Päivitetty 13.07.2018

Kodin saanut koira: MEARA


Syntymäaika: 11/2016
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa (Cosoba)
steriloitu

 

Perustiedot ja tausta
1.12.2017

OneVet on Vladutin eläinlääkäripariskunnan ylläpitämä eläinlääkäriasema Bukarestissa. Muutama vuosi sitten he hankkivat suuren maa-alan Cosobasta, noin puolen tunnin ajomatkan päässä eläinklinikasta ja rouva Vladut, Adina siirsi typoisteensä sinne. Hän tekee siellä pitkää viikkoa koettaen auttaa tarhan yli kolmeasataa asukkia, joista suurin osa on kodittomia koiria. Cosoban kyläläiset ovat oppineet jo tuomaan ei-toivottuja koiria tarhalle, mikä on tietenkin parempi kuin hylätä ne vilkkaasti liikennöityjen teiden varteen odottamaan varmaa kuolemaa. Se ei kuitenkaan ole millään muotoa helppoa Adinalle, joka töihin tullessaan saattaa löytää kymmenen sairasta ja aliravittua pentua tarhan portilta. Tavatonta ei myöskään se, että metsästäjät hylkäävät kelvottomiksi katsomiaan koiria- jos nyt päättävät olla tappamatta niitä. Romanialaisittain onkin siis varsin eettistä, että metsästäjä hylkää koiran koiratarhalle.

Näin kävi Mearalle. Sen omistaja toi sen tarhalle, koska Meara oli huono metsästäjä. Sitä ennen metsästäjä oli tehnyt sille kuitenkin todennäköisesti asioita, jotka eivät kestä päivänvaloa, sillä Meara alkaa kiljumaan kauhuissaan, kun sen kaulassa oleva panta hiukankaan kiristyy. Kodin tuleekin huomioida Mearan kohdalla tämä ja antaa sille aikaa ja mahdollisuuksia kasvaa ulos kokemuksistaan. Meara elelee nyt Cosoban tarhan etupihalla pikkukoiralaumassa ja tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa. Sen suurta huvia on muiden koirien kanssa leikkiminen, eikä se jahtaa niitä. Siitä löytyy myös vinttikoiralle ominainen itsenäinen puoli ja se käy välillä omia aikojaan nuuskimassa tarhan tuoksuja. Meara ei tule ihmisen luokse vapaaehtoisesti ja se jännittää vieraita ihmisiä. Se antaa heidän kuitenkin käsitellä ja koskea itseään ja kun se saa vierelleen tutun ihmisen, se hakeutuu tämän lähelle, nojaa tähän turvaa hakien. Kun se on siinä tovin tankannut rohkeutta, se alkaa pikkuhiljaa rentoutumaan. Mearan ei ole kuultu haukkuvan. Olisiko sen koti sinun luonasi?

Meara on kooltaan noin 65 cm ja 25 kiloa.

Päivitykset
13.7.2018
Perjantai ja 13. oli Mearalle onnenpäivä, kun se lensi oman perheensä luokse Suomeen. Onnea Meara ja perhe.

18.6.2018
Kultakimpale löysi kuin löysikin omansa ja tänään se varattiin omaan kotiin.

16.6.2018
Toukokuu toi mukanaan suomalaivieraita Cosoban tarhalle Romaniaan. Vieraat tapasivat muun muassa Kulkurien adoptio-ohjelmassa olevia koiria, joista Meara on yksi. Meara asustelee edelleen tarhan pihalla vapaana muiden kanssa. Se elelee isossa koiralaumassa ja koska se on luonteeltaan kohtelias ja neutraali, se uppoaa laumaan sopuisasti. Se antaa vieraiden rapsuttaa itseään, mutta itse se ei kuitenkaan katso parhaaksi hakeutua vieraiden luo. Adinan, Cosoban tarhan eläinlääkärin ja omistajan, luokse Meara parkkeeraa silitettäväksi. Se tykkää Adinasta kovasti ja olisi tämän vieressä pidemmänkin tovin. Adina kertoo, että Meara inhoaa olla häkissä ja tällöin hajottaa paikkoja, mikä on hyvä huomioida Mearan kotiutuessa. Kun vieraat seuraavana päivänä saapuvat vierailunsa jälkimmäiselle osiolle, Meara on jo kovin tuttu ja rento vieraidensa kanssa ja se kiertää puolet päivästä aktiiviemme seurana, kun nämä tekevät töitään. Meara on ihana ja kohtelias ihmiseen nojailija, jonka kauneutta on täysin mahdotonta kuvailla sanoin tai kuvin, Merara täytyy nähdä, kokea ja tuntea. “Kultakimpale, josta on aivan mahdoton ymmärtää, miten sillä ei ole jo kotiehdokkaita jonoksi asti”, aktiivimme huokailevat.

Lisätty muutama kuva.

25.3.2018
Maaliskuun alussa Meara sai vieraita Suomesta. Se ei luonteelleen tyypillisesti ole ensimmäisenä riekkumassa ja vastaanottamassa vieraita, vaan touhuaa omiaan ja käy sitten ystävällisesti tervehtimässä tulijat. Vaikka se tuleekin erinomaisesti toimeen muiden koirien kanssa ja leikkii niiden kanssa, siinä on häivähdys perimälleen uskollista etäisyyttä. Se pitää ihmisistä, mutta kun se on saanut oman annoksensa rapsutuksia ja herkkuja, se lähtee omille teilleen jättäen muut koirat hyppimään lisäherkkujen toivossa. Meara on uskomattoman kaunis, eteerinen ja kiltti koira. Se on selvinnyt pakkastalvesta Romaniassa ja nyt sen olisi aika päästä pois tarhalta omaan kotiin.

Lisätty kuvia ja video.

1.12.2o18
Meara aloitti kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.
Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Meara saapuu Suomeen asianmukaisesti steriloituna, rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Meara on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Maarit Auranen

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa