Perustiedot ja tausta 15.8.2019 Eona päätyi siskonsa Elizahin kanssa Glinan tarhalle kunnallisen tarhan kautta. Eonan emo oli synnyttänyt ainakin kuusi pentua kadulle, jossa se oli hoitanut niitä parhaansa mukaan. Ystävälliset ihmiset olivat pitäneet huolta tästä koiraperheestä ja ruokkineet niitä…
7.5.2017 Romaniassa Târgovișten kaupungissa, noin 80 kilometrin päästä Bukarestista asuu Kulkureiden pitkäaikainen yhteistyökumppani Mihaela Soare. Hän tekee kaikkensa auttaakseen kaupunkinsa kodittomia koiria ja kissoja. Mihaelan ja hänen äitinsä luona asuvat koirat pääsevät sisälle ihmisten kanssa ja ulkoilevat aidatulla pihalla sekä mahdollisuuksien…
24.3.2015 Eläinlääkäri Adina Vladutin ystävä oli löytänyt Casian sekä tämän veljensä Tomin, ja tuonut heidät eläinklinikalle Onevetiin, jossa he tällä hetkellä asustavat. Casia on uuden edessä rauhallinen, eikä ole erityisen arka. Tutustuttuaan ympäristöön ja uusiin ihmisiin, reipastuu Casia huomattavasti…
24.11.2013 Tapasin Bingon lokakuun Romanian reissullamme Glinan tarhalla. Bingo on asuttanut yhtä tarhan häkkiä jo vuodesta 2008. Bingo on pelastettu tarhalle naiselta, jolla oli enemmän koiria kuin hän pystyi hoitamaan. Vaikka Bingo on asunut tarhalla jo monta vuotta ja…
31.3.2015 Gradistean pienessä kylässä vaikuttava yhteistyökumppanimme Luiza Mandru sai kuulla kylänsä laidalla olevasta paikasta, tyhjillään olevasta tontista, jonne on hylätty tusinan verran koiria. Luiza kiirehti paikan päälle katsomaan ja näky oli sydäntäsärkevä. Tontilla asui kuusi aikuista koiraa ja kuusi alle…
23.3.2015 Eläinlääkäri Adina Vladutin ystävä oli löytänyt Tomin sekä tämän siskonsa Casian ja tuonut heidät eläinklinikalle Onevetiin, jossa he tällä hetkellä asustavat. Sympaattista Tomia aluksi jännittää vieraat ihmiset , mutta reipastuu hetken sulateltuaan uusia asioita. Tämä hyvin hellyydenkipeä ja rauhallinen…
4.12.2015 Heinäkuussa 2015 aktiivimme tapasivat Oliverton ja Orlyn, jotka tulivat uusina koirina adoptio-ohjelmaamme. Silloin vielä heidän veljensä Olivetto oli sen verran arka, ettei adoptio ollut ajankohtaista, mutta nyt on jo reippaampi, joten hänkin etsii myös kotia Suomesta. Kaikki kolme veljestä…
CIUFA * n. 1 v. * narttu * steriloitu * Romaniassa 16.8.2015 Eläinsuojelijat Anda ja Alina Murgu ovat Kulkureiden yhteistyökumppaneita, jotka uutteralla työllään pyrkivät antamaan paremman elämän Romanian hylätyille koirille. Heidän yhdistyksensä Asociatia Suflete Dragi (Kind…
SHEILA BUNNY * syntymäaika 12/2014 * narttu * steriloitu * Romaniassa 4.6.2015 Tällä koiralla on siis hetken ollut koti, jossa on voinut tuntea oman ihmisen ja tutun ympäristön. Hetkessä kaikki muuttuu, kun ihminen kyllästyy koiraan,…
GEMMA * n. 2 – 3v. * narttu * steriloitu * Romaniassa 2.6.2015 29.5.2015 Rosiori de Vedessä steriloitiin kaupungin koiria. Massasterilointiprojektilla oli vaikutusta Gemman elämään kahdellakin tavalla. Hänet oli nimittäin juuri hylätty kadulle raskas ketju…