Kodin saanut koira: GAEL

Syntymäaika: 2014
Sukupuoli: Uros
Kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (Sinesti)
Kokoarvio:

10.5.2016

Eläinsuojeluyhdistys Asociatia Suflete Dragi  on toinen Kulkurien pääyhteistyökumppaneista Romaniassa. Suflete Dragia vetää sitkeä ja ahkera nuori nainen nimeltä Alina Murgu yhdessä äitinsä Anda Murgun kanssa. Heidän ylläpitämällään Sintestin tarhalla elää ympärivuotisesti noin 200 koiraa.
Töpöhäntä poika Gael on yksi näistä koirista.
Gaelin tarina, jonka me tiedämme, alkaa kun sen entinen omistaja halusi luopua siitä. Syytä yhtäkkiselle halulle luopua koirasta emme tiedä, mutta oli Gaelin onni, että se pääsi pois omistajaltaan ja sitä ei enää kukaan koskaan pahoinpitele.
Gael on kuitenkin rankasta taustastaan huolimatta säilyttänyt luottonsa ihmisiin, poika rakastaa huomiota ja osaa tulla reippaan leikkisästi vaatimaan oman osansa huomiosta. Gael rakastaa ihmisiä ja se onkin aina valmiina pieneen leikki ja huomio hetkeen. Poika osaa kuitenkin myös rauhoittua, vaikka energiaa Gaelilla onkin kuin pienessä kylässä.
Gael tulee myös toimeen muiden koirien kanssa, joten pojalle olisikin varmasti mieluista jos tulevassa kodissa olisi joku leikkikaveri valmiina, vaikka tuskin Gaelia häiritsisi saada kaikki omistajien huomio vain itselleen.
Gael on hyvin perso herkuille, joten pojan koulutus tulee varmasti onnistumaan namien avulla. Gael olisikin varmasti mitä loistavin harrastuskoira.
Gael on tällä hetkellä noin 50cm korkea ja painoa poitsulla on noin 20kiloa.
12.7.2016
Yhdistyksemme edustajat vierailivat Romaniassa heinäkuun alussa ja tapasivat myös ihanan Gaelin reissullaan.
Gael on todella sosiaalinen ja reipas tyyppi. Gael tulee todella vapautuneesti moikkaamaan tulijoita ja yrittää myös kiivetä ihanien vierailijoiden syliin hakemaan huomiota. Gael on erittäin edelleen sosiaalinen muiden koirien kanssa ja poika voisikin sopia hyvin kotiin jossa on jo valmiiksi koirakaveri odottamassa. Gael vaikuttaa varsin sosiaaliselta ja fiksulta mieheltä. Gael ei turhaan käyttele ääntään, joten poika voisi sopia myös kerrostalo asukiksi.
07.11.2016
Gael on varattu omaan kotiinsa.
03.12.2016
Gael saapui omaan kotiin Suomeen. Onnea Gaelille omasta perheestä ja perheelle upeasta Gaelista.

——————————————————————————————–

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Gael saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä, kastroituna ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Gael on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Gaelin varauksia hoitaa Veronika

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: