Kodin saanut koira: THE GRAIN ( Grain Puppies) (nyk. Reino)

Syntymäaika: 10/2020
Sukupuoli: Uros
Kastroitu
Sijainti: Romaniassa: One Rescue Association, (Cosoba)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

 

Perustiedot ja tausta:

27.4.2022

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain. 

One Rescuen tarhalla Cosobassa on satoja koiria ja niitä hoitamassa sitoutuneita, hyväsydämisiä työntekijöitä. Eräs työntekijöistä, Costin, oli löytänyt Grain Puppiesin porukan kylän hautausmaalta pentujen ollessa aivan pieniä. Costin sai kuulla, että paikalle on saapumassa pahamaineisia koirarankkureita keräämään koirat talteen ja vietäväksi kunnalliselle tarhalle, joten hän päätti toimia, ja ottaa pennut Cosoban tarhalle turvaan. Näiden satojen koirien jalkoihin jäi yksi Grain Puppies pentujen uros The Grain. Muut jyväset ovat matkanneet kotiinsa Suomeen jo hyvänen aikaa sitten, sisaruksiin kuuluu Teff, Maize, Millet, Buckwheat, Oat, Quinoa, Rye ja Amaranth.

The Grain asuu vapaana pihalla isossa koiraporukassa. The Grain on rauhallinen ja utelias tapahtumien seuraaja, se on säyseä ja sopuisa toisten koirien kanssa. Tassuttelee rauhaksiin ympäri pihaa ja seurailee vieraita. Tarhalla The Grain poika vaikuttaa olevan melko huoleton, utelias ja reipas. The Grain on aika perus sosiaaliaalinen ja rohkea. Mutkaton The Grain etsii itselleen rakastavaa ja koiralähtöisesti ajattelevaa kotia, joka on valmis tukemaan tarhakoiran matkaa kohti kotikoiraksi. The Grain voisi sopeututua monenlaiseen perheeseen ja asumismuotoon. The Grainin ei kuulla haukkuvan tarhalla.

The Grainillä on kokoa 55cm ja n. 23kg.

Päivitykset:

10.9.2022

Jyväpentueen Grain aloitti viimein uuden elämänsä omistettuna koirana, Onnea Grain ja perhe <3

5.7.2022

Viimeinen jyvänen on tassun verran lähempänä kotia. Hänet on varattu ja oma koti odottaa jo Suomessa <3

27.4.2022

Viimeinen jyväpentueen upea The Grain aloitti oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

———————————————————————————————————————————————————-

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

The Grain saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi The Grain on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot: Anne-Mari Vihtonen.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: