Varattu koira: SAAGA

Syntymäaika: 2015
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Happy Dogs Moreni)
Kokoarvio:cm/kg
Saaga saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Saaga on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
5.12.2023

Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys, joka on perustettu vuonna 2012 auttamaan köyhän Morenin kaupungin kodittomia koiria. Moreni sijaitsee noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Anda Popescu on nuorehko, hyvin länsimaalaisesti eläinsuojeluasiosta ajatteleva nainen. Hänelle on erittäin tärkeää, ettei koiramäärä tarhalla nouse, koirat voivat siellä kokonaisvaltaisesti niin hyvin kuin mahdollista, ja että kaikki koirat ovat steriloituja tai kastroituja sekä säännöllisesti rokotettuja. Happy Dogs Morenin koiratarha on romanialaisittain siisti ja hyvin hoidettu.

Kaupungin pormestari on käytännössä siirtänyt vastuun Morenin katukoirapopulaation hallinnasta Andan yhdistykselle, jonka vastuulla on myös kustantaa sterilointikampanjat sekä tarhan koirien ylläpito. Anda on säännöllinen yhteistyökumppanimme myös sterilointien saralla ja Anda tekeekin merkittävää ja jatkuvaa työtä erityisesti sterilointien parissa, jotta jonain päivänä niin Morenin kuin muunkin Romanian kodittomien koirien tilanne olisi parempi.

Saagan menneisyydestä tiedetään sen verran että ennen Happy Dogs Morenin tarhalle pääsemistään se on elänyt kunnallisella tarhalla, jonne sen omistaja on sen hylännyt. Kaksi viimeistä vuotta Saaga on asunut Happy Dogs Morenin tarhalla.

Kulkurien toimijat tapaavat Saagan helmikuisella Romanian matkallaan ja Saaga valikoituu avoimen ja tasapainoisen luonteensa vuoksi adoptio-ohjelmaan. Vaikka vieraat ihmiset käyvät tarhalla harvoin ja ovatkin siksi useista koirista jännittäviä, ei Saaga lukeudu heihin. Ainoastaan kamera on Saagasta vähän erikoinen juttu, mutta ihmiset ja etenkin herkut ovat huippuihania asioita Saagan mielestä. Saaga on innoissaan ja tarjoaa herkkujen eteen mitä vain temppuja kuten istumista, mutta ehkä ikä tekee sen ettei Saaga enää aivan ylikierroksille tilanteessa heittäydy. Saaga nauttii ihmisten seurasta ja antaa käsitellä itseään hyvin. Saaga asuu tällä hetkellä häkissään yksin, mutta tulee toimeen viereisten häkkien koirien kanssa hyvin.

Saaga etsii sitounutta ja motivoitunutta kotia, jossa sille ollaan valmiita tarjoamaan aktiivista, koiramaista elämää sopivassa suhteessa seniorille sopivan loikoilun ja hemmottelun kanssa. Saaga voisi sopia monenlaiseen perheeseen, mutta kodissa tulisi olla hieman koirakokemusta ennestään. Saagalle etsitään kotia jostain muualta kuin kaupungin hälinästä ja aivan pienten lasten perheeseen Saaga ei välttämättä sovellu innokkaan olemuksensa ja isohkon kokonsa vuoksi.

Saaga on jo senioiri-ikään ehtinyt steriloitu narttu. Kooltaan Saaga on noin 55 cm ja 35 kiloa.

Päivitykset:

26.1.2024

Saagan vuosi alkoi mitä parhaimmilla uutisilla, hänet on varattu omaan kotiin Suomeen.

5.12.2023

Saaga hurmasi tarhalla lokakuussa vierailleet aktiivimme täysin, aivan ihana rouva. Kun aktiivit lähestyi Saagan häkkiä, tuntui kuin se olisi odottanut vieraita koko päivän! Saaga hypähtelee häkkiä vasten, kun haluaa ihmiset jo kylään häkkiinsä. Namit on myös Saagan yksi lemppari asia, sormet meinaa mennä mukana. Rapsutuksetkin kelpaavat mutta kunhan on nameja! Saaga osaa myös tehdä temppuja, namien voimalla varmasti oppisi ihan mitä vain, innostuu temppuilusta kovasti. Varsin tasapainoinen leidi, joka tulee suorastaan syliin. Tosi mukava ja sosiaalinen koira. Vaan missä on tämän leidin ikioma koti ja ihminen, Saagasta olisi varmasti monenlaiseen kotiin, on niin kultaisen oloinen sosiaalinen koirarouva.

Lisätty uusia kuvia ja video. 

23.3.2023
Saaga aloitti kodin etsinnän adoptio-ohjelmassamme.

—————————————————————————————————–

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Jos tiedät, mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä.

Huomioithan, että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia.

Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Saaga saapuu Suomeen asianmukaisesti steriloituna, rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Saaga on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Yhteyshenkilö: Salla Honkapää (adoptiokyselyt vain sähköpostitse)

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: