Kodin saanut koira: ZINNIA (Suomessa)

Syntymäaika: 12/2021
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Suomessa (Helsinki)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

8.10.2023

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain. 

Zinnian elämän alkuvaiheet ovat hämärän peitossa, emmekä tarkkaan tiedä koska se on tarhalle päätynyt. Adina muistaa, että eräs nainen oli löytänyt Zinnian metsästä ja tuonut sen tarhalle, missä Zinnia syyskuussa -22 asustelikin samassa häkissä muutamien pienten pentujen kanssa. Zinnia on tarhalle tullessaan sairastanut babesian. Suomeen saavuttuaan Zinnia on ollut babesian suhteen negatiivinen.

Tarhalla ollessaan Zinnia tuli häkkikaveriensa kanssa toimeen ongelmitta, eikä sen kuultu haukkuvan tarhalla tavattaessa. Zinnia on hieman varautuneempi, kuin toinen samasta häkistä adoptio-ohjelmaan otettu koira ja pysytteleekin taaempana toisten koirien takana melko paljon. Namit maistuivat Zinnialle maasta, ja aktiiviemme kädestäkin se rohkaistui herkkuja hakemaan jos sai riittävästi tilaa. Silloin Zinnia hakeutui myös ihmisen vierelle, ja tuntuikin että pentuporukassa Zinnia jäi taka-alalle ja jalkoihin.

Zinnia saapui 29.7.2023 Suomeen kotihoitoon ja kaikki sen tautitestit olivat negatiiviset. Zinnia on ujo koira, joka tarvitsee oman perheen rohkaisua ja kärsivällisyyttä kotiutumisessaan. Zinnia antaa käsitellä, laittaa varusteet ja kantaa sylissä ulos, vaikka ihminen jännittääkin vielä Zinniaa. Yksinolot sujuvat hienosti, Zinnia on koira, joka ei tee itsestään suurta numeroa ja viettääkin paljon aikaa omassa pedissään turvassa. Pienin askelin Zinnia rohkaistuu tutkimaan asuntoa ja hakee leluja omaan petiinsä. Pikkuhiljaa se on rohkaistunut ulkoilemaan ja kävelemäänkin pieniä lenkkejä.

Zinnia etsii omaa perhettä, joka sitoutuu positiivisiin koulutusmetodeihin ja jolla on kärsivällisyyttä tukea Zinniaa ulos kuorestaan. Monet asiat jännittävät vielä Zinniaa, joten aivan vilkkaimpaan asuinympäristöön Zinniaa ei luovuteta. Kova hälinä voi jännittää Zinniaa, joten Zinnialle sopisi rauhallinen perhe. Myös lapsiperhe voi tulla kysymykseen, jos lapset ovat jo isompia ja tottuneet toimimaan koirien kanssa rauhallisesti.

Zinnia tulee toimeen kotihoitopaikan kissojen kanssa, mutta ne stressaavat sitä jonkin verran. Zinnia voidaan luovuttaa perheeseen jossa on kissoja, kunhan kaikille taataan tarpeeksi tilaa ja tutustuminen hoidetaan verkkaiseen tahtiin. Ujona koirana Zinnia tukeutuu toisiin koiriin vahvasti, joten Zinnia luovutetaan perheeseen, jossa on jo ennestään koirakaveri.  Tulevalla kodilla olisi hyvä olla myös koirakokemusta, jotta tämän pienen neidin herkkyys osataan huomioida ja hän pääsee rohkaistumaan rauhassa koiralähtöisin keinoin.

Zinnia on kooltaan noin 30cm ja 7kg.

 

Päivitykset

8.10.2023

Ihana Zinnia pääsi vihdoin matkustamaan kotihoidosta omaan kotiinsa. Iso kiitos Zinnian kotihoitajalle. Onnea Zinnialle ja Zinnian uudelle perheelle! <3

30.8.2023

Zinnia oli kotihoitajan reissun ajan toisessa hoitopaikassa, jossa se pääsi puuhailemaan toisten koirien kanssa. Ja voi miten se siitä nauttikaan! Zinnia leikki ja lenkkeili, ja tutustui hiljalleen myös uusiin ihmisiin väliaikaishoitopaikassaan. Tämän perusteella Zinnialla olisi hyvä olla uudessa kodissa koirakaveri, sillä se reipastuu ja edistyy huomattavasti, kun saa tukeutua toisiin koiriin. Lisätty uusia videoita ja kuvaa Zinnian hoitoreissulta. <3

13.8.2023

Zinnia on ollut nyt Suomessa kaksi viikkoa ja harjoitellut kotikoiran elämää. Zinnia on kerrassaan suloinen pieni koira, jonka on ymmärrettävästi pyörällä päästään muutoksesta. Zinnia on ujo neiti, joka ei tee itsestään suurta numeroa. Suurimman osan ajasta Zinnia pysyttelee omalla pedillään turvapaikassa, josta se tutkailee kotihoitajan sekä kissojen tekemisiä. Kun tilanne on todettu rauhalliseksi, Zinnia hiippailee pesästään ja käy tutkimassa asuntoa ja hakemassa leluja omaan petiinsä tarkempiin tutkimuksiin.

Zinnia on harjoitellut ulkona oleskelua kotihoitajan pihalla. Varusteet Zinnia antaa laittaa hienosti päälle herkuilla ja rauhallisuudella. Tämä ujo neiti jännittää vielä ihmisiä, mutta antaa silti kotihoitajan silittää ja nostaa syliin ulkoilua varten. Yksinolot sujuvat Zinnialta myös hienosti.

7.8.2023

Zinnia ihmetellyt nyt viikonverran uutta ympäristöä kotihoidossa käsin. Onhan tämä muutos elämässä kovin jännittävä ja varmasti vielä ikävä tarhalle jääneitä kavereitakin. Omalta pediltä kuitenkin kiinnostuneena tarkkailee kodin puuhia. Varovaisin askelin hieman kotia välillä tutkinut ja puruluuhunkin tehnyt jo tuttavuutta. Namit maistuu kotihoitajan kädestä, vaikkakin tämä vielä jännittävää onkin. Valtava muutos pienellä takana, joka ymmärrettävästi vaatii hieman rauhassa ihmettelyä ja tutustumista. Kotihoitajan avulla tästä varmasti hiljalleen rohkeutta keräillään ja stressiä lasketaan. Kotihoitopaikan kissoihin ei ole reagoinut lainkaan, joten kissakotiinkin sopivalta vaikuttaa.

30.7.2023

Zinnia on saapunut Suomeen kotihoitoon! Zinnia otti kainon ujosti vastaan uuden elämänmuutoksensa. Kotihoitoon saavuttuaan Zinnia on nukkunut matkaväsymystä pois. Tämä suloinen pieni neiti vaikuttaa vielä hiukan ujolta, mutta eiköhän Zinniakin tästä vielä reipastu kotihoitajan ja kissaseuran osaavalla opastuksella.

20.07.2023

Zinnia on onnekas koira, sillä se saapuu Suomeen 29.7 kotihoitoon opettelemaan kotikoiran elämää ja etsimään omaa loppuelämän kotiaan.

10.3.2023

Aktiivimme tapasivat Zinnian helmikuussa tarhalla. Tällöin Zinnia asui tarhan “etupihalla” pienemmässä porukassa, missä pyöri hieman omissa oloissaan puuhastellen omia juttujaan. Aktiivit olivat selvästi Zinniasta vähän jännittäviä, vaikka se katselikin heitä kiinnostuneena ja tuli vähän heitä vastaankin, kun he tulivat tälle piha-alueelle. Nameja Zinnia söi maasta jos ehti, mutta oli kuitenkin varovaisen oloinen ja tukeutui toisiin koiriin, erityisesti Herra Huu oli Zinnialle kiva kaveri johon pikkuneiti tukeutui. Kamera jännitti Zinniaa kovasti. Lisätty Zinniasta uusia kuvia ja videoita.

4.12.2022

Zinnia pääsee Kulkurien adoptio-ohjelmaan etsimään omaa kotiaan – toivottavasti oikea perhe huomaa hänet pian!


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. 

Kotihoidossa oleva koira on päässyt jo hieman harjoittelemaan perhekoiralle tärkeitä taitoja. Kaiken uuden opettelu on kuitenkin vielä aivan alussa, eikä voida olettaa että kotihoidon kautta tuleva koira olisi valmiiksi täysin koulutettu. Tiedossa on varmasti myös omassa kodissa töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Kotihoidossa olevan koiran luonteesta ja tavoista saadaan tarhaolosuhteissa tehtyjä havaintoja enemmän tietoa. Koiran luonne muovautuu kuitenkin kaikkien sen saamien kokemusten kautta ja isossa roolissa on myös lopullisen kodin tapahtumat. Koiran käytös voi ajan ja kotiutumisen myötä vielä muuttua.

Zinnia saapuu Suomeen steriloituna/kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Zinnialla on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Milla Kukkonen

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: