Päivitetty 25.07.2017

Kodin saanut koira: MINTTU (Lucky Puppies)


Syntymäaika: 4/2017
Sukupuoli: Narttu
Sijainti: Romaniassa Luiza Mandru)
Ei steriloitu

25.7.2017
Minttu lensi kotiinsa Suomeen, 23.7.2017. Minttu on myös kasvattanut itselleen melkoiset gasellin jalat joten on todennäköisempää, että tytöstä kasvaa kuitenkin korkeampi neitokainen kuin mikä ensimmäinen arvio oli. Paljon onnellisia yhteisiä päiviä koko perheelle!

27.6.2017
Lucky Puppies koostuu yhdeksästä pennusta jotka löydettiin romanialaisen eläinsuojelijan Luiza Mandrun ja hänen miehensä toimesta, heidän kotikylänsä eräältä pellolta jonne ihmiset tuovat roskansa. Pennuista osa ovat kokeneet ihmisen julmuuden, todennäköisesti ihan pieninä, sillä osalta on hännät katkaistu.

Minttu on yksi näistä pennuista. Muut pennut ovat nimeltään Dario, Amal, Dalis, Ferris, Remi, Terry, Aleck ja Alani. Pennut pääsivät Luiza Mandrun hoiviin turvaan ja ovat nyt valmiita adoptoitaviksi. Minttu tulee sivuille suoraan varattuna omaan perheenseen, muut kahdeksan tulee pian ilmaantumaan kotia etsivien pentujen joukkoon.

Minttu tulee arvion mukaan jäämään melko pienikokoiseksi aikuisena.

 


Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.
Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.
Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.
Mikäli pentu tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Pentu saapuu Suomeen asianmukaisesti steriloituna (mikäli ikä sen sallii), rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi pentu on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Mintun yhteyshenkilö: Mia Takolander

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.