Kodin saanut koira: MAISIE, Erityisadoptio (nyk. Maisa)

Syntymäaika: 2014
Sukupuoli: Narttu
Steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:


Perustiedot ja tausta

19.10.2020
One Rescue Association ja heidän Cosoban kylässä ylläpitämä tarha ovat yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Yhdistyksen takana on eläinlääkäri Adina Vladut, joka yhdessä miehensä kanssa myös ovat Onevet klinikan perustajat ja omistajat. Tarhalla asuu jatkuvasti satoja koiria, jotka odottavat oman kodin löytymistä. Jokin aika sitten eräs kyläläinen toi karvaturri-Maisien pentuineen tarhalle ja hylkäsi sinne. Maisie oli pennuilleen erinomaisen lempeä emo, mutta valitettavasti kaikki pennut menehtyivät parvovirukseen. Luonteeltaan Maisie vaikuttaa kiltiltä, lempeältä ja herkältä. Neiti on tarhalla tasapainoisen oloinen ilopilleri, joka innostuu valtavasti joka kerta kun sen häkkiin tullaan. Maisie vaikuttaa tulevan erittäin hyvin toimeen muiden koirien kanssa, eikä sen olla kuultu haukkuvan.

Maisie on noin 45 cm korkea ja painaa noin 15 kg, tällä hetkellä tyttö on hieman tuhdissa kunnossa.

Lokakuussa 2020 Maisie on muuttanut ulkoaitaukseen ja sai uudeksi kaverikseen Jerry B nimisen nuoren uroksen. Maisie toimii ihanasti tsemppaajana Jerrylle, joka on hieman ujompi kaveri.

Maisie on tullut hyvin toimeen eri koirien kanssa tarhalla.

Maisiellä on tarhalla todettu nikamamuutoksia, kyseessä on mahdollisesti välimuotoinen lanne-ristinikama. Romanian eläinlääkäriosaaminen ja -laitteisto ei kuitenkaan tässä asiassa ole Suomen tasolla ja siten myös varman diagnoosin saaminen on haastavaa. Myös suomalainen ortopedi on katsonut Maisien kuvat, mutta varmaa diagnoosia oli mahdotonta antaa. Tällä hetkellä Maisie oireilee ontumalla ajoittain ja uudessa kodissa tuleekin varautua käyttämään koiraa asiantuntevalla eläinlääkärillä sekä valmistautua siihen, että Maisie voi tarvita esimerkiksi elinikäistä kipulääkitystä tai leikkaushoitoa. Yleisilmeeltään ja käytökseltään Maisie kuitenkin on iloinen ja aktiivinen koira.

Myös Maisien Leishmania-testi on näyttänyt yhdessä aiemmassa  testissä positiivista ja vaikka tarkemmissa testeissä tulokset olivat negatiiviset, on kuitenkin hyvä tietää, että se kerran on ollut positiivisen puolella. Testi otetaan kuitenkin vielä uudelleen varauksen yhteydessä, ennen tuloa Suomeen.

Päivitykset

12.6.2021

Suloinen Maisie on matkustanut kotiin ja elämä kotikoirana Suomessa on alkanut.

12.5.2021

Voi tätä onnenpäivää! Tapasin Maisien vuosia sitten tarhalla, kun hän oli aika uusi tulokas siellä. Se hänen iloisuus ja hyväntuulisuus oli aivan mahtavaa ja Maisie jätti jälkensä sydämeen siltä seisomalta. Terveydellisiä haasteita oli hieman, joten oli selvää ettei välttämättä löydä kotia niin helposti mutta niin vaan kävi nyt! Maisie on pitkän ja huolellisen adoptioprosessin jälkeen varattu omaan kotiin! Onnea kultainen tyttö ja kiitos perheelle, joka hänet huomasi ja haluaa perheenjäsenekseen <3 .

19.10.2020
Maisie asuu nykyään Jerry B:n kanssa samassa häkissä ja kaksikko tulee vallan mainiosti toimeen. Maisie on yhä suloinen oma itsensä.

22.9.2020
Iloinen Maisie odottaa yhä oman kodin löytymistä One Rescue Association tarhalla Romaniassa.

27.12.2019
Kulkurien aktiivit kävivät joulukuussa 2019 taas tarhalla ja tapasivat myös Maisien jälleen kerran. Maisie ottaa aktiivimme todella iloisesti ja reippaasti vastaan ja käy heti hakemassa rapsutuksia kaikilta heiltä. Maisie suhtautuu avoimesti ihmisiin, hyppii ja pomppii ja vetää tarjottuja herkkupaloja sellaisella vauhdiolla, että vetää osan niistä väärään kurkkuun ja kakoo niitä hetken. Maisie on hieman pullukka, myös paksun turkkinsa alta ja olisi hyvä mikäli Maisie saisi karistettua muutaman kilon painostaan.

19.9.2019
Maisie asuu nyt McCoyn kanssa samassa häkissä. Tyttö on vieraista taas valtavan innoissaan, ja käy koko ajan aikamoisilla ylikierroksilla. Höseltämisen seurauksena Maisie läähättää ja niiskuttaa (reverse sneezing) jatkuvasti. Paksun turkinkin alla Maisie on varsin pönäkässä kunnossa, mikä ei sinänsä ole mikään ihme, sillä neiti rohmuaa kaikki saatavilla olevat namit. Se on kuitenkin yllättävän nopea siihen nähden, että jenkkakahvoja on päässyt kertymään. Pääsisipä Maisie pian ikiomaan kotiin, joka auttaisi etsimään neidin kadonnutta vyötärölinjaa ja tietenkin tarjoaisi myös loputtomia rapsutuksia!

15.8.2019
Maisie-tyttönen on edelleen aivan ennallaan. Maisie on taas todella innoissaan vieraista ja hyppii ja pomppii eikä oikein tiedä kenen luota pitäisi hakea rapsutuksia ja päätyykiin kiertelemään kaikkien sylissä parhaansa mukaan. Kaunokainen on erittäin avoin ja helposti myös vieraiden käsiteltävissä. Maisie asuu edelleen ujon uroksen kanssa ja kaksikko näyttäisi tulevan hyvin toimeen.

10.6.2019
Toukokuun vierailulla Maisietä kuvataan iloiseksi ja tuttavalliseksi tyypiksi. Tyttönen on alkuun erittäin innoissaan vieraista, mutta rauhoittuu kuitenkin nopeasti. Maisie asuu tällä herkellä uroksen kanssa ja koirilla näyttäisi olevan hyvät välit keskenään. Maisien liikkuminen on hieman normaalista poikkeavaa, mutta koira hyppii ketterästi ja varaa painoa kaikille jaloille. Maisielle on kertynyt hieman ylimääräistä painoa tuuhean turkin alle, mikä ei toki terveydentilan kannalta ole hyvä asia.

27.3.2019
Maisie on muuttanut samaan häkkiin Kulkurien adoptio-ohjelmasta löytyvän Santun kanssa ja koirat tulevat hyvin toimeen keskenään. Maisie tykkäisi kovasti touhuta ihmisen kanssa, mutta lyhyessä ajassa ei tyttönen oikein malta rauhoittua innostukseltaan. Kun Maisie pääsee pusuttelemaan ihmistä, rauhoittuu se kuitenkin nopeasti. Maisie onkin siis aivan yhtä kultainen kuin ennenkin.

14.12.2018
Maisie on muuttanut ladosta ulkohäkkeihin, mutta muuten sen elämä on aivan ennallaan. Maisie on todella innoissaan saadessaan vieraita, se ei ujostele ollenkaan, vaan pomppii ja hyppii haluten rapsutuksia. Maisien hengitys kuulostaa hieman raskaalta ja eläinlääkäri Adina seurailee tilanteen etenemistä. Maisie on myös tuuhean turkkinsa alla hieman tuhdissa kunnossa.

30.10.2018
Syyskuun reissulla Maisie oli edelleen oma ihana itsensä. Se hyppi ja pomppi innoissaan ja tuli heti pusuttelemaan, kun sille tarjottiin kättä. Maisie ei innostuksestaan huolimatta ole mitenkään ikiliikkujan oloinen vaan säilyttää myös rauhallisuutensa. Ilopilleri kaipailee kovasti jo omaa kotiaan, jossa se saisi kaipaamaansa huomiota.

26.7.2018
Tämä ihmisrakas hurmuri tavattiin taas navettarakennuksen häkissä ja vieraiden tulessa sisälle Maisie  ei meinannut pysyä nahoissaan! Tyttönen hyppi ja pomppi ja jakeli iloisesti pusuja kaikille halukkaille. Maisie on selkeästi ihmisen koira, ja aktiiveilta saatu huomio oli neidille harvinaista herkkua, josta pitää ottaa kaikki ilo irti. Kotiin päästessään Maisie varmastikin rauhoittuu jonkin verran, vaikka tietynlainen paimenkoiramainen vilkkaus jääneekin jäljelle. Maisie asuu tällä hetkellä kolmen muun koiran kanssa ja porukka vaikuttaa tulevan oikein hyvin toimeen keskenään.

20.6.2018
Maisie tavattiin tällä kertaa taas syrjäisessä navettarakennuksessa omassa häkissään, ja se vaikuttikin jälleen stressaantuneelta ja olisi kovasti halunnut päästä häkistään ulos. Ikävästä asumuksestaan huolimatta Maisie on edelleen reipas, iloinen ja hellyyttävä tyttönen, joka tulee mielellään aktiivien luo ja jää myös nauttimaan silityksistä. Maisie on hieman tuhdissa kunnossa ja dieetti olisikin varmasti paikallaan.

24.3.2018
Maisie on vihdoin päässyt pois lähes eristyksissä olevasta takarakennuksesta ja se tavattiin tällä kertaa Cosoban tarhan sisäpihalla. Sosiaaliset kontaktit ovat selvästi auttaneet Maisietä paljon ja se vaikutti kaikin puolin tasapainoiselta ja ihastuttavalta nuorelta neidiltä. Se selvästi nauttii koiraseurasta ja leikki koirakavereidensa kanssa ja välillä tuli aktiivien rapsuteltavaksi ja tunki omalla kohteliaalla tyylillään ventovieraidenkin syliin. Maisiessä yhdistyy upeasti iloisuus ja leikkisyys ja toisaalta seesteinen rauhallisuus, herkkyys ja lempeys. Maisie on todella kiinnostunut ihmisen huomiosta, mutta jos muita koiria tunkee rapsuteltavaksi tai herkkuja hakemaan, jää sopuisa Maisie suosiolla taka-alalle. Tästä upeasta tytöstä ei oikeastaan keksi mitään pahaa sanottavaa. Reissulla puhuttiin myös Maisien terveydentilasta ja tällä hetkellä eläinlääkäri Adinan mukaan näyttää siltä, että Maisiellä on välimuotoinen lanne-ristinikama, joka oireilee ajoittaisena lievänä ontumisena.

29.12.2017
Pikku Maisie palaa takaisin kotia etsiviin koiriin terveydellisten seikkojen vuoksi. Maisien todettiin eläinlääkärin tarkistuksessa ontuvan toista takajalkaansa, eikä syytä ole tutkimuksista huolimatta saatu selville. Tulevan kodin pitäisikin varautua mahdollisiin hoitokustannuksiin, joita jalasta voi tulla. Lisäksi Maisien ensimmäinen Leishmania-testi oli lievästi positiivinen ja vaikka kaksi seuraavaa (pikatesti ja PCR) näyttivät negatiivista, on tämäkin syytä ottaa huomioon Maisien adoptiota harkitessa. Lisätietoa Leishmanioosista saa täältä.

2.12.2017
Maisie on varattu ikiomaan kotiinsa ja se pääsee pian lentämään suoraan uuden perheensä luo!

26.11.2017
Maisie asuu edelleen tarhan perällä ja aktiivien vieraillessa se päästettiin vapaaksi rakennukseen. Siellä se pysyttelee ihmisten lähellä, mutta ei koe kovin tarpeelliseksi tutustua vieraisiin. Tutun Adinan se antaa kiltisti käsitellä itseään eikä se väistä muidenkaan kosketusta.

Maisie on tietämättään myös kovin onnekas koira, koska se on pääsemässä kotihoitoon Suomeen 9.12.2017. Parasta toki olisi, jos tämä herkkä neiti pääsisi suoraan omaan kotiinsa.

25.9.2017
Maisie on erittäin ihmisrakas koira, joka pitää läheisyydestä ja se hyppiikin jonkin verran vierailijoita vasten kun se vihdoin huomataan. Tarhaolot stressaavat neitiä selvästi paljon, mutta ihmisen seurassa se rauhoittuu. Maisie antoi kiltisti käsitellä itseään.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.
Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Maisie saapuu Suomeen asianmukaisesti steriloituna, rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Maisie on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue  -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Mia Takolander

 

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: