Päivitetty 16.11.2021

Kotia etsivä koira: MERRY


Syntymäaika: 2020
Sukupuoli: narttu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
steriloitu

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
16.11.2021
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Merry on alun perin tuotu tarhalle toisen koiran kanssa, joka on adoptoitu Saksaan. Emme valitettavasti tiedä Merryn taustasta tämän enempää. Tällä hetkellä Merry asustaa samassa häkissä senioripappa Seytanin kanssa.

Merry on iloinen häkkärä väkkärä, joka menee ihan sekaisin, kun vieraat saapuvat häkkiin. Merry ei jännitä lainkaan kosketusta, vaan rakastaa rapsutuksia, joihin myös rauhoittuu. Merry pusuttelee ja halaa mielellään häkissä olevaa vierasta. Merry on kovin suloinen, ihana ja liikuttava koira. Namit maistuvat myös hyvällä halulla ja Merry voisikin olla helposti motivoitavissa namien avulla. Merrystä saisi aktiivisen koirakaverin, joka varmasti myös nauttisi oman ihmisen vieressä loikoilusta.

Luonteensa puolesta Merry voisi sopia monenlaiseen kotiin ja ympäristöön, kunhan tuleva koti on valmis etenemään kotiutumisessa rauhallisesti ja koiran ehdoilla. Merry tulee tarvitsemaan paljon aktiviteetteja ja virikkeitä uudessa kodissaan, rapsutuksia ja rakkautta unohtamatta.

Merry on ulkonäöltään kovin persoonallinen ja kasvojen väritys muistuttaa hieman tiikeriä. Merryn häntä on 2/3-pituinen. Merry on tällä hetkellä arviolta 1,5-vuotias.

Merry on kokonaisuudessaan kompaktin kokoinen; arviolta n. 45cm ja painaa n. 17kg.

Päivitykset
16.11.2021
Iloinen Merry on nyt aloittanut kodin etsinnän Kulkureiden adoptio-ohjelmassa.

_______________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Merry saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Merry on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Nancy Tahlfeldt

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa