Kodin saanut koira: REINA

Syntymäaika: 2015
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
18.10.2021

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Reina on päätynyt Cosoban tarhalle oltuaan ennen laboratoriossa koekoirana. Koiriin testattiin laboratoriossa penikkatauti rokotuksia. Adinan mukaan taustasta ei ole haittaa koirille, vaan ne ovat saaneet normaalia paremman suojan penikkatautia vastaan.

Reina asuu nyt Cosoban tarhalla samassa häkissä yhdessä Fujin ja Upean Rouva Mustulin kanssa ja ne tulevat hyvin toimeen keskenään. Voisikin ajatella että Reina varmasti viihtyisi toisen koiran kaverina, mutta pärjäisi varmasti myös ainoana koirana tulevassa kodissaan. Reinaa kuvaillaan oikeaksi ilopilleriksi, jonka häntä heiluu lakkaamatta ja joka hakee muita koiria leikkimään. Vaikka tarhaelämä ei sekään kummoista ole, on se varmaankin paljon mukavampaa kuin koe-eläimenä eläminen.

Ihmisiin Reina suhtautuu iloisesti ja ystävällisesti, vaikka vieraiden tuleminen häkkiin ymmärrettävästi pikkuisen jännää onkin. Siitä huolimatta tuntuu ettei Reina saa tarpeekseen ihanista ihmisistä vaan kulkee toisen luota toisen luokse rapsutuksia pyytäen ja suukkoja jakaen. Reina vaikuttaa pehmeältä ja vähän alistuvalta luonteelta, jonka ei kuulla tarhalla suuremmin haukkuvan.

Reina voisi sopia monenlaiseen kotiin. Tärkeintä on että se löytää sitoutuneen kodin, jossa ollaan valmiita tarjoamaan Reinalle laadukas ja tasapainoinen, onnellinen koiran elämä sen loppuelämän ajaksi.

Reina on noin kuusi-vuotias steriloitu narttu, joka on noin 50 cm korkuinen ja painaa noin 20 kiloa.

 

Päivitykset

29.11.2021
Reina, uudelta nimeltään Hippu, on saapunut omaan kotiin 27.11.2021.

31.10.2021
Reina on varattu omaan kotiin Suomeen.

18.10.2021
Reina aloitti kodin etsinnän adoptio-ohjelmassamme.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Reina saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Reina on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Salla Honkapää (adoptioasioissa ensiyhteydenotto sähköpostitse)

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: