Enkelikoira: NÖPÖNENÄ

Syntymäaika: 1/2021
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:

 

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

13.5.2022

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikottain.

Romaniassa omistettuja koiria hylätään toisinaan sinne sun tänne. Koirien hylkäämisen syynä voi olla taloudelliset vaikeudet, muutto tai omistajan sairaus. Nöpönenä on löytynyt Cosoban tarhan edestä, sen entinen omistaja lienee tuonut sen sinne toiveissaan tarjota Nöpönenälle pienen mahdollisuuden päästä tarhalle. Onni potkaisikin Nöpönenää, kun se löydettiin ja nyt pääsee aloittamaan kodinetsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa. Löytöhetkellä Nöpönenä on ollut varsin huonossa kunnossa, sen turkki on ollut kovassa takussa ja sen nenä oli poltettu. Adina uskoo, että Nöpönenän kuono on poltettu tarkoituksella. Adina kertoo, että Romanian syrjäseudulla elää vanha uskomus, jonka mukaan paikallinen tulehdus tuottaa korkeamman vastustuskyvyn sairauksia kuten parvoa ja penikkatautia vastaan. Nöpönenä onkin todennäköisesti ollut jonkun omistama koira aiemmin.

Nyt Nöpönenän takkuturkki on ajeltu ja uutta karvaa on alkanut kasvaa – kaikkialle muualle, paitsi nenän päähän. Sen kuonossa on edelleen karvaton alue ja voi olla, ettei siihen milloinkaan kasva enää karvaa. Nöpönenä asustaa tarhallaa pentuaitauksessa. Se pärjää mainiosti suuressa koiraporukassa eikä aiheuta konflikteja. Nöpönenä antaaa myös ihmisen käsitellä ongelmitta ja sitä saakin silittää ja rapsuttaa. Nöpönenää jännittää hiukan, kun se nostetaan syliin kuvauksia varten. Se jää kuitenkin rauhassa syliin nököttämään eikä rimpuile pois. Nöpönenä on sopuisa ja mukava koira, joka sopisi varmasti monenlaiseen ympäristöön.

Vaikka Nöpönenällä saattaa olla kokemuksia kotikoiran elämästä, tulee huomioida, että omistetun koiran elämä Romaniassa voi poiketa siitä, mihin olemme Suomessa tottuneet. Monet meille itsestään selvät kotikoiran taidot voivat olla Nöpönenälle vieraita, joten uuden omistajan tulee valmistautua totuttamaan Nöpönenä koiralähtöisesti kotikoiran arkeen.

Nöpönenä on kooltaan n. 5kg ja 30cm.

Nöpönenän tarinaa seurataan tulevassa Ylen dokumenttisarjassa ja tähän liittyen Nöpönenälle etsitään kotia lapsiperheestä ja kaupunkiympäristöstä. Nöpönenän tulevalta perheeltä toivoisimme myönteistä suhtautumista sarjassa mukanaoloon.

Päivitykset uusimmasta vanhimpaan

13.5.2022

Valitettavasti saimme juuri hyvin surullisia uutisia. Tarhaolot eivät ole koskaan täysin turvallisia koirille. Niitä uhkaavat sairaudet, konfliktit toisten koirien kanssa sekä erilaiset onnettomuudet. Tarhalla tehdään tällä hetkellä remonttia ja Nöpönenä pääsi kulkemaan tarhan porteista ulos rakennustyöntekijöiden mukana ja valitettavasti Nöpönenä jäi ohiajavan auton alle ja menehtyi.

Olemme hyvin surullisia Nöpönenän kohtalosta ja sitä jää kaipaamaan yhteistyötarhamme työntekijät, vapaaehtoiset Kulkureissa sekä kaikki ne, joiden sydämet Nöpönenä oli jo sulattanut.

21.4.2022

Nöpönenä aloitti kodin etsinnän adoptio-ohjelmassa.

____________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Nöpönenä saapuu Suomeen steriloituna/kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Nöpönenä on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Outi Kekkonen

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: