Kodin saanut koira: LEUCHU (nyk. Luca)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Luca (ent. Leuchu) 12.9.2015

Luca (ent. Leuchu) 12.9.2015

LEUCHU

* uros

* arvioitu syntymäaika 2013

* kastroitu

* Romaniassa

 

 

 

 

24.3.2015
OneVet on Romaniassa sijaitseva eläinklinikka ja Kulkurien luottoyhteistyökumppani, jonka yhteydessä on piha koirille. Sitä asuttavat monenkirjavat kotia etsivät karvakaverit, joista yksi on Leuchu.

Leuchun on kadulta löytänyt One Vetin vapaaehtoistyöntekijä, Oana. Oana toimitti sympaattisen koirapojan OneVetiin ja se sai nimekseen Leuchu, joka tarkoittaa leijonaa. Leuchu on hömppä isokoira, joka tulee toimeen kaikkien kanssa. Ihmisen lähellä olosta Leuchu nauttii ja se rauhoittuu siinä olemaan. Tarhalla poika ei haukkunut, joten sitä voisi ajatella kerrostaloonkin.

Leuchu on kooltaan noin 60 cm ja 30 kg.

22.5.2015
Energinen ja iloinen Leuchu odottelee edelleen kotiaan OneVetin tarhalla. Lisätty Leuchulle kuvia.

12.6.2015
Lisätty Leuchulle video. Helteet Romaniassa ovat alkaneet. Pääsisikö Leuchu jo tänä kesänä omaan kotiin vilvoittelemaan?

2.7.2015
Leuchun toiveet toteutuvat, sillä se on tänään varattu omaan kotiin Suomeen.

10.7.2015
Myöhään eilisiltana Leuchu saapui omaan kotiinsa. Lentokentältä se jatkoi matkaansa omaan kotiinsa, jossa sitä odotti laumatovereita. Onnea Leuchu ja lauma (sekä ihmiset että eläimet).

7.9.2015
Saimme ihania kuulumisia Lucan kodista. Koti kertoo koiralla menevän hyvin ja sen osoittavat myös viestin liitteeksi laitetut kuvat, jotka löytyvät Lucan kansiosta.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Leuchu saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Leuchu on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Leuchun yhteyshenkilö: Maarit Auranen.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: