kooltaan n. 41-42 cm korkea ja painaa n. 12 kg.

Päivitykset

26.9.2023

Kettutyttö matkusti Suomeen 23.9. ja pääsi vihdoin aloittamaan elämän rakastettuna perheenjäsenenä.

8.8.2023

Kettutyttö sai mitä parhaimpia uutisia: hänet on varattu ikiomaan loppuelämän kotiin. Onnea Kettutyttö ja Kettutytön ihminen! <3

3.7.2023

Kettutyttö tavattiin toukokuun vierailulla, jolloin se oleskeli vapaana paddock-alueen sisäpihalla. Kettutyttö on huomionhakuinen, tulee ihmisen luo ja painautuu vasten sekä syö namit kädestä. Kettutyttö vaikuttaakin reippaalta koiralta. Tälläkään vierailulla ei näkynyt resurssiaggressiviisuutta, josta Adina on maininnut maaliskuussa (kts. aiempi kuvaus). Erityisadoptio-status ei varsinaisesti näy Kettitytön liikkumisessa, ja neiti on onneksi sutjakkaan kepeässä kunnossa.

9.3.2023

Kettutyöttö ottaa ihmisiin kontaktia reippaasti, tulee herkkujen perässä ihan syliin. Kettutyttö antaa myös pusuja – ihminen on tytön mielestä ihana asia! Kettutyttö liikkuu hyvin, vierailun aikana hänen ei nähdä ontuvan tai varovan mitään. Kettutytöllä vaikuttaa olevan hyvä, sopusuhtainen kroppa. Kettutyttö ollut isossa laumassa sisäpihalla, mutta juuri ennen vierailua siirretty etupihalle pienempään laumaan.
Adina kertoo, että Kettutyttö oli tosi resurssitarkka ja “hirviö” ennen sisäpihalla isommassa laumassa. Adina kuvailee häntä näin: “Taistelee ruoasta kuolemaan asti. Hän näyttää enkeliltä, mutta on paholainen”. Vierailun aikana ei nähdä yhtään resurssien vahtimista tai mitään Adinan kuvaamaa käytöstä. Voinee kuitenkin olettaa, että Kettutyttö on aika täpäkkä muiden koirien kanssa, tai sitten reagoi vain vahvasti stressitiloihin. Menisi varmasti hyvin ainoana koirana.

16.12.2022
Suloinen Kettutyttö aloittaa etsimään ikiomaa kotia Kulkurien adoptio-ohjelmassa.
__________________________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Erityisadoptiossa olevat koirat on valittu huolellisesti yhteistyötahojemme kanssa yhteistyössä. Koirilla esiintyy jo tiedossa olevia puutteita, mutta niiden uskotaan soveltuvan kotikoiriksi, kunhan niiden mahdolliset erityistarpeet osataan tulevassa kodissa ottaa huomioon. Kulukorvaus näille koirille määräytyy tapauskohtaisesti. Erityisadoptioon kuuluville koirille tehdään normaalin luovutussopimuksen lisäksi erillissopimus erityisadoptioon kuuluvan koiran omistajalle.

Kettutyttö saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Kettutyttö on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Laura Arala

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: