Kodin saanut koira: SIR ELTON

Syntymäaika: 2014
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
28.11.2020

Romaniassa on yli kaksi miljoonaa koditonta koiraa eli ongelma on käsittämättömän suuri. Se on tulosta kaupungistumista edistäneistä poliittisista päätöksistä yhdistyneenä muun muassa suuriin yhteiskunnallisiin eroihin ja köyhyyteen sekä tästä kumpuaviin asenteisiin, joiden mukaan lemmikkieläimillä ei ole sellaista arvoa, johon me nykyisessä suomalaisessa yhteiskunnassa olemme tottuneet. Romaniassa on yhä enemmän ihmisiä, jotka haluavat muuttaa asioita ja tekevät paljon työtä muutoksen hyväksi, mutta asenteet muuttuvat hitaasti. Eläinsuojelijat työskentelevät väsymättä auttaakseen kodittomia eläimiä. Heidän joukossaan ovat Adina ja Dragos Vladut, jotka omistavat Onevetin eläinlääkäriaseman. Eläinlääkärin työnsä ohella Adinalla riittää työsarkaa hänen perustamansa yhdistyksen One Rescue Associationin ylläpitämällä Cosoban tarhalla, missä asuu ja etsii omaa kotiaan yli 200 koiraa. Tarhalla järjestetään myös sterilointipäiviä, jolloin ihmiset voivat tuoda lemmikkinsä tarhan klinikalle steriloitavaksi maksutta.

Arviolta noin 6-vuotias Sir Elton pelastettiin kuluneena kesänä eläinrakkaan, paikallisen henkilön toimesta kunnalliselta tarhalta. Miten Elton oli kunnalliselle tarhalle päätynyt, sitä emme saa koskaan tietää. Sen entinen elämä on voinut kulua kotikoirana, pihakoirana tai ihan vaan kaduilla vaeltaen. Kunnallinen koiratarha Romaniassa on yleensä koiran viimeinen elinpaikka, mutta jotkut harvat ovat erityisen onnekkaita ja näkevät vielä tarhan jälkeen päivänvalon. Sir Eltonin pelastanut henkilö ei saanut sitä mielestään ja halusi yrittää tarjota sille paremman loppuelämän tarhan ulkopuolella. Niin Sir Elton päätyi Cosoban tarhalle ja Kulkurien adoptio-ohjelmaan.

Saavuttuaan Cosobaan Sir Elton oli aluksi todella pelokas. Kunnallinen koiratarha oli ymmärrettävästi jättänyt siihen jälkensä ja stressireaktiona se puolustautui, kun ihminen yritti lähestyä sitä. Uskomattoman nopeasti Sir Elton kuitenkin tajusi olevansa nyt paremmassa paikassa ja sen luottamus uusiin ihmisiin ja ympäristöön alkoi kasvaa. Sen ympäriltä murtuvan suojakuoren tavoin alta alkoi paljastua iloinen, leikkisä, rauhallinen ja komea pieni koira ja enää pitkään aikaan se ei ole näyttänyt mitään puolustautumisen merkkejä, vaikka jännittääkin edelleen hiukan uusia ihmisiä. Tuttujen tyyppien kanssa se on rento halinalle, joka rakastaa rapsutuksia ja ihmisen lähellä olemista.

Vaikka Sir Eltonista onkin kuoriutunut paljon rennompi ja reippaampi koira, tulee siitä kiinnostuneiden kuitenkin ottaa huomioon sen traumaattinen tausta. Sir Eltonille etsitään rauhallista, koirakokenutta perhettä, jolla olisi tarjota sille elämä ilman liikaa hässäkkää ja muuttuvia rutiineja. Perheen tulee olla valmis kouluttamaan Sir Eltonia pelkästään positiivisin menetelmin ja totuttamaan sitä uuteen elämään rauhallisesti ja koiralähtöisesti. Sir Eltonia ei sijoiteta lapsiperheeseen.

Sir Elton tulee erinomaisesti toimeen muiden koirien kanssa ja sille saattaisikin sopia hyvin koti, jossa asustelisi ennestään reipas ja sosiaalinen koirakaveri.

Sir Elton on pieni koira, noin 40 cm korkea ja painaa noin 14 kiloa. Painoa on kertynyt aivan liikaa ja Sir Eltonin tulevan kodin onkin hyvä valmistautua kunnon kuntokuuriin. Malliltaan Sir Elton on lyhytjalkainen pötkylä.

Sir Elton todettiin valitettavasti Romaniassa tautitesteissä ehrlichia-positiiviseksi. Taudista voi lukea lisää täältä. Sir Eltonille on aloitettu hoidoksi kuukauden antibioottikuuri.

Päivitykset

28.11.2020
Tänään tämä rockin legenda vihdoin pääsi saapumaan Suomeen ja aloittamaan elämänsä kuninkaallisena. Onnea omaan kotiin Sir Elton!

5.11.2020
Tänään Sir Eltonin profiiliin saatiin kirjoittaa sana “varattu”.

23.9.2020
Sir Elton todettiin valitettavasti Romaniassa tautitesteissä ehrlichia-positiiviseksi. Taudista voi lukea lisää täältä. Sir Eltonille on aloitettu hoidoksi kuukauden antibioottikuuri ja tulemme päivittämään tietoa hoidon vasteesta myöhemmin. Ehrlichia ei ole este koiran adoptiolle.

26.8.2020
Sir Elton aloitti kodinetsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa. Samalla sille kerrottiin, että se jo 19.9. pääsee matkustamaan Suomeen kotihoitoon – tai suoraan omaan kotiin, mikäli sellainen siihen mennessä löytyisi. Onnekas Sir Elton!


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Sir Elton saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Sir Elton on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Sir Eltonin yhteyshenkilönä toimii Stefanie Lindroos.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: