Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Perustiedot ja tausta
5.9.2021
Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Tarha on vielä rakennusvaiheessa, mutta tarkoituksena on, että kun tarha on valmis, sieltä löytyy eläinten majoittamisen lisäksi tilat myös sterilointien tekemiseen. Tarhalla elää kodittomien koirien lisäksi myös muita eläimiä, kuten kissoja, vuohia ja hevosia.
M.G. Rescuen tarhalle päätyi muutama viikko sitten emokoira ja kymmenen alle parin kuukauden ikäistä pentua. Nainen, joka toi koirat Mihain hoiviin, kertoi että kaikki kymmenen pentua olivat emon synnyttämiä ja että ne tarvitsivat apua. Mihai otti tottakai koirat vastaan tarhalleen, eihän hän muutakaan voinut.
Pian Mihai kuitenkin huomasi, että pennuista kaksi erosivat hiukan muista ja kysyessään asiasta koirat tuoneelta naiselta, kävi ilmi, että kyseiset pennut eivät olleet saman emon pentuja, vaan että ne oli laitettu mukaan emon huolehdittaviksi. Oli todella onni onnettomuudessa, että emokoira on luonteeltaan hyvin säyseä, eikä se kokenut pentuja uhkana, vaan otti nekin avoimesti hoiviinsa. Ikävä kyllä toinen näistä kahdesta pennusta menehtyi äkillisesti, joten kotia etsimään tulevat nyt Luppakorvat-pentueen yhdeksän pentua: Lykke, Lyyra, Luigi, Leya, Loli, Lumo, Lumina, Ludo sekä pentueen ottoveli Lacu. Myös emo Lupita aloittaa nyt kodinetsinnän adoptio-ohjelmassa.
Vasta noin 10 viikon ikäiset Luppakorvat ovat tällä hetkellä todella reippaita ja uteliaita pentuja. Pennut ottivat M.G. Rescuen tarhalla elokuun lopussa vierailleet Kulkurien aktiivit vastaan häkkiinsä avosylin ja innoissaan, kiipeilivät syleihin ja hammastelivat kaikkea eteensä ilmestyvää. Energisiä ja aktiivisen oloisia peruspentuja siis. Käsittely sujuu pentujen kanssa toistaiseksi erinomaisesti, eivätkä ne hätkähdä ihmisen huomiota tai toimenpiteitä.
Lyyra ja sen sisarukset jakavat häkkinsä emonsa kanssa ja ovat hyvin vahvasti ihmisten perään. Kun aktiivimme poistuvat niiden häkistä, jäävät pennut itkemään perään. Häkin ohi kuljettaessa pennut alkavat haukkumaan huomiota, mutta eivät muuten vaikuta kovin äänekkäiltä tyypeiltä.
Suurempia persoonallisuuseroja ei pentujen välillä vielä tässä kohtaa ole nähtävissä, vaan ne kaikki vaikuttavat yhtä energisiltä, iloisilta ja leikkisiltä yksilöiltä. Uskomme, että näiden hulivilien kanssa ei tylsiä hetkiä tule ja alkuaika kotona on varmasti täynnä paitsi kotikoiran elämään totuttelemista, myös paljon pentuarjen kommervenkkejä. Hammastelu, sisäsiisteysharjoittelu, remmikäytöksen treenaaminen ja esimerkiksi yksinoloasiat tulevat varmasti olemaan osa prosessia.
On hyvä huomioida, että pennut ovat vielä hyvin nuoria, joten niiden käytös tulee muuttumaan paitsi kotiutumisen, myös aikuistumisen myötä. Emme myöskään tiedä paljoakaan pentujen perimästä, joten on mahdotonta arvioida millaisia ominaisuuksia ja viettejä pennuilla mahdollisesti voi aikuisena olla.
Kokoa pennuilla on tällä hetkellä 25-20 cm ja 3-4 kiloa. Arvioimme, että Lyyrasta kasvanee isona keskikokoinen koiria, mutta sen tarkempaa kokoarviota on tässä kohtaa mahdoton antaa.
Lyyra on yksi pentueen viidestä mustasta pennusta. Lyyra ja sisko Lykke ovat kuin toistensa kopiot, molemmilla on pieni valkoinen läikkä rinnassa, Lyyran tosin hiukan pienempi. Lykke-siskolla on valkoista myös tassuissa, mitä Lyyralla ei ole.
Päivitykset
20.12.2021
Lyyra on saapunut kotiin ja aloittaa Suomi-elämän Saga nimisenä. Paljon onnea Saga ja oma perhe!
8.10.2021
Lyyra on varattu ja koti odottaa Suomessa.
5.9.2021
Lyyra sisaruksineen aloittivat oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.
Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.
Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.
Pyydämme erityisesti alle viiden kuukauden ikäisten pentujen kotiehdokkaita huomioimaan, että pienten pentujen riski sairastua adoptioprosessin aikana esimerkiksi parvoon tai penikkatautiin on mahdollinen. Heikon alun elämässään saaneet pennut omaavat usein alhaisen vastustuskyvyn ja varsinkin emottomat pennut ovat vaarassa sairastua hengenvaarallisestikin. Pennuille aloitetaan rokotusohjelma heti madotuksen jälkeen niiden löydyttyä/saavuttua tarhalle/iän salliessa ja siihen mennessä kun vaatimamme kattava rokotusohjelma on täydellinen ja pentu valmis matkustamaan kotiin (5 kk iässä), ovat riskit näiden pentutautien suhteen ohitettu.
Mikäli Lyyra tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen ennen sterilointia.
Lyyra saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Lyyra on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Lyyran yhteyshenkilönä toimii Marjukka Kokko