Kodin saanut koira: TEGAN (The Black Ones) (nyk. Toivo)

Syntymäaika: 4-5/2021
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (Luiza Mandru)
Kokoarvio:


Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin 
adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Perustiedot ja tausta

8.1.2022
Romaniassa, Grădiştean kylässä, asuu hyväsydäminen ja loputtoman ahkera Luiza Mandru. Luiza on toiminut yli vuosikymmenen ajan aktiivisena, vapaaehtoisena eläinsuojelijana ja on Kulkurien pitkäaikaisimpia yhteistyökumppaneita. Luiza ja hänen aviomiehensä Stefan pitävät omistamassaan omakotitalossa noin 40 koditonta koiraa kerrallaan. Osa koirista asuu sisätiloissa ja osa melko tilavilla, aidatuilla alueilla talon pihalla. Koiria päätyy Luizalle hänen tai kyläläisten löytäessä niitä lähialueelta pelloilta, metsistä tai teiden varsilta ja ne ovat yleensä entisiä omistettuja ja sittemmin hylättyjä koiria tai näiden jälkeläisiä. Luiza ja Stefan huolehtivat kahdestaan eläimistään ja lisäksi he pyrkivät toimimaan aina resurssiensa salliessa alueella kestävän eläinsuojelutyön parissa sterilointikampanjoita järjestäen, jotta jonain päivänä alueella olisi vähemmän kodittomia eläimiä. 

Heinäkuun loppupuolella 2021 Luizan entinen naapuri soitti Luizalle, että pellon ja metsän viereisellä alueella on pentuja. Luiza löysikin 23.7. paikalta 4 pientä pentua. Seuraavana päivänä entinen naapuri soitti vielä uudelleen ja kertoi, että samassa paikassa on yksi, kovaan ääneen itkevä pentu, joten Luiza kävi hakemassa 24.7. turvaan viimeisen pennun. Paikalliset ihmiset olivat kohdistaneet pentuihin väkivaltaa ja neljältä viidestä pennusta oli leikattu hännät töpöiksi. Ainoastaan Takain, ainoan ei-mustan pennun, häntä oli jätetty leikkaamatta. 

Luizan hellässä huomassa pennut, Tegan, Tippy, Takai ja kaksi tyttöpentua, alkoivat pian muuttua. Jo parin päivän jälkeen pennut alkoivat kerätä rohkeutta ja esimerkiksi alkoivat leikkiä keskenään. Nykyään kaikki pennut ovat iloisia ja leikkisiä – ne leikkivätkin paljon keskenään. Pennut viettävät päivisin aikaa aitauksessa Luizan etupihalla. Pentuja yleensä vuorotellaan aitauksessa ja myös Blanka viettää aikaa näiden pentujen kanssa. Aina, kun pennut eivät ole aitauksessa, ovat ne Mandruilla sisällä talossa ja ne yleensä nukkuvat yöt sisällä. 

Kulkurien aktiivi kävi vierailulla Luizan luona lokakuun loppupuolella 2021 ja samalla tapasi The Black Ones -pentueen. Kaikki pennut olivat alkuun hämmentyneitä uusista ihmisistä. Kyseiset pennut eivät ole nähneet Mandrujen lisäksi muita ihmisiä, joten tilanne oli niille aivan uusi. Ensimmäisen vierailun aikana pennut haukkuivat ja piiloutuivat vuorotellen koppiin ja tulevat taas sieltä ulos. Välillä pennut kävivät haukkumassa aidalla kovaan ääneen! Pikku hiljaa uudet ihmiset alkoivat kiinnostaa pentuja ja etenkin tarjolla olevat herkut alkoivat tehdä kauppansa. Tämän jälkeen pennut olivatkin täysin ok ihmisten kanssa ja alkoivat jopa hyppiä päin! Kaikkia pentuja sai rapsuttaa ja nostaa syliin. Seuraavilla vierailuilla aktiivia ja hänen seuralaisiaan olikin aina innokas sakki vastassa. Pientä nahistelua oli myös ilmassa aina välillä, etenkin herkuista. 

Vierailun aikana kaikki pennut pörräsivät yhdessä ihmisten ympärillä ja ottivat tukea toisistaan, joten tarkkoja yksilöllisiä eroja on vaikeaa nostaa esille kunnolla. Tarhalla pennut haukkuivat melko paljon huomiota halutessaan ja esimerkiksi silloin, kun Enedinan pennut alkoivat haukkua. Mitä vähemmän pentuja oli aitauksessa, sitä hiljaisempia ne olivat. On vaikeaa sanoa, miten pennut reagoisivat ihmisiin yksinään ja voi olla, että kotiutuessa ne voivat tuntea alussa olonsa vähän orvoiksi ilman pentuesisaruksiaan.

Tegan oli alkuun mietteliäs, mutta utelias ihmisten suhteen. Tegan ei hyppinyt yhtä riemulla ihmisiä kohti kuin esimerkiksi veljensä Tippy ja oli muutenkin vähän rauhallisempi kuin Tippy. Tegan vaikutti hellältä ja lempeältä. Kuitenkin mitä useammin tapasimme Teganin muutaman päivän aikana, sitä enemmän se innostui meistä ja lopussa alkoi olla jo yhtä riehakas ihmisten suhteen kuin veljensä. Tegan oli lokakuussa kooltaan n. 45 cm ja se on varmasti kasvanut vielä vähän. Aikuisena Tegan on kooltaan mitä luultavimmin pieni keskikokoinen koira. Tegan on lähes täysin musta ja sillä on pörröinen sekä pehmeä turkki. Teganin häntä on leikattu töpöksi. 

Tegan voisi sopia monenlaiseen ympäristöön ja kotiin. Tulee kuitenkin muistaa, että Tegan on elänyt koiratarhalla suurimman osan elämästään, joten se ei ole tottunut kotielämään.  Tegan voi olla alussa hämmentynyt uudesta elämästään ja se tarvitsee varmasti aikaa sekä tukea uuden elämänsä alussa. Lisäksi Teganilla on takanaan huonoja kokemuksia ihmisistä, joten se tarvitsee varmasti paljon hyviä kokemuksia luottaakseen ihmisiin. Edellytämme perheitä käyttämään positiiviseen vahvistamiseen perustuvia koulutusmenetelmiä.

 

Päivitykset

9.4.2022
Tegan saapui Suomeen oman perheensä luo!

3.3.2022
Tegan varattiin omaan kotiin!

8.1.2022
Tegan aloitti oman kodin etsimisen adoptio-ohjelmassa.

 

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Tegan saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Tegan on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilönä toimii Iris Vainio

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: