Kodin saanut koira: WATSON

Syntymäaika: 2019
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:


Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin 
adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

19.4.2021
One Rescue Association on eläinlääkäri Adina Vladutin perustama yhdistys. Adina ja hänen miehensä pyörittävät yhdistyksen nimissä sekä koiratarhaa että OneVet-eläinklinikkaa Cosobassa. One Rescue Assocation on yksi Kulkurien keskeisimpiä yhteistyötahoja Romaniassa: tarhalta valikoituu koiria Kulkurien adoptio-ohjelmaan ja lisäksi kaikki Suomeen saapuvat koirat kulkevat OneVet-klinikan kautta ennen matkustamista.

Watson hylättiin One Rescue Associationin tarhalle alkuvuodesta ja asuu samassa aitauksessa Holmesin kanssa. Holmes on samanikäinen uros kuin Watson, mutta siitä huolimatta pojat tulevat kivasti toimeen keskenään. Watson tulee hyvin toimeen myös muiden tapaamiensa koirien kanssa. Ihmisistä Watson vaikuttaa innostuvan myös kovasti ainakin videoiden perusteella! Voisikohan Watsonissa olla ehkä labradorinnoutajaa? Se ehkä vaikuttaa vähän labbismaiselta hassulilta! Watson ei ole haukkunut tarhalla mitenkään tavallista enempää. Kaiken kaikkiaan Watson vaikuttaa reippaalta ja tasapainoiselta koiralta.

Watson etsii perhettä, jossa olisi ymmärrystä tarhalta kotiutuvan aikuisen koiran rauhalliseen kotiuttamiseen. Nuorena ja innokkaana koirana Watson saattaa kaivata perheeltä kotiuduttuaan aktivointimahdollisuuksia ja kenties myös pitkiä lenkkejä. Watson on kooltaan noin 50 cm ja 20 kg.

Päivitykset

12.6.2021
Watson saapui Suomeen ja pääsi kotiin omaan perheeseensä!

7.5.2021
Watson varattiin omaan kotiin!

19.4.2021
Watson aloittaa oman kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa!

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Watson saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Watson on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Watsonin yhteyshenkilönä toimii Iris Vainio.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: