Kodin saanut koira: LIAN (nyk. Dicha)

Syntymäaika: 10/2014
Sukupuoli: Uros
Kastroitu
Sijainti: Romaniasa (M. G. Rescue)
Kokoarvio:

 

HUOM. Tutustuthan huolellisesti koiran tietoihin ja adoptioprosessiin ennen yhteydenottoa.

 

Perustiedot ja taustat
16.1.2020


M. G. Rescue  on romanialaisen eläinlääkäri ja -suojelijan Mihai Grigorien perustama taho, jonka huostassa on useita erilaisia eläimiä. Kulkurien kanssa Mihai tekee yhetistyötä niin adoptioiden kuin sterilointienkin saralla. Mihain eläinrakkaus ei rajoitu vain tiettyyn lajiin, vaan jos hänen huostaan tuodaan eläin, jonka hoito ei ole vielä Mihaille tuttua, hän tarttuu toimeen ja opettelee uutta. Mihain siipien suojassa onkin noin 80 koiran lisäksi lehmiä, hevosia, lampaita, vuohia, possuja, erilaisia lintuja, kissoja ja kaneja. Lian on löydetty kadulta pienenä pentuna emonsa ja sisarustensa kanssa. Siitä asti Lian on asunut Mihain suojissa ja pääsee nyt aloittamaan kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Lian nauttii ihmisseurasta, jota saa tarhalla aivan liian vähän verrattuna kotikoiriin. Lian ansaitseekin tulla löydetyksi ikiomaan kotiin, jossa rapsutuksia on tarjolla riittämiin. Pelkkä sohvaperuna Lian ei ole, koira rakastaa vapaana juoksemista ja touhuamista. Lianista saisikin varmasti oivan kaverin rannoille ja metsäpoluille.

Muiden koirien kanssa Lian on mutkaton ja sopisikin varmasti hyvin nartun kaveriksi. Lian on kaiken kaikkiaan kaunis, valloittava ja energinen hymypoika, joka kaipaa aktiivista kotia. Lian ei ole kovinkaan haukkuherkkä. Lian on siro pitkäjalka, jolla kokoa on noin 20kg ja 55cm.

Lian etsii omaa, rakastavaa kotia, jossa hänelle tarjotaan koiramaista puuhaa, rapsutuksia ja onnellinen elämä.

Päivitykset

28.11.2020

Hän saapui kotiin isot korvat höröllä. Onnea koti ja Dicha!

29.7.2020

Lian ei vielä ymmärrä, että hänen elämä on mullistunut täysin ja häntä odottaa Suomessa ikioma koti ja rakastavat ihmiset. Onnea Lian ja koti uusista seikkailuista!

16.1.2020
Lian on vapaana sisäpihalla, kun aktiivimme menevät tarhalle. Lian on hyvin ulospäin suuntautunut, avoin, sosiaalinen koira, jolla on aivan kyltymätön halipula. Nauttii hurjasti rapsutuksista, painautuu iholle kiinni. Valitsee vapautta ja juoksemista ennen ihmisten huomion. Iloinen touhupeppu. Ongelmitta vapaana pihalla urosten ja narttujen kanssa. Antaa käsitellä, kaiken kaikkiaan todella kiva koira.


13.10.2019
Aktiviit pääsivät pitkästä aikaa tapaamaan ilosta hepuloivaa Liania. Lian tavattiin pihalla vapaana juoksemassa ja pojan liikkumista kuvaillaankin hassuna ja estottoman pentumaisena. Lian ilahtuu Mihain huomiosta ja onkin kovin leikkisä. Myös namit saavat Lianin mielenkiinnon heräämään ja aktiviien viipyessä pihalla Liankin rentoutuu ja tulee lopulta tuttavallisesti myös vieraiden luokse. Lianille lisätty hauskoja uusia kuvia ja video.

06.04.2019
Lian jännittää vieraita, mutta pojasta huokuu tarve ja kiinnostus tulla tapaamaan vieraita. Lian tekee kaikkensa uskaltaakseen ylittää kynnyksen sisä- ja ulkotilan välillä. Lopulta kun rohkeus vie voiton Lian jääkin vieraan luokse tarvittaessa hakien taukoa turvallisemmalta etäisyydeltä. Lian ei kokonaan rentoudu vieraiden läsnäollessa, mutta on niin kiinnostunut että ei malta pysyä poissakaan. Tätä rohkeutta ja kiinnostusta tuleekin tukea ja ohjata tulevassa kodissa. Lian on kuitenkin ihmisrakas ja nauttii rapsutuksista ja pyytää niitä lisää mikäli ne loppuvat hänen mielestään kesken. Lian asuu yhdessä kahden itseään aremman uroksen ja nartun kanssa, ja Lianin olemus muuttuu täysin sen päästessä vapaaksi juoksemaan pihalla. Lian hyppii ja juoksee vapautuneesti hakien huomiota tutulta Mihailta ja nauttii selvästi saamastaan huomiosta. 

10.07.2018
Yksi aktiiveistamme tapasi Lianin heinäkuun alussa. Häkin läpi Lian vaikutti todella ujolta pojalta ja väisti vieraita omaan koppiinsa. Lian päästettiin häkkikaverinsa kanssa pihalla juoksemaan ja näin Lian vaikuttikin paljon reippaammalta. Alkuunsa pojan oli tietenkin pakko päästä kuluttamaan keräytynyttä energiaa ja juoksikin iloisena pitkin tarhaa, kunnes tuli moikkaamaan ihmisiä. Lian haki jopa vierailta rapsutuksia, mutta itselleen tuttujen ihmisten kanssa on aivan eri maata. Näiden kanssa Lian oli todellinen pusupoika, joka tunki syliin ja suukkoja antamaan. Kauhean kauaa Lian ei kuitenkaan malta paikallaan olla – onhan sillä viimein mahdollisuus juosta vapaana, nuuskutella tarhan hajuja ja temmeltää häkkikavereidensa kanssa ihan kunnolla. Niiden kanssa Lian tuleekin moitteettomasti toimeen.

16.05.2018
Lian aloitti kodin etsinnän adoptio-ohjelmassa

————————————————————————————

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Lian saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Lian on mikrosiru sekä EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Lianin yhteyshenkilönä toimii Mari Tammenkoski.

 

 

[fbvideo link=”https://www.facebook.com/mgrescueromania/videos/2072448279675869/?fref=gs&dti=431711920200673&hc_location=group” width=”300″ height=”200″ onlyvideo=”1″]

https://www.facebook.com/mgrescueromania/videos/2029038700683494/?fref=gs&dti=431711920200673&hc_location=group

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: